Susi valkokangas

Pohjoismaista putkahtelee tasaisin ajoin elokuvia nuorista, jotka ovat pelastamassa villieläimiä ja näin vaalimassa luonnon monimuotoisuutta. Hellyttävää pentua ei kuitenkaan nähdä seikkailemassa Susi-elokuvassa, vaan siitä on kasvanut ihmisen vihollinen. Näin elokuva ottaa osaa mediassa joka kesä käytävään keskusteluun suojeltujen petoeläinten asemasta. Vaikka susi ei elokuvassa uhkaa ihmisen henkeä, on se vaara elinkeinolle ja elämäntavalle.

Nejlaa (Robin Lundberg) ei kiinnosta koulunkäynti, eikä työskentely vanhempien matkustajakodissa. Innostus poroihin ja tuntureiden luontoon ei kuitenkaan saa vastakaikua perheeltä. Ainoastaan Nejlan setä, Klemens (Peter Stormare), kannustaa nuorta miestä porotalouden pariin. Yksittäisen poronkasvattajan elinkeino on kuitenkin helposti haavoittuvainen ja paikkakunnalla havaittu susi uhkaa juuri pienyrittäjiä.

Sudessa kysymys ei ole vain luonnon ja ihmisen vastakkain asettelusta, vaan pikemminkin ihmisen ja valtion. Tästä syntyykin elokuvan eettinen ongelma, kun luonnonsuojelulakien kääntöpuolta lähdetään purkamaan. Ennen lajin rauhoittamista susien teurastaminen on tehty valtion piikkiin ja muuttunut lakitilanne luo eniten vaikeuksia luonnosta elinkeinonsa saaville yksityisille yrittäjille. Näin valtion synnyttämästä ongelmasta tulee yksittäisten ihmisten ongelma. Elokuvan kysymyksen asettelusta kuultaa kuitenkin läpi mustavalkoinen ajattelu siitä, että valinta on tehtävä ihmisen ja suden välillä, eikä rinnakkaiselosta enää tunnu olevan vaihtoehdoksi.

Vaikka suden ja ihmisen välinen vastakkainasettelu onkin voimakas, on yhteys luontoon tärkeässä osassa. Elokuvan vahvuus on sen kaunis luonnon kuvaus, jossa porolaumat vaeltavat ja tuntureiden luonto herää henkiin. Adam Nordénin kaunis musiikki tukee maailmaa, jossa saamelaisvaikutteet yhdistyvät valtakulttuuriin.

Porotalouden alasajon kautta myös saamelaiskulttuurin tulevaisuus nousee kyseenalaiseksi. Perinteisten elinkeinojen häviäminen vie nuoret taajamista kaupunkeihin ja vanha perinne katoaa. Nejlankin perhe toivoo pojan löytävän itselleen oikean ammatin, joka tarjoaisi mahdollisuuden parempaan elintasoon kuin porotalous. Nejlan hahmo kuitenkin kapinoi ajatusta vastaan ja pakenee aina tilaisuuden tullen tuntureille. Kyseessä on eräänlainen paluu takaisin luontoon. Yhtä rajua irtiottoa kuin Erämaan armoilla -elokuvan Chris hän ei tee, mutta rahakkaan ammatin opettelemisen sijasta hän valitsee hiipuvan elinkeinon, joka antaa hänelle mahdollisuuden elää kaukana kaupungista.

Susi ei tukeudu perinteisiin luontoelokuvan kerrontakuvioihin, vaan se lähestyy rikoselokuvan maailmaa. Tämä yhdistelmä erottaa elokuvan kilpasisaristaan ja tuo raikkaan tuulahduksen vanhoihin kaavoihin. Luonnonsuojelulait puhuttavat vuosivuodelta ja se myös osoittaa aiheen voimakkaan arvolatauksen. Varovainen ote vaikeaan aiheeseen on siis ymmärrettävää, mutta samalla estää elokuvaa puhkeamasta täyteen kukkaansa.