Poski poskea vasten valkokangas

Monet viime aikojen kiinnostavimmista dokumenttielokuvista ovat olleet musiikkidokumentteja. Viime vuoden kiistaton hittidokkari oli kehitysvammaisten punk-bändistä kertova Kovasikajuttu, tänä vuonna mainetta ovat niittäneet Mika Ronkaisen Laulu koti-ikävästä sekä ruotsalainen Searching for Sugar Man. Nyt on vuorossa saksalaisen Viviane Blumenscheinin ohjaama Poski poskea vasten, jossa etsitään suomalaisen ja argentiinalaisen tangon yhtymäkohtia.

Dokumentin alussa elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki väittää tangon syntyneen Suomen itärajalla 1850-luvulla, mistä se levisi Länsi-Suomeen 1880-luvulle mennessä. Länsirannikolta tango kulkeutui merimiesten mukana Etelä-Amerikkaan, ensin Uruguayhin ja sitten Argentiinaan. Kaurismäki sanoo olevansa melkeinpä vihainen siitä, miten historiankirjoitus on sivuuttanut Suomen roolin tangon synnyssä.

Yleisen käsityksen mukaan tango on kehittynyt afrikkalaisista juurista latinalaisessa Amerikassa. Tätä mieltä ovat luonnollisesti myös argentiinalaiset muusikot Chino Laborde, Dipi Kvitko ja Pablo Greco, jotka ovat suorastaan pöyristyneitä Kaurismäen väitteistä. Dipi korostaa tangon olevan nimenomaan Buenos Airesin kaupungin kansanmusiikkia.

Trio lentää Suomeen tutustumaan suomalaiseen tangoon ja esittämään omaa musiikkiaan. Buenos Airesin kiihkeään elämänrytmiin tottuneille miehille Suomi näyttäytyy hiljaisena ja maaseutumaisena maana, jota asuttavat rauhalliset ja ystävälliset ihmiset. Suomessa kukaan ei erityisemmin puolustele Kaurismäen argumenttia, joten tangon alkuperästä kiistelyn sijaan elokuvan keskiöön nousee argentiinalaisten ja suomalaisten välinen kulttuurivaihto.

Ohjaaja Blumenschein pitäytyy tiukasti nostalgisessa Suomi-kuvassa ja haluaa pitää tangon kaurismäkeläisen yksinkertaisena ja epäkaupallisena ilmiönä. Seinäjoen Tangomarkkinoiden tai trendikkään kaupunkinuorison järjestämien iskelmätanssien kaltaisia tapahtumia ei ole otettu dokumenttiin mukaan. Ennakkoasenne vaikuttaa siinä määrin lukkoon lyödyltä, ettei kerronnalla ole tilaa kääntyä yllättäviin suuntiin. Ladalla ajeleva argentiinalaiskolmikko tapaa suomalaisia muusikoita M.A. Nummisesta Reijo Taipaleeseen, käy lavatansseissa, saunoo, kippistelee ja syö karjalanpiirakoita. Vain autioilla maanteillä hortoilevat porot puuttuvat.

Kliseisyydestään huolimatta Poski poskea vasten on varsin sympaattinen matkakertomus. Mukana on mainioita kohtauksia, kuten Chinon Suomessa ottama laulutunti ja vierailu hanuristi Kari Lindqvistin luona. Musiikkinumeroita olisi voinut mahduttaa mukaan enemmänkin. Keskustelut tangosta, suomalaisuudesta ja argentiinalaisuudesta ovat oivaltavia varsinkin silloin, kun keskustelijat saavat puhua omilla äidinkielillään. Erityisen mieleenpainuva on Dipin sanoilla maalaama kuva kotikaupungistaan Buenos Airesista.