Next Goal Wins valkokangas

Uusiseelantilaisen monilahjakkuuden Taika Waititin uusin elokuva Next Goal Wins perustuu samannimiseen dokumenttiin vuodelta 2014. Se puolestaan perustuu tositapahtumiin maailman huonoimpiin kuuluvasta miesten jalkapallomaajoukkueesta, Amerikan Samoan joukkueesta. Joukkue hävisi ennätyksellisesti 31–0 Australialle MM-karsintaottelussa vuonna 2001. Maalivahti Nicky Salapua lukuun ottamatta koko miesten edustusjoukkue oli passiongelmien takia edustuskelvoton ja otteluun haalittiin häthätää jopa 15-vuotiaita junnuja. Siitä huolimatta häviö on MM-karsintapelihistorian suurin.

Tavallinen huonous ei ole kovin kiinnostavaa tai elokuvan väärtiä. Ei kukaan muista, kuka tuli vaikkapa sijalle 21 Calgaryn olympialaisten normaalimäen mäkihypyssä. Sen sijaan aika moni muistaa kuka tuli sijalle 58 eli vihoviimeiseksi. Se oli englantilainen Eddie Edwards, joka nousi maailmankuuluksi sillä, että oli niin tavattoman huono.

Next Goal Wins ammentaa draamalla maustettua lämminhenkistä komediaa juuri samasta lähteestä. Amerikan Samoan jalkapalloporukka on niin kehno tasoltaan, että sympaattisten altavastaajien puolelle voi asettua katsojana välittömästi. Nollatason futispelaajien toivoo kovasti saavan tehtyä edes yhden maalin, tai onnistuttua edes jossain. Kun lopussa kiitos seisoo, niin tunnelma on sitäkin korkeampi, vaikka lopputuloksen tietäisi ennalta. Alemman tason amatöörien peli-ilo on ylipäätään paljon innostavampaa ja kiinnostavampaa kuin pöyhkeiden ja röyhkeiden monimiljonääritähtien ahneen narsistinen egoilu.

Elokuvan pelilliset faktat ja päähenkilöiden taustat pitävät kutinsa, muuten Waititi kärjistää, vitsailee ja dramatisoi minkä ehtii. Nauru on aina kohdehenkilöiden puolella ja heidän kanssaan, ei heihin kohdistuvaa. Pilkka on lempeää, sillä sarkasmia, ivaa ja kyynisyyttä ei Waititin repertuaarissa ole lainkaan. Hyväntahtoisuus ei ole naivismia, eikä hyväntuulisuus tarkoita draaman kaaren puuttumista saatikka kerronnallista löysäilyä. Next Goal Wins hoitaa leiviskänsä leppoisasti ja ammattitaidolla.

Tarinan ytimessä ovat hollantilaisamerikkalainen valmentaja Thomas Rongen (Michael Fassbender), Amerikan Samoan jalkapalloliiton johtaja Tavita (Oscar Kightley) sekä samoalaisen kulttuurin erikoispiirrettä, kolmatta sukupuolta edustava fa'afafine Jaiyah Saelua (Kaimana).

Jaiyah oli ensimmäinen transnaiseksi luokiteltava pelaaja MM-karsintatasolla, feminiinisen näköinen kaunotar ja liki 190-senttinen kovaotteinen laitapakki, joka tarvittaessa jakeli murskaavia taklauksia ja puolusti omaa maalia viimeiseen asti. Tavita puolestaan himoitsi vapauttavaa maalia ja palkkasi sitä varten omaleimaisen Rongenin, joka oli saanut aiemmistaan pesteistään Yhdysvalloissa kenkää. Rongenin tehtävänä oli saada joukkue tekemään edes yhden karsintapelimaalin.

Rongen valmensi nelisen viikkoa joukkuetta, nostatti kuntoa ja tsemppasi. Ja niinhän siinä kävi, että joukkue maalin teki, ja ylti vielä suurempaan saavutukseen eli ensimmäiseen MM-karsintavoittoon. Ei se sen pidemmälle niissä karsinnoissa johtanut, mutta sillähän ei mitään väliä ole. Ei Eddie Edwardskaan mäkimitaleita voittanut. Waititi korostaa näkemyksenään, että olennaista on olla onnellinen tehdessään sitä, mistä pitää ja heittäytyä siihen mukaan. Elokuvataiteellisena ohjenuorana se ei ole hullumpi.

Urheilullisena loppukaneettina on syytä nostaa vielä esiin joukkueen maalivahti Nicky Salapu, sama mies joka seisoi tolppien välissä sekä ensimmäisessä voitossa että vuosia aikaisemmin 31–0-tappiossa. Salapun voisi muistaa päästettyjen maalien sijasta siitä, että hän torjui yli kuusikymmentä kohti tullutta laukausta, käytännössä ilman junnuikäisten kanssapelaajiensa apua. Torjuntataiston mitta aussien ammattilaisjoukkuetta vastaan on kolossaalinen. Sitäkin makeampaa oli varmasti voitto, joka sai jatkamaan uraa edelleen. Salapu on kaikkein eniten maaotteluita maansa paidassa pelannut pelaaja.