Mestarietsivä Sherlock Gnomes valkokangas

Mestarietsivä Sherlock Gnomes vaikuttaa tuotantoyhtiön pomon ideoimalta elokuvalta, jonka tekijätiimiä projektin toteutus ei ole kiinnostanut piirun vertaa. Kaikkialla on menty sieltä, missä aita on ollut matalin.

Seitsemän vuoden takaisessa Gnomeo & Julia (2011) -elokuvassa nähdyt puutarhatontut päätyvät omistajiensa matkassa uuteen puutarhaan Lontoossa. Nuhjuinen puutarha pitää saada tonttujen toimesta loistoonsa, mutta joku vihulainen kaappaa kaupungissa puutarhatonttuja. Onneksi tapausta saapuu selvittämään mestarietsivä Sherlock Gnomes yhdessä apurinsa Watsonin kanssa.

Puutarhatontut ovat sinänsä ihan vekkuli lastenanimaation lähtökohta ja kunnon etsivätarinassa olisi aineksia sopivasti jännään tarinaan, mutta lopputulos on ideatonta sekamelskaa. Tarinassa juonta on vain nimeksi ja elokuva on harsittu kasaan irrallisen oloisista kohtauksista, jotka ovat pääosin äänekästä mekastusta. Kun jännitettä ei ole, lapsikin väsyy koheltamisen seuraamiseen aikuisesta puhumattakaan.

Puutarhatonttuja omine maailmoineen ei vaivauduta sen enempiä selittelemään. Tekijät olettanevat seitsemän vuoden takaisen elokuvan olevan tuttu. Sen aikaiset lapset ovat kuitenkin varttuneet jo siihen ikään, etteivät taatusti katso tällaista ja nykyiset lapsikatsojat olivat alkuteoksen aikoihin vaipoissa, jos vielä syntyneetkään. Gnomeo & Julia ei ollut myöskään sellainen hittielokuva, jota olisi kotikatsomoissa liiemmin katseltu.

Toki Sherlock Gnomes toimii itsenäisenäkin elokuvana, mutta puutarhatonttu-ulottuvuus keskeisine hahmoineen jää pinnalliseksi. Lisäksi suomalaislapsille puutarhatontut lienevät varsin vieraita ilmestyksiä, meikäläisessä kulttuurissa pihojen koristelua savipatsailla ei harrasteta aivan yhtä innokkaasti kuin esimerkiksi Brittein saarilla.

Sherlock Gnomesin animointi on nykytasoon verrattuna ilmeettömän kömpelöä. Visuaalisesti on yritetty tavoitella puutarhatonttujen kiiltopintaista olemusta, mutta lopputulos näyttää muoviselta. Kun miettii, kuinka aidoiksi ja ilmeikkäiksi Pixar loihti muovilelut jo vuonna 1995, voi vain ihmetellä, miksi Sherlock Gnomesin kaltaista animointia tuodaan valkokankaille vuonna 2018. Valkokangasanimaation sijaan lopputulos näyttää geneeriseltä televisiotuotannolta.

Alkuperäisiin äänirooleihin on saatu houkuteltua maailmanluokan tähtiä Johnny Deppista alkaen ja nimekkäitä ovat myös suomalaisten ääniroolien näyttelijät. Lopputuloksen likilaskuisuutta eivät ääninäyttelijät pelasta, ei edes pihapeurana kuultava Ozzy Osbourne tai hänen suomalaisvastineensa Jone Nikula.

Kun elokuvan katsominen vaikuttaa olevan kohderyhmälleenkin lähinnä pakkopullaa, kannattaa se lasten kanssa kiertää kaukaa.