Kohtalo valkokangas

Egyptiläisen veteraaniohjaajan, Youssef Chahinen (71 v.), viimeisin ohjaustyö Le Destin / Kohtalo oli jo mukana vuoden -97 Cannes’een filmijuhlilla. Arabialaiseen elokuvaan tutustuminen on tietysti etuoikeus varsinkin, kun sellaista ei useinkaan Suomen elokuvateatterilevityksessä esitetä. Mutta - mieleen nousee kysymys: löytääkö tällainen elokuva katsojansa ja jos löytää, niin mistä? Tällaiset "kulttuuri pamaukset" yleensä katoavat pikkuteattereidenkin kankailta viikossa tai kahdessa. Luulenpa, että tälläkin elokuvalla on nimensä mukaisesti kohtalona hävitä levityksestä ennen kuin monikaan sen näkee. Suurempi yleisö varmaankin saa sen nähtäväkseen, jos ja kun kansallinen Yleisradio ottaa sen televisio- ohjelmistoonsa.

Le Destin/Kohtalo kertoo hieman sekavan tarinan arabialaisesta filosofista Averroesista ja hänen kohtalostaan 1100-luvun Espanjassa. Arabithan asuttivat tuolloin mm. Andalusiaa.

Averroes toimi seudun hallitsijan Kaliffi Al Mansourin tuomarina ja hänen tulkintojaan uskonnosta ja muitakin opetuksiaan pitivät monet arvossa. Andalusian seudulla, seuraajia haalivat kiihkouskovaiset muslimi-fundamentalistit kasvattavat koko ajan valtaansa. Heidän maailmankuvaansa ei Averroesin opit mahdu. Kaliffi Al Monsourkin alkaa kuunnella fundamentalistien ääntä ja nuoleskelee heidän johtajaansa Sheikki Riadia kannatuksen toivossa.

© 1997 A Ognon Pictures

Averroesin perhe ja ystäväpiiriin kuuluvat molemmat kalifin pojat Abdallah ja Nasser. Abdallah vain tanssisi koko ajan ja Nasser on naisväen perään. Kummatkin pojat ovat Kalifin mielestä täysin vailla selkärankaa. Averroes yrittää saada kaliffin ymmärtämään poikiaan mutta turhaan.

Kun sitten Abdallah joutuu fundamentalistien koukkuun ja nämä puukottavat bardi Marwania kurkkuun, jotta hänen äänensä vaikenisi, alkaa verkko kiristyä Averroesin ympärillä. Hänen perheensä ja seuraanjansa alkavat suuren kirjotustyön kopioiden kaikki Averroesin teokset, joita tämä filosi on elämänsä aikana kirjoittannut. Ja hyvä niin, sillä pian pannaan joutuvan filosin kirjat aiotaan polttaa väärä uskoisina roviolla.

Musikaalista ja poliittistakin draamaa

Kohtalo oli myös paljon muuta, kuin vain historiallista uskonnollis-filosofista draamaa. Jos länsimaista katsojaa ei muuten saada sekaisin, niin sen tekevät kyllä aiheeseen aika ihmeellisesti nivotut laulu- ja tanssikohtaukset. Tarinan kuljetus oli jotakuinkin outo ja töksähtelevä. Kohtauksista hypättiin toisiin, kuin olettaen asian tullen ymmärretyksi. Kaikkien hahmojen tarkoitusta oli vaikea havaita ja tekojen motiiveja ymmärtää.

Tämä kaikki johtunee varmastikin allekirjoittaneen tottumuksesta länsimaiseen juonirakenteeseen ja hahmoihin. Mutta kaikkihan me katsomme elokuvaa omien silmiemme ja kulttuuritaustamme lävitse. Kohtalon maailmakuva oli tietysti vieras ja arvoituksellinenkin, mutta sen sanoma ei välittynyt, ei vaikka kuinka puristi ymmärrystään. Aika ajankohtaista poliittistakin väritystä oli ilmassa ihan länsimaisin silminkin katsoen, muslimifundamentalismin riehuessa useassakin muslimivaltiossa tätä nykyä.

Vieraita tekijöitä

71-vuotiaan veteraaniohjaajan, Youssef Shahinen elokuvia on ollut mukana Cannes’een elokuvajuhlilla jo aina vuodesta 1951 lähtien. Eli arvostetusta ohjaajasta on kysymys. Miehen yhdeksi meriitiksi on mainittu, että hän löysi aikanaan sellaisen näyttelijälahjakkuuden Egyptistä kuin Omar Sharif.

Minua tämä Kohtalo ei kuitenkaan vakuuttanut, sillä sen verran sekavasta ja tylsästäkin katsomiskokemuksesta oli kysymys. Mainittakoon nyt, että elokuvan päärooleissa nähtiin sellaisia varmastikin kansallisia kuuluisuuksia kuin Nour El Sherif itse Averroesin roolissa , Hani Salama Abdallahina ja Safia El Emari Zeinabin roolissa.

Vaikka kuinka olisinkin kulttuurirajoitteinen, niin on sanottava, että Kohtalo oli mielestäni aika huono elokuva. Sen tarina ei edennyt sujuvan loogisesti. Musikaalistakaan ei varmasti ollut kysymys, vaikka laulu- ja tanssikohtaukset olivat kuin jostain intialaisesta B-elokuvasta konsanaan. Elokuvan score oli asia aivan erikseen: klassista länsimaalaisen kuuloista musiikkia editoituina vieläpä niin huonosti, että se rikkoi tunnelman kuin tunnelman. Kun elokuva vielä kaiken lisäksi kesti vartin yli kaksituntia, sai se ainakin minut haukottelemaan moneenkin kertaan.