Kuin vanha kuvasatukirja
Kukapa ei muistaisi lapsuudestaan niitä vesiväritöin kuvitettuja kuvasatukirjoja, joissa satuklassikot muovautuivat nuoren ihmisen alun moraalin ja ymmärryksen opaskirjoiksi. Näin nostalgisesti siis täysikasvuinen ihminen muistelee lapsuuden kokemuksia ilman, että hänellä on suoran käden tietoa siitä, mitä muovikrääsällä kyllästetyt turbokulttuurin vesat nykyään enää varhaisessa oppimisiässään lukevat. Pahimmissa pelkotiloissahan teletubit ja pokémonit ovat ottaneet kaupallisen ylivallan perinteisiltä satukirjoilta ja suitsuttavat nykykersoja konsumerismin alimpaan helvettiin jo alle kouluiässä. Skeptinen kriitikkosetä teki kuitenkin hiukan tutkivan journalismin kenttätyötä ja selvitti, ettei näin maailmanlopullinen tilanne ainakaan vielä ole vallalla, vaikka merkkejä siihen onkin aistittavissa.
Animaation valtikkaa valkokankailla ovat jo vuosikymmeniä pitäneet amerikkalaiset yhtiöt: Disney eturintamassa, Warner Bros. peesaamassa ja nykyään Spielbergin ja kumppanien DreamWorkskin on lunastanut jo paikkansa apajilla. Muille telluksen animaatioyrittäjille on sitten jäänyt rippeet television animaatiosarjojen tuotannon puolella, joka ei sekään mitään nappibisnestä ole. Tässä tilanteessa ei voi kuin odottavan hymyssä suin suhtautua täysin eurooppalaiseen kokoillan animaatioon.
Apinan tarinan pääarkkitehdit ja tuotanto löytyvät Ranskasta, mutta monikansallisena, eurooppalaisena yhteistyönä sitä on harsittu kasaan peräti kolme vuotta. Tuloksena on kunnollinen ja perinteikäs animaatio, jonka kunnollisuus ja perinteikkyys hohkaavat taustaltaan sitä vanhan mantereen patavanhoillista naivismia, joka saa purukumimantereen animaatiot lunastamaan varauksetta visuaalisen taideteoksen statuksensa ilman pelkoa kilpailijoista.
Apinan tarina ei siis millään saralla kilpaile amerikkalaisten nykyanimaatioiden kanssa, vaikka ranskalaisilla on siihen varmasti tahtoa ollutkin. Visuaalisuudeltaan kankea Apinan tarina ei lumoa eikä säväytä vaan pikemminkin vain nostalgisoi aikuisia katsojia kuvasatukirjojen estetiikallaan. Tässä ei tietystikään ole mitään pahaa, sillä animaatio on laaja elokuvataiteen osa-alue, jossa eri tyylit ja toteutustavat puolustavat paikkaansa. Apinan tarina onkin tyylilleen uskollinen animaatio, mutta sen kuvallinen ilmaisu ja jouhevuus eivät riitä kantamaan sitä valkokankaalla ja elokuva varmasti löytääkin paremmin paikkansa televisiossa. Jos tässä yritettiin murtaa amerikkalaisten rintamaa, niin kyllä mentiin päistikkaa pöpelikköön, kun kehdattiin vielä sadun pahispari lainata kaikin mahdollisin tavoin suoraan Disney-klassikosta Hiidenpata.
Apinan tarina on hyväntahtoinen eläinsatu, jossa inhimillistetyt apinat käyvät läpi ihmiselon iloa ja kurjuutta. Satujen esimerkillisyys ja opettavaisuus ovat tarinassa vahvasti läsnä, joskin lapselliset alleviivaukset aikuiskatsojaa tuskastuttavatkin. Siltikin kuskaisin satujen perinnetietoisena kasvattajana omat lapseni (jos sellaisia olisi) Apinan tarinaa katsomaan ennen, kuin sallisin jälkikasvulleni videohetkiä kyseenalaisia moraaliarvoja viljelevän Pokémonin parissa.
Seuraava:
Road Trip
Arvostelu elokuvasta Road Trip.
Edellinen: Topsy-Turvy - mullin mallin
Arvostelu elokuvasta Topsy-Turvy / Topsy-Turvy - mullin mallin.