Lassie valkokangas

Maailman kuuluisin koira, Lassie, palaa valkokankaalle. Eric Knightin vuonna 1938 ilmestyneessä novellissa Lassie palaa kotiin ensiesiintymisensä tehnyt koirasankari kohosi laajempaan tietoisuuteen paria vuotta myöhemmin julkaistussa samannimisessä menestysromaanissa. Knightin Lassie on Gavriil Trojepolskin Bim mustakorvan rinnalla tunteita herättävien koiratarinoiden muistettavimpia klassikoita.

Lassien todellinen maailmanvalloitus alkoi tarinan ensimmäisestä, vuonna 1943 ensi-iltansa saaneesta elokuvasovituksesta Lassie palaa kotiin. Elokuva sai useita jatko-osia ja televisiossa vuonna 1954 käynnistynyt sarja on tv-historian eräs menestyneimpiä ja pitkäikäisimpiä sarjatuotantoja. Sitä tehtiin peräti 20 vuotta. Lassiesta lienee täysin perusteltua puhua ilmiönä, joka nosti skotlanninpaimenkoiran monissa maissa suosituimpien koirarotujen joukkoon vuosikymmeniksi.

Brittiläinen Charles Sturridge on käsikirjoittanut ja ohjannut viimeisimmän elokuvaversion Knightin legendaarisesta tarinasta. Kyseessä on alkuperäistä kertomusta kunnioittava ja hyvin perinteisesti toteutettu kokoperheen elokuva. Lassie käsittelee aidosti ja koskettavasti elämän tosiasioita ja tunteita syntymän ilosta kuoleman suruun ja luopumisen haikeudesta jälleennäkemisen riemuun. Ystävyys, lojaalius ja reiluus ovat kantavia teemoja, joihin nuorempikin katsoja tutustutetaan tunnetason eläytymisen kautta.

Uutta Lassieta voikin pitää tervetulleena ja tervehenkisenä lapsille suunnattuna elokuvana viime vuosien mekastavien lastenrallien joukossa. Lassien parissa katsoja joutuu ikään katsomatta käsittelemään asioita tunnekokemisen kautta ilman loiventavaa komiikkaa ja karnevaalia. Elokuvalla on kykyä käsitellä asioita vakavasti ilman ahdistavuutta. Traagisista elementeistään huolimatta Lassiessakin kaikki on lopulta hyvin. Mikä tärkeintä, hyvyys kumpuaa elokuvassa epäitsekkyydestä ja toisten auttamisesta, mikä tämän päivän kaupallisuuden kylmäämässä maailmassa on jo poikkeuksellista.

Tekijöiden kohdallaan olevasta arvomaailmasta kertoo myös elokuvan tapa kuvata eläimiä. Lassien on annettu olla oikea koira, eikä sitä ole laitettu elehtimään saati puhumaan digitaalitekniikan avulla. Elokuvassa koirat toimivat koirien tavoin siinä määrin kuin se elokuvan kaltaisessa tarinankerronnassa on mahdollista. Vaikka pääosassa nähtävä koira ei olekaan enää, kaikkien tähänastisten Lassie-elokuvien ja sarjojen tapaan, alkuperäisen Pal-koiran jälkeläinen, niin tekijöitä ei suinkaan voi moittia perinnetietoisuuden puutteesta. Lassieksi on valittu skotlanninpaimenkoiran alkuperäistä käyttötarkoitusta kunnioittaen traditionaalisen soopelinvärinen ja rakenteeltaan ryhdikäs yksilö, jonka vapaata juoksua Skotlannin kukkuloilla on suorastaan nautinnollista katsella.

Toisaalta Lassie on malliesimerkki siitä, miten eläimiin liittyvät mielikuvat populaarikuvastojen avulla rakentuvat. Lassien luoma mielikuva ihmisen ajatuksia suvereenisti seuraavasta ja alati kuuliaisesta koirasta on valitettavan kaukana aistiensa ohjaamasta todellisesta koirasta. Silti Lassie-elokuvien koirakuvaa on pidettävä monin verroin terveempänä ja aitoa koiraa kunnioittavampana kuin esimerkiksi Beethovenien muovaamaa käsitystä herttaisesti höseltävistä karvapalleroista, jotka saavat ihmiset menettämään viimeisetkin järjen rippeensä.

Eläimiä kohdellaan maailmassa niin paljon kaltoin, että todellakaan ei toivo yhteenkään perheeseen hankittavan koiraa sen perusteella, kuinka ihanan söpö joku nelijalkainen jossain elokuvassa oli. Kun tämän pitää mielessä, on Lassie lastenelokuvien onnettomassa nykytarjonnassa lämpimästi suositeltava koko perheen elokuvakokemus. Luonteeltaan Lassie on niitä elokuvia, joiden katsomoissa soisi vanhempien olevan lastensa vierellä.