Katseeseen kätketty valkokangas

Lähinnä yksittäisiä amerikkalaisten tv-sarjojen jaksoja ja muutaman suhteellisen tuntemattoman elokuvan ohjannut argentiinalainen Juan José Campanella taitaa olla nyt uransa huipulla. Katseeseen kätketty voitti tänä vuonna ulkomaisen elokuvan Oscarin. Tarjolla Oscarin saajiksi olisi ollut myös ranskalainen Profeetta ja Michael Haneken Valkoinen nauha. Campanellan trilleri ei ole kovin erikoinen teos. Tosin Oscar-palkinto ei ole ollut muutenkaan mikään laadun tai innovatiivisuuden tae. Vai mitä voisi sanoa Titanicin murskavoitosta vuonna 1997?

Benjamín Esposito (Ricardo Darín) on pitkästä evakosta palaava, valtion oikeuslaitoksessa työskennellyt ja romaania aloitteleva entinen virkamiehen ja etsivän sekoitus. Hän ei saa mielestään 25 vuotta aiemmin tapahtunutta raiskausmurhaa, jota ei koskaan pystytty täysin selvittämään. Benjamín jatkaa tutkimuksia ja tapaa siinä samassa vanhaa kollegaansa ja rakkauden kohdettaan Ireneä (Soledad Villamil), joka on tahollaan perheellinen ja naimisissa.

Elokuvaa kerrotaan rinnakkain takaumissa ja nykyhetkessä. Murhatapaus käydään yksityiskohtaisesti läpi ja juoni kulkee kuten missä tahansa rikosjännärissä. Irene on Benjamínin ja tämän juopon kollegan Pablo Sandovalin (Guillermo Francella) pomo, ja yhdessä nämä yrittävät toimia oikeuslaitoksen byrokratiasta ja tiukoista ylemmistä tahoista huolimatta.

Elokuva toimii ihan mukavasti ja henkilökemiat ovat uskottavia. Käytössä ovat kuitenkin kaikki lajityypin tunnusmerkit siirrettynä latinalaiseen miljööseen. Yksinäinen päähenkilö, juoppo kollega, tavoittamaton rakkaus, sadistinen rikos, surun murtama aviomies, mystiset kirjeet ja ratkaisemattomat koodit. Elokuva on myös liian pitkä ja sen ripottelemat ratkaisut tuntuvat väkinäisiltä, kuten niin usein tämän tyyppisissä elokuvissa.

Katseeseen kätketyssä on hetkittäin samaa hyytävää, mutta hieman kornilta kalskahtavaa tunnelmaa kuin muutamassa muussa espanjankielisessä mysteerissä. Mieleen tulevat ainakin espanjalaiset Orpokoti ja Hierro – salaisuuksien saari. Näissä kaikissa on ollut huolitellun tuntuinen ajatus elokuvasta, mutta toteutus on suistunut sivuteille, ja idea on loppua kohden kadonnut.

Yksi vaikuttava kohtaus elokuvassa on. Kun Esposito ja Sandoval etsivät syyllistä jalkapallo-ottelusta, kamera-ajo Buenos Airesin stadionin yltä elämöivään väkijoukkoon on todella hieno ja vangitseva. Jalkapallohurmoksen tuntee ytimissään. Se ei silti riitä pelastamaan muuten tasapaksua perustrilleriä.