Jotain siltä väliltä valkokangas

Vinokinossa ensi-iltansa saava Riikka Kaihovaaran ohjaama dokumentti Jotain siltä väliltä (2013) kertoo Ninosta, joka haluaa korjata sukupuolensa naisesta mieheksi. Dokumentin alussa Nino on 27-vuotias, mutta matka toiseen sukupuoleen ei ole lyhyt, ja elokuvan tekoon onkin mennyt neljä vuotta.

Elokuvan aikana Nino käy läpi monia vaiheita ratkaisunsa valinnasta ja siihen liittyvistä epävarmuuksista konkreettisiin kirurgisiin muutoksiin. Hän antaa kameran kuvata itseään ja kehoaan rohkeasti, joten katsoja pääsee mukaan esimerkiksi leikkaussaliin ja prosessiin pakollisena kuuluvaan psykologin arviointiin.

Jotain siltä väliltä on perinteisin keinoin toteutettua dokumenttia. Ison osan ajasta Nino puhuu puhuva pää -tyyppisesti kameralle. Välillä kamera siirtyy kauemmaksi seuraamaan Ninon elämää tämän puheen jatkuessa taustalla. Intensiivisen otteen lisäksi dokumentin tehokeinona on äänimaailma, joka parhaimmillaan tavoittelee Ninon ajatusten tunnelmaa. Elokuva olisi voinut olla pidempi, sillä Ninon tarinaa olisi mielellään seurannut vajaata tuntia kauemminkin.

Ystävien seurassa kuvattuja kohtauksia lukuun ottamatta elokuvan puhe on Ninon puhetta, hänen omaa tulkintaa ruumiistaan ja sukupuolisesta identiteetistään. Tällaisena Jotain siltä väliltä onnistuu antamaan Ninolle tilaa oman elämänsä ja ruumiinsa parhaana asiantuntijana.

Vaikka näkökulma onkin Ninon ja fokus hänen omassa ruumiissaan, ei elokuva jää vaille yleisempää pohdintaa. Ninon puheista nousee esiin monia huomioita, jotka olisivat hedelmällisiä laajemmassakin keskustelussa. Nino pohtii esimerkiksi äitiyttä tavalla, joka voi puhutella muitakin naisia. Hän ihmettelee, miksi äidiksi tulemisen pitäisi muuttaa ihminen siitä, mitä tämä on siihen asti ollut, joksikin muuksi, yhteisön ihanteissaan määrittelemäksi äidiksi.

Yhteiskunnallisesti merkittävään kohtaan Nino osuu kertoessaan sukupuolenvaihdokseen pakollisina liittyvistä arviointikäynneistään. Niissä hän koki, että oikeuttaakseen ratkaisunsa, hänellä olisi pitänyt olla stereotyyppisiä esimerkkejä siitä, miten hän on jo nuoresta saakka käyttäytynyt kuin mies. Tämä kuvastaa hyvin kaksijakoista ja jäykkää järjestelmää, johon sukupuoli yhä halutaan asettaa. Ninolta jopa kysyttiin haluaako hän olla mies siksi, että hän tuntee olevansa epäonnistunut nainen, aivan kuin sukupuoli olisi yksiselitteinen rooli, jossa onnistutaan tai epäonnistutaan.

Nino viihtyy paremmin miehen ruumiissa, mutta hän ei sukupuolenkorjauksen jälkeenkään koe olevansa yksiselitteisesti mies. Dokumentin matka ei johda sukupuolten kartalla suoraviivaisesti naisesta mieheksi vaan jättää mahdollisuuden jollekin muulle, joka on jotain siltä väliltä.