Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta valkokangas

Voi olla, että legendaarista lainsuojatonta Jesse Jamesia (1847–1882) elokuvassa Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta esittävä A-sarjalainen Brad Pitt vetää väkeä elokuvateattereihin. Jos näin ei käy, jäänee kulttimaineisella Chopperilla (2000) debytoineen uusiseelantilaisohjaaja Andrew Dominikin uusin, jo pari vuotta editointipöydällä lojunut elokuva harvojen herkuksi. Herkuksi siksi, että se on todella hyvä. Harvojen herkuksi, koska se on juuri niin pitkä ja raskas kuin sen nimi antaa odottaa.

Ohjaaja on esikoisensa tavoin ottanut uusimman teoksensa keskiöön antisankarin – tai kaksi. Elokuvan juoni kattaa hieman alle vuoden päivät, Jamesin veljesten alkuperäisen koplan hajoamisesta Jessen kuolemaan. Epilogina käydään läpi Robert Fordin myöhemmät, murhan jälkeiset vaiheet. Vaikka Jesse eli loppuun asti rikoksen polulla, ei leffan lähes kolmeen tuntiin juuri toimintaa mahdu, muutamia raadollisia väkivaltakohtauksia lukuun ottamatta.

Toiminnan ja tapahtumien sijaan elokuva uppoutuu täysin henkilöihinsä. Jesse James on lakia, legendaa ja itseään pakeneva riutuva mies, jonka sisäiset ristiriidat ja pelot Brad Pitt tulkitsee karmaisevan koskettavasti. Bob Ford (Casey Affleck) on epävarma, koko nuoruutensa Jessea ihaillut naiivi pikkukonna, joka myöhemmin kääntyy esikuvaansa ja lopulta itseään vastaan.

Tarinan edetessä väki Jessen ympäriltä vähenee ja viimeistä ryöstöään suunnitteleva rikollinen käy yhä vainoharhaisemmaksi. Suurin osa elokuvasta keskittyy Jessen lähipiirin välisiin arkisiin, usein ruokapöydässä käytäviin keskusteluihin. Ympärillä leijuu painostava lopun ilmapiiri, johon henkilöt tuntuvat olevan toiminnallaan kykenemättömiä vaikuttamaan. Realismi riisuu niin henkilöt kuin koko aikakaudenkin kaikista myyttisistä piirteistä. Langat nivoo yhteen tapahtumia etäännytetystä, liki historiallisesta perspektiivistä tarkasteleva kertojaääni (Hugh Ross).

Elokuvan kerronta on hidasta mutta visuaalisesti häikäisevää. Kuvia on selkeästi mietitty tarkkaan ja ne ovat osaltaan yhtä aikaa sekä omaleimaisia että perinteisiä. Kylmät ulkotilat ja karut tai pimeät interiöörit luovat uskottavat puitteet antiwesternille. Samalla kuvastoon kuuluvat myös vuodenaikojen vaihtelu, Yhdysvaltain Keskilänttä esittävän Kanadan jylhä luonto sekä talojen oviaukkoihin rajautuvat maisemat.

Ensisijaisesti Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta on kertomus yksilöistä, mutta samalla elokuva murtaa Jesse Jamesin ja koko lainsuojattomuuden myyttiä. Ohjaaja ei esitä Jamesin luottaneen Robert Fordiin hetkeäkään ja lopun salamurha kuvataan enemmän itsemurhana, johon Robert ei olisi ilman Jessen suostumusta pystynyt. Jamesin kuoleman aiheuttama mediasirkus käydään läpi ohimennen ja aikanaan poliisin tilaamasta taposta syntynyt kohu näkyy ainoastaan elokuvan nimessä.

Elokuvan täyteläisen tematiikan kruunaa Warren Ellisin ja Nick Caven säveltämä ääniraita. Harkiten käytetty, pelkistetty ja vähäeleinen viulumusiikki on juuri elokuvan näköistä. Säveltäjäduosta jälkimmäinen nähdään loppupuolella myös näyttelijänä, pienessä kapakkalaulajan roolissa kertomassa tarinaa Robert Fordin pelkuruudesta.