Iltapäivä Toscanassa valkokangas

Abbas Kiarostamin uutukainen on saanut ristikseen huonon suomalaisen levitysnimen. Iltapäivä Toscanassa viittaa romanttiseen komediaan komeissa italialaisissa maisemissa. Elokuva on pikemminkin filosofinen tutkielma taiteen luonteesta, johon viittaa alkuperäinen nimikin, Aito kopio". Nyt tylsä nimi lupaa perinteistä elokuvakokemusta, vaikka iranilaisohjaajan elokuva on runollisuudessaan kaukana siitä.

Antikvariaatin omistaja Elle kutsuu taiteentutkija Jamesin päiväretkelle pieneen Toscanalaiseen kylään. Ensitapaaminen saa uuden käänteen, kun heitä erehdyksessä luullaan aviopariksi. Kysymykseksi nouseekin, onko pariskunta tavannut aikaisemmin ja mitä heidän menneisyydessään on tapahtunut. Todellisuus ja leikki sekoittuvat arvoitukselliseksi kertomukseksi, jossa totuus on vain sivuosassa. Tärkeintä on tunne.

Iltapäivä Toscanassa ei taivu tavallisten määritelmien alle. Se on pikemminkin pohdiskeleva ja esseistinen tutkielma jäljennösten tärkeydestä ja taiteen luonteesta. Elokuva käsittelee kopioiden merkitystä monesta näkökulmasta, mutta tekee sen olematta luentomainen tai jäykkä. Dialogi pulppuilee luontevasti tosielämän esimerkeistä abstraktimpiin ideoihin. Aitous näyttäytyy tyhjänä kuorena, joka saa merkityksensä vasta kopioidensa kautta. Sen määrittely ei ole helppoa, mutta onko sen oltavakaan?

Tavallaan Iltapäivä Toscanassa muistuttaa Atom Egoyanin elokuvaa Adoration (2008), jossa teinipoika esittää luokkatovereilleen totena fiktiivisen tarina isästään itsemurhapommittajana. Fiktiivinen tarina toimii samanlaisena keskustelunavauksena vaikeaan aiheeseen kuin leikki Iltapäivä Toscanassa. Elokuva pohtii näin omaa muotoaan keskustelun avaajana. Se miettii, onko elokuvan rakennetulla luonteella väliä, jos se pystyy luomaan yhteyden katsojaansa tunteiden tasolla.

Juliette Binoche palkittiin Cannesin elokuvafestivaaleilla parhaana naisnäyttelijänä, eikä suotta. Hänen vaivattomassa roolityössään Ellenä yhdistyy koko tunteiden kirjo. Jamesin roolissa nähdään oopperalavoilla paremmin tunnettu William Shimell, jonka hillitty hahmo luo tasapainoa Ellelle. Shimellin roolityö on kuitenkin kiehtovaa katsottavaa yllätyksellisyydessään. Näyttelijät lunastava suuret vaatimukset, jota heidän varaansa rakentuva elokuva heiltä vaatii. Iltapäivä Toscanassa on kunnianhimoinen, ehyt ja lajityyppejä kaihtava elokuva, joka toivottavasti Suomessa löytää katsojansa.