If Beale Street Could Talk valkokangas

Kirjailija James Baldwin oli yksi amerikkalaisen kirjallisuusmaailman tärkeimmistä vaikuttajista 1900-luvun loppupuolella. Hänen teoksensa ja esseensä käsittelivät afroamerikkalaista kokemusta Yhdysvalloissa leikaten samalla keskusteluihin luokasta, sukupuolesta ja seksuaalisuudesta. Ohjaaja Barry Jenkins kirjoitti käsikirjoituksen Baldwinin vuoden 1974 romaanista If Beale Street Could Talk samaan aikaan, kun teki Oscar-palkittua läpimurtoaan Moonlightia (2016). If Beale Street Could Talkin ajaton ja elegantti rakkaustarina tuntuu luonnolliselta askeleelta lahjakkaan ohjaajan uralla.

Tish (KiKi Layne) ja Fonny (Stephan James) ovat rakastuneita ja valmiita kohtaamaan maailman yhdessä. Kun Fonny joutuu syyttömänä vankilaan odottamaan tuomiota, on Tishin kerrottava perheelleen odottavansa lasta yksin. Lasiset seinät eivät kuitenkaan estä Fonnyn ja Tishin rakkautta, vaan usko paremmasta huomisesta jaksaa kantaa heidän kasvavaa pientä perhettään. Perhe ja kotikadun yhteisö elää mukana kaksikon rakkaustarinassa tukien heitä parhaansa mukaan.

Barry Jenkins on onnistunut tekemään elokuvan, joka on samalla universaali rakkaustarina sekä kulttuurillisesti hyvin tarkkanäköinen kuvaus sitä ympäröivästä yhteiskunnasta. Melankolinen toivo kytee vahvana läpi elokuvan. Jenkins tapa artikuloida nuoren parin kohtaama sorto on tehty pienieleisesti ja selvästi. Tishin kohtaama vallankäyttö tavaratalon hajuvesitiskillä työskennellessä on yhtä vahva kokemus kuin Fonnyn yhteenotto rasistisen poliisin kanssa. Rikostilastojaan siivoavat poliisit eivät ole kiinnostuneet Fonnyn kohdalla syytetystä tai uhrista, jotka kuuluvat kummatkin köyhiin vähemmistöihin. Oikeus ei kuulu yhteiskunnassa kaikille.

Tärkeään osaan tarinankerronnassa nousee James Laxtonin kuvaus, joka kietoo kaikki kuvat rehevän keltaiseen ja vihreään valoon. Jos hän Moonlightissa käytti sähköisen terävää sinisen väripalettia, joka toi mieleen Wong Kar-Wain urbaanimmat elokuvat, niin If Beale Street Could Talkin värikylläinen maailma tuntuu nyökkäykseltä In the Mood For Loven (2000) savuisen punaisten ja keltaisten sävyjen suuntaan.

Lähikuvissa syttyvä elokuva nojaa Tishin ja Fonnyn rakkaustarinan ajattomaan luonteeseen. Muu maailma sulaa pois heidän ympäriltään. Yhteiskunnalliset rakenteet ja konkreettiset seinät menettävät hetkeksi merkityksensä, kun kaksikko katsoo toisiaan lasin läpi. Elokuvan läpi virtaavan Nicholas Britellin pehmeä musiikki kietoo heidät lempeään syleilyynsä, mutta myös korostaa yhteiskunnan kauhunomaisia piirteitä.

If Beale Streets Could Talk on hienostuneen humaani. Pääparin lisäksi elokuva on rytmitetty vivahteikkailla näyttelijäsuorituksilla. Lempeän vahva Regina King nähdään Tishin äitinä ja Brian Tyree Henry koskettaa lyhyessä roolissa Fonnyn kaverina Danielina. Barry Jenkins ei ole menettänyt otettaan, vaan hitaasti soljuva If Beale Streets Could Talk on lämmin ja eheä kokonaisuus.