Täydelliset epäonnistujat

Islantilainen nykyelokuva on parhaimmillaan kolhon absurdia tragikomediaa niin kuin Baltasar Kormákurin 101 Reykjavik (2000) näytti. Puuttomassa, kalisevankylmän talven maassa tuntuu olevan hyvin vähän mahdollisuuksia selvitä täysin järjissään, kun elokuvantekijät valitsevat henkilöikseen vähintäänkin outoja tyyppejä. Ragnar Bragasonin Fiaskossa nykypäivän Reykjavik elää jälleen kuin horkassa, mutta lupaavan aavemaisten alkutunnelmien jälkeen tarinat suistuvat banaalin kohmeisiin uriin.

Toisiinsa kietoutuvat kolme jaksoa kertovat Bardalin perheen asukkien tarinat. Isoisä tavoittelee ikääntynyttä elokuvadiivaa, jonka mieli on jäänyt nuoruuden kulta-aikoihin. Äiti on miehensä hylkäämänä löytänyt lohdun hurmosuskon maailmasta ja hoivaa vakaumuksessaan horjuvaa huijaripastoria. Vapaa-aikanaan papinretale heiluu lateksipuvussa ja demonin sarvissa viettämässä rietasta elämää. Perheen tytär pitää kahta miestä, juopottelevaa renttua ja vikisevän kilttiä körilästä, muttei tiedä kummalle haluaa olla raskaana.

Kohellusta tässä keitoksessa on liiankin kanssa, eikä huumorista löydy oivallusta. Isoisän ja tyttären tarinat kulkevat sujuvammin, mutta kolmannen kertomuksen uskonpilkka tuntuu kovin käytetyltä ja helpolta idealta. Lopetus on odotettava mutta silti se töksähtää - kuin ohjaaja itsekin olisi kyllästynyt tekeleeseensä. Edes sinänsä kohtuulliset näyttelijät eivät nyt pysty pelastamaan kokonaisuutta. Bragasonilla on opittavaa etenkin käsikirjoittajana, mutta esikoisen epäonnistumisen kai voi antaa anteeksi. Ainakin nimivalinnassa hän osoittaa ehkä tahattoman harrasta itseironiaa.

* *
Arvostelukäytännöt