Ennen aikojaan valkokangas

Felix Bush (Robert Duvall) on mökissään keskellä metsää elelevä partainen erakko, jonka ikkunoita pojanviikarit käyvät kivittämässä. Läheisen kylän raitilla ukosta kerrotaan mitä moninaisempia juttuja. Myrskyävä yö havahduttaa vanhan jäärän tietoisuuteen oman loppunsa tulemisesta. On järjestettävä hautajaiset, niin kauan kun juhlakalu on vielä vedossa. Paikallinen hautausurakoitsija (Bill Murray) saa juhlat järjestettäväkseen ja paikalle kutsutaan kaikki, joilla on tarina ukosta kerrottavana.

Ennen aikojaan -elokuvan taustalla on kansantarua ja todellinen henkilö, Felix Breazeale, joka 1930-luvulla järjesti omat hautajaisensa ollessaan vielä elossa. Asetelma on herkullinen mustalle huumorille, joka hienovaraisesti kukkiikin läpi loppuaan kohden vakavoituvan elokuvan. Lopulta sävy on jopa melankolinen, kun Felixin elämäntarina ja syyt erakoitumiselle hiljalleen selviävät.

Elokuvan voimavara on maltillisessa kerronnassa. Juonta ei rullata auki kerralla ja katsomisjännite säilyy pitkälle. Loppu ei täysin lunasta alussa pedattuja odotuksia, mutta se mikä tarinan kerronnassa jää vajavaiseksi, paikataan osaavilla näyttelijäsuorituksilla.

Ennen aikojaan on Robert Duvallin virtuoosimainen soolo, johon varman kompin tarjoavat mainio Bill Murray ja vanhemmiten yhä säkenöivämmäksi käyvä Sissy Spacek. Persoonallisten konkarien näyttelijätyö on siinä määrin luonnikasta, että se kannattelisi paljon kehnompaakin käsikirjoitusta.

Pitkän elokuvan saralla ohjaajana debytoiva Aaron Schneider luottaa näyttelijöihinsä ja amerikkalaisen elokuvan perinteisiin vahvuuksiin eli kaikilta osa-alueiltaan eheään kokonaisuuteen sekä mutkattoman sujuvaan, katsojan mukaansa tempaavaan kerrontaan, jota ei ole kuormitettu turhilla kommervenkeillä. Perusvarma elokuvakerronta on viime vuosikymmeninä ottanut monta askelta taaksepäin digitaalihömpsötyksen yleistyttyä. Alan traditionaalinen osaaminen ja draaman kaaren arvon ymmärtäminen on tuntunut lepäävän enää muutaman veteraanin, kuten Clint Eastwoodin harteilla. Schneiderin elokuvan tunnelmassa onkin paljon samaa juuri Eastwoodin elokuvien kanssa.

Sisällöltään Ennen aikojaan ei tavoita kovin syviä vesiä, sillä luonnekuva erakoituneesta vanhuksesta piirretään tutuin vedoin. Ihminen on omien tekojensa vanki ja vapautuu vasta, kun on valmis tunnustamaan tekonsa ääneen sekä itselleen. Ihmiskuva on kliseinen, mutta siitäkin huolimatta koskettava – kiitos hyvien näyttelijöiden. Vaikka elokuvan hahmot ovat kirjoitettuina varsin yksiulotteisia, niin näyttelijät onnistuvat puhaltamaan hahmoihin verevän hengen, joka saa pitämään heistä jokaisesta.