Bully valkokangas

The Kids -elokuvallaan maailmanmaineensa luonutta Larry Clarkia on melko kiistanalainen ohjaajalahjakkuus. Hänen brutaali ja ahdistava tapansa kuvata amerikkalaisia teinejä on herättänyt aika ristiriitaisia tunteita. Viime vuonna Venetsian elokuvafestivaaleilla ensi-iltansa saanut uutukainen Bully jatkaa tuttuun tapaan The Kidsin viitoittamalla tiellä. Bully on synkkä ja katu-uskottavakin kuvaus erään teinimurhan anatomiasta. Juoni on sovellettu Jim Schutzen alunperin tositapahtumiin perustuneesta romaanista.

Bobby (Nick Stahl) ja Marty (Brad Renfro) ovat vanhoja lapsuuden kamuja. Vuosien saatossa Bobby on saanut ystävänsä täydellisesti valtansa alle ja käyttää ystäväänsä hyväkseen joka tilanteessa. Oman itsetuntonsa hukannut Marty alistuu nöyryytyksiin, kunnes kierteen katkaisee yllättäen uusi tyttöystävä Lisa (Rachel Miner). Sadistisesta ja riippuvuutta aiheuttavasta ihmissuhteesta poispyrkivä Marty ei kuitenkaan saa olla rauhassa, kun Bobby alkaa kiusaamaan Lisaa ja intoutuu jopa raiskaamaan hänen ystävänsä Alin (Bijou Phillips). Pattitilanteeseen kyllästyneenä ystävykset päättävät yksissä tuumin ja täysin harkitsematta murhata Bobbyn ja päästä näin kerralla ongelmasta eroon. Mukaan auttamaan he palkkaavat myös kovaotteisen nuorisorikollisen (Leo Fitzpatrick), jonka neuvot johtavat kohti lopullista ratkaisua.

Clarkin tulkinta vaikuttaa aluksi korostuneen yliampuvalta. Tarinan henkilöt kun näyttävät menettäneen kaiken moraalin ja todellisuuden tajunsa. Teinien arkipäiväiset asiat tuntuvat aina jollain tavalla liittyvän joko seksiin tai huumeisiin. He kruisalevat jatkuvasti aurinkoisella floridalaisella esikaupunkialueella pilvestä sekaisin, rikolliset ajatukset mielessä ja likaiset sanat huulilla. Kaiken taustalla soi sovinististen sanoitusten ryydittämä rap-musiikki. Rahaakin tuntuu kaveruksilta löytyvän. Bobby ja Marty kun pyörittivät liiketoimintaa kaupittelemalla poikarakkauteen keskittyviä videoita.

Paljasta pintaa Bully tarjoaa aivan riittämiin ja jotkut roisimmat kohtaukset ovat kuin suoraan pornoelokuvasta revittyjä. Väkivaltaa esitetään aika suorasukaisesti ja loppupuolen tappokohtaus osoittaa, että miehen listiminen pikkuveitsellä ja pesäpallomailalla ei ole mikään yksinkertainen tehtävä. Nuoret ryhtyvät murhaleikkiin lähes yhtä innokkaasti, kuin ryntäävät LSD-tripin vaikutuksessa ostoskeskukseen pelaamaan videopeliä. Murhan peittoyrityksen yhteydessä teinien uskomaton sähläily ajaa elokuvan lähes mustan komedian puolelle. Katsojan onkin välillä lähes mahdoton uskoa, että tarina perustuu tositapahtumiin.

Clarinkin synkeä tulkinta jättää tietenkin paljon keskustelemisen varaa. Onko kysymyksessä moraalinen kannanotto, kuten ohjaaja itse väittää, vai onko tarkoituksena ollut vain häikäilemättömästi shokeerata katsojia? Bully ei anna mitään vastauksia vaan päinvastoin herättää yhä uusi ahdistavia kysymyksiä. Tarinan perusteella ei käy edes selväksi tajusivatko nuoret mihin ryhtyivät murhaa suunnitellessaan. Vanhempien rooli nuorten kasvattajana vedetään niin paljon taustalle, että minkäänlaisia suoria selityksiä ei nuorten käyttäytymiselle tarjota. Teinimurhat ja nuorten huumeiden käyttö tuntuu nykyään olevan muoti-ilmiöitä. Bullyn kaltaisille nihilistisille ja mitään pyhää kumartamattomille nuorisokuvauksille näyttää tässä suhteessa löytyvän selvä markkinarako.