Beautiful Boy valkokangas

Päihteiden käytöstä on tehty lukuisia elokuvia, joissa näkökulma on joko käyttäjälähtöinen tai yhteiskunnallinen. Vähemmälle huomiolle on jäänyt vierestä katsomisen näkökulma. Tositarinasta ammennettu Beautiful Boy on belgialaisen Felix van Groeningenin elokuva lapsensa huumekierrettä seuraavasta isästä. Taustalla ovat pojan Nic Sheffin ja hänen isänsä David Sheffin omaelämäkerrat. Tarinan vankka kokemuspohja näkyy elokuvassa. Kyse on vanhemmuutta luotaavasta elämänmakuisesta perhedraamasta, jota ei ole rasitettu moralisoinneilla tai opetuksilla.

David Sheffille on käynyt selväksi, että hänen poikansa käyttää huumeita. Kyse ei ole pilvenpoltosta vaan metamfetamiinista. Toimittajana työskentelevä isä alkaa perehtyä huumeiden käyttöön ja riippuvuuteen voidakseen auttaa poikansa pois kierteestä. Täysi-ikäistä lastaan ei voi kieltää tai pakottaa, mutta häntä voi yrittää johdattaa. Metamfetamiinin käyttäjien kohdalla ennuste vain ei ole hyvä.

Van Groeningenin kerronta ei ole tavallisen lineaarista. Tarina itsessään on johdonmukainen, mutta kerronta lomittaa reaalisen tapahtuma-ajan ja takaumat yhdeksi kokonaisuudeksi. Paikat ja tapahtumat näyttäytyvät isälle muistoina hänen ja pojan yhteisistä hetkistä. Muistoja ja elokuvan nykyhetkeä ei erotella kerronnassa, sillä isän muistot ovat tarinassa yhtä oleellisia kuin nykyhetken tapahtumat.

Ohjaajan kerrontaratkaisu on elokuvallinen. Muistojen ja nykyhetken lomittaminen esteettisesti harmonisoituina syventävät henkilökuvia ja tarinaa ilman rautalankatyyppistä selittelyä tai taustoitusta. Isän suhde ja suhtautuminen poikaansa rakentuu luontevaksi ja uskottavaksi, mitä esiin nousevat elämän ristiriitaisuudet syventävät. Isässä, jota Steve Carell hienosti tulkitsee, on samaistumiseen tarvittavia särmiä.

Valittu kerrontatyyli ja vanhemman tulokulma lapsensa addiktioon ovat elokuvan voimavaroja, jotka kannattelevat parituntista kokonaisuutta. Yhden asian elokuvana Beuatiful Boy polkee välillä paikallaan. Elokuvan tapa tarkastella aihettaan on tapahtumia seuraava eikä elokuvalla ole päämäärähakuista tavoitetta hakea ratkaisuja ja vastauksia, mikä aihepiirin huomioiden on viisasta.

Johtopäätelmien rakentaminen jätetään katsojalle, ehkä hieman liiaksikin. Syy-seuraus-suhteet jäävät hämäriksi. Periaatteellisella tasolla on hyvä, ettei nuorten huumeiden käyttöä selitetä puhkijankatuilla selityksillä rikkonaisista perheistä, vanhempien odotuksista ja nuorten kokeilunhalusta ja tiestä mistä. Syy voi olla vain hyvänolontunne, johon jää koukkuun, jolloin syöksykierre on valmis ilman sen syvempiä juurisyitä.

Päätelmän edessä tulee kuitenkin avuton olo. Ihminen kaipaa selityksiä, edes mekanismeja purkavalla tasolla. Näitä Beuatiful Boy ei anna, ja ratkaisu lienee ilmeisen tietoinen. Hyvä niin, mutta yhden asian inhimillisen kurimuksen kuvaamiseen olisi riittänyt vähempi. Ajallinen pitkittäminen ei syvennä kurimusta, päinvastoin se turruttaa ja alkaa etäännyttää, mikä heikentää lopputuloksen vaikuttavuutta.