Spider-Man - Hämähäkkimies kotikatsomo

Sarjakuvasankareita on tuupattu valkokankaalle tasaiseen tahtiin sitten Batmanin (1989). Vaikka yksinkertaisella tasolla liikkuvan sarjakuvan voisi luulla tarjoavan toimivan lähtökohdan elokuville, niin lähes järjestäen jokainen sarjakuvafilmatisointi on epäonnistunut alkuperäislähtökohtaansa suhteutettuna.

Kaksiulotteisten ja pysähtyneiden sarjakuvaruutujen kautta kerrotut tehokkaat tarinat ovat menettäneet Hollywoodin kompromissikoneistossa useimmiten niin hampaansa kuin munansakin. Lopputuloksissa värikkäisiin kalsareihinsa sonnustautuneet superhahmot ovat vilistäneet valkokankaille timmiä viihdettä, mutta tunnelmat ovat jääneet joulukoristeiden tasolle.

Kauan odotettu, ja jo pian jatko-osiaankin markkinoille pukkaava Hämähäkkimies lutviutuu tuttuun sarjakuvafilmatisoinnin muottiin. Se toimii kertakäyttöviihteenä ja haltioittaa varmasti ainakin osaa sarjakuvan ystävistä, mutta elokuvana se jää lykkimään tavanomaisille laduille. Kohtalaisen huolellisen tarina-alustuksensa jälkeen elokuvassa ei ole juuri mitään mielenkiintoista, jollei pilvenpiirtäjien välissä seittiensä avulla luikkivasta kalsarikallesta löydä jotain kieroa kiehtovuutta.

Sam Raimista puhutaan nokkelana ohjaajana, mutta pahasti näyttää siltä, että Hollywood-hötössä hänen kykynsä yksinkertaisesti tuotetaan pois katsojien älyä kiusaamasta. Hämähäkkimieskin olisi kaivannut tummempia syvänteitä vauhdikkaiden ja värikkäiden pintojensa perustaksi. Tobey Maguiren eduksi on sanottava, että hän osaa olla tarpeeksi onneton muodostaakseen mielenkiintoisen kontrastin roolihahmonsa siviili- ja superminän välille.

Spider-Manin tupla-dvd on ängetty täyteen lisukkeita, joista suurin osa on tuttua suljua. Sarjakuvaan innostuneilta menee tovi jos toinen dvd:n parissa, muille riittää jommankumman dokkarin ja gag/outtake reelin katselu. Tekninen taso on kohdallaan, mutta dvd:n valikot ovat todella tupelot käyttää.