Spider-Man 3 - Hämähäkkimies 3 kotikatsomo

Edeltävä keskustelu sankarimme Hämähäkkimiehen ja hänen rakastettunsa Mary Jane Watsonin välillä kiteyttää mainiosti kolmannen Spider-Man elokuvan hengen ja tematiikan. Jotain on tapahtunut sitten kahden edellisen elokuvan.

Omassa sarjassaan kaksi ensimmäistä Spider-Man -elokuvaa olivat hyviä sovituksia suositusta sarjakuvahahmosta. Sarjakuvatausta näkyi erityisesti kerronnassa, joka eteni tutulla aristoteelisella logiikalla alusta keskikohdan kautta loppuun. Kolmannessa tätä logiikkaa ei enää näin selkeässä muodossa ole.

Spider-Man 3 muistuttaa viimein monella tasolla hämähäkinseittiä, rihmastoa. Se ei toimi puun logiikalla, joka alkaa juuresta ja etenee oksien latvoihin. Päinvastoin, se alkaa keskeltä ja hajoaa useisiin osiin.

Spider-Man 3 on audiovisuaalinen ilotulitus niin silmille kuin korvillekin. Hämähäkkimies loikkii pitkin asfalttiviidakkoa kuin postmodernin ajan Tarzan, epävarmana siitä kuka on tai keneksi pitäisi tulla. Kaiken toiminnan ja komiikan takana on tällä kertaa myös syvällisempi taso, joka pohdiskelee muun muassa identiteetin ja moraalin kysymyksiä.

Peter on Hämähäkkimies, josta on tullut kaikkien rakastama ja himoitsema sankari. Hämähäkkimiehen naamio on niin vahvasti Peterin kasvoilla, että hän laiminlyö huomaamattaan myös Mary Janea. Peter ei ole enää tavallinen nuori mies vaan ainoastaan vaatehenkari Hämähäkkimiehelle. Vaikka Peter on itse Hämähäkkimies, on Hämähäkkimies kuitenkin samalla hänelle narsistisen ihailun kohde. Peterillä on toisin sanoen noussut keltainen neste päähän.

Kolmannessa osassa Hämiksellä on oman identiteettikriisinsä ja ihmissuhdesotkunsa ohella myös pari muuta ongelmaa hoidettavana. Vihollisia on kokonaista kolme kappaletta. Thomas Haden Churchin loistavasti tulkitsemaa traaginen Hiekkamies, avaruudesta tullut möhnäläjä Venom ja vielä Harry Osborn, joka haluaa kostaa isänsä kuoleman.

Kiinnostavaa on, että Spider-Man 3 ei esitä tyypillisen supersankarimytologian tapaan selkeää hyvä–paha-asetelmaa. Sankarit ja roistot ovat päinvastoin hyvin ambivalentteja hahmoja, jotka liikkuvat hyvän ja pahan raja-alueilla: Hiekkamies tekee kaikkensa pelastaakseen lapsensa, avaruusmöhnä vahvistaa omistajansa negatiivisia ominaisuuksia ja Harry toimii vihan sokaisemana. Peterkään ei ole yhtään sen parempi vetäessään päälle mustan Hämähäkkimies-pukunsa. Voima ja vallantahto viettelevät jokaista.

Spider-Man 3:n henkilökavalkadi on laaja ja kesto pitkä, mutta elokuva ei missään vaiheessa leviää käsiin, paitsi tarkoituksella. Jos tähän mennessä Spider-Man -elokuvat ovat kertoneet tarinan, jossa tavallisesta miehestä tulee sankari niin Spider-Man 3 näyttää mitä sitten tapahtuu. Identiteetille ei ole olemassa mitään sulkeumaa. Se, että Peter hyväksyy osansa supersankarina, ei tarkoita status quota vaan päinvastoin sarjaa uusia ongelmia ja haasteita, joita suurkaupunkielämä tarjoaa niin sankareille, häviäjille kuin tavallisille kaduntallaajillekin.

Spider-Man 3 on sarjan paras osa, vaikka sitä ei voikaan ajatella erillisenä edellisistä, sillä se nitoo yhteen niiden avoimiksi jääneitä tarinalinjoja ja jatkaa Hämähäkkimiehen henkilön kehittymistä. Spider-Man 3 onnistuu siinä, missä suurin osa viihde-elokuvista epäonnistuu. Se on yhtä aikaa hauska, älykäs, jännittävä ja viihdyttävä.