Spider-Man - Hämähäkkimies valkokangas

Rahavirtaennätyksiä taannoin Yhdysvalloissa rikkonut Spider-Man - Hämähäkkimies (2002) saadaan vihdoin Suomeenkin. Jotkut filmiyhtiö Columbialle huimasti rahaa tuoneista katsojista maksoivat lipusta nähdäkseen Kirsten Dunstin märässä t-paidassa ja toisilla löytyvät hyllystä kaikki Marvelin Hämähäkkimies -sarjikset 40 vuoden ajalta. Suurin osa kävi kuitenkin elokuvissa suuren mainoskampanjan innoittamana nähdäkseen, olisiko vanhasta mutanttimiehestä enää mihinkään isolla kankaalla. Moni lähti tyytyväisenä, sillä Spider-Man on erinomainen, eikä vähiten Hollywoodin uuden polven ammattitaitoisten edustajien, Tobey Maguiren ja Dunstin ansiosta.

Toisin kuin omaan jähmeään naiiviuteensa kaatunut Batman-tuote, Spider-Man antaa hurjista lentotehosteistaan huolimatta tilaa vanhalle kunnon rakkaudelle, jota vielä teini-ikäisiltä näyttävät Maguiren Peter Parker ja Dunstin Mary Jane tyylikkäästi meille näyttävät. Batmanista muistuttavat oikeastaan ainoastaan vain superroisto Green Goblin (Willem Dafoe) ja Kova laki -sarjan psykiatri Emil Skodana tutuksi tullut J.K. Simmons, joiden karikatyyrimaiset elkeet on ilmeisen tarkoituksella jätetty mukaan, sillä mitä on supersankari ilman vastaavia pahiksia? Simmonsin sekoileva lehtipohatta onkin hyvin piristävä ilmestys.

Epätasainen ohjaaja Sam Raimi (mm. Darkman, Nopeat ja kuolleet, The Gift) tekee todennäköisesti uransa hienointa jälkeä tässä kestoltaan hieman liian pitkässä toimintaelokuvassa, jossa geenimuunneltu hämähäkki puree opiskelijanörtti Peter Parkeria totaalisin seurauksin. Häntä esittävä Maguire on toisinaan suorastaan maaginen näytellessään kankaalla hillityin elein ja varsinkin hämähäkin kohtalokas pistos on hulppeaa katseltavaa. Maguirea täydentää mukavasti Dunst ja parin se kuuluisa suudelma voittanee jonkin noista inflaation kärsineistä Music Televisionin mauttomista pysteistä.

Hollywood on nyt ryminällä tuomassa teattereihin suunnilleen kaikki Marvelin ja muiden sarjakuvayhtiöiden supersankarit, jopa uudelleen lämmitellyn Teräsmiehen. Jotkut näistä tulevat olemaan varsin vaatimattomia eepoksia keskittyen pelkkään räminään ja räiskeeseen. Onnekseen Spider-Man ennätti ensin, ennen kuin kansa on kyllästetty kuiviin supereliöillä. Saa nähdä, onko tilanne jo muodostunut tällaiseksi, kun Peter Parker seikkailee seuraavan kerran valkokankaalla vuonna 2004.