Missionary Man kotikatsomo

Dolph Lundgren lukeutuu Jean-Claude Van Dammen ja Steven Seagalin tavoin toimintaikonien b-sarjan tunnetuimpiin nimiin. Ruotsalaissyntyinen raskaansarjan karatetaituri muistetaan tietysti parhaiten kivikasvoisena neuvostonyrkkeilijänä neljännestä Rockysta (1985). Ja kukapa unohtaisi Dolphia itseoikeutettuna He-Manina Masters of the Universessa (1987). Tosin mies itse haluaisi mitä ilmeisimmin kyseisen roolin unohtaa.

Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana Lundgren on nähty vuosittain jonkin toimintapätkän tähtenä. Meillä suurin osa Lundgrenin tuotannosta on julkaistu suoraan videolle ja miehen nimi ja naama ovatkin tae kunnon toimintajöötistä videolaareja peratessa.

2000-luvulla Lundgren on näyttelemisen ja käsikirjoittamisen lisäksi kokeillut myös ohjaamista. Miehen kolmas varsinainen ohjaustyö Missionary Man on juuri sitä mitä Lundgrenin nimi lupaakin: tiukkaan toimintamuottiin pakattua yrmyä äksonia, jota katsoessa ei tarvitse haukotella turhanpäiväisiä juonenkiemuroita.

Missionary Man on nykykuosiin puettu yksinkertainen kostaja-western. Juonikuvio on lainattu hämmentävän suoraan Clint Eastwoodin Kalpeasta ratsastajasta (1985). Salaperäinen hahmo saapuu syrjäiseen yhteisöön, jota paikallinen pohatta mielivallallaan sortaa. Samalla kun oikeamielinen sankari auttaa pientä yhteisöä, tekee hän tilejä selviksi oman menneisyytensä kanssa. Tällä kertaa myyttinen sankari vain ei ratsasta hevosella vaan moottoripyörällä.

Kaikesta kaavamaisuudestaan huolimatta Missionary Manin toiminnallinen konsepti on kohtuullisen onnistunut ja elokuva on sujuvasti rytmitetty. Henkilöhahmoihin ja tapahtumiin on kirjoitettu sen verran säröjä, että jännite kantaa läpi elokuvan, vaikka kyseessä onkin hyvin kliseinen toimintapaketti. Puolentoista tunnin kompakti kesto pitää tämänkaltaisen yksinkertaisuuksiin luottavan action-elokuvan tarvittavassa ryhdissä. Toimintajööti on nautittavimmillaan tiukasti pakattuna.