Diamond Dogs kotikatsomo

Tämän fiaskon tasosta kertoo paljon jo se fakta, että Dolph Lundgren on sen suurimmaksi osaksi ohjannut ilman krediittiä. Diamond Dogsista on myös olemassa julkaisematon Lundgrenin oma leikkaus. Eli kurjuutta ovat kurjistaneet paitsi heppoisat lähtökohdat myös tuotannolliset sotkut ja riidat. Tarkoituksena oli alunperin tehdä elokuvalle virallisesti Lundgrenin ohjaama jatko-osakin, josta hyvästä syystä kumminkin luovuttiin.

Lundgren näyttelee jossain Mongolian ja Kiinan rajamailla jumittavaa amerikkalaista Xander Ronsonia, entistä vihreää barettia, joka velkojensa maksamiseksi suostuu oppaaksi keljun taidekeräilijä-nilkin organisoimaan retkikuntaan metsästämään muinaista ja kirottua aarretta ikivanhasta temppelistä. Reissussa sitten rähjäännytään, koska saalista havittelevat myös keinoja kaihtamattomat venäläiset kilpailijat. Onneksi sankarilla on nätti kiinatar suojeltavanaan.

Roolinsa läpi katkokävelevä Lundgren on itse asiassa pökkelöäkin pökkelömmän näyttelijäkaartin siedättävimmästä päästä, sillä perähikiän kesäteattereissakin on paljon osaavampaa ilmaisijaa.

Elokuva on sekametelisoppa kovaotteisesta toiminnasta Indiana Jones -seikkailuun toteutettuna onnettomilla tuotantoarvoilla, joilla on painoarvonsa, kun tällaista tehdään. Ja kun tehdään halpista, niin asenteen ja osaamisen pitäisi olla tapissa eikä mitään Diamond Dogsin kaltaista kiusallista myötähäpeää aiheuttavaa ja jälkeenjääneen hitaasti jauhavaa sättöä, jossa ei loppujen lopuksi ole päätä eikä häntää. Edes alkeellisen viihdykkeen synnyttämiseksi. Äijäilykikseistä ja jännitteistä puhumattakaan.