Aquaman and the Lost Kingdom valkokangas

James Wanin ohjaama Aquaman ilmestyi viisi vuotta sitten. Se oli vauhdikas, itseironinen ja viihdyttävä toimintaseikkailu, joka perinteisemmän supersankaroinnin sijasta seurasi pikemminkin vanhojen Indyjen ja Jules Vernen kertomusten jalanjälkiä. Kirkkaissa väreissä kylpenyt, vanhoista tarujen arkkityypeistä ammentanut elokuva oli ja on DCEU-elokuvauniversumin parhaimpia saavutuksia. Sitä se oli myös taloudellisesti 1,15 miljardin dollarin lipputuloillaan.

Jatko-osasta eli Aquaman and the Lost Kingdomista ilmoitettiin lähes heti Aquamanin ilmestymisen jälkeen, mutta elokuvaa on rakennettu hartaasti kuin Iisakin kirkkoa. Julkaisua on siirretty, uusintakuvauksia on ollut ainakin kolme kierrosta ja teoksen kronologinen paikka DCEU-elokuvien sarjassa on siirtynyt siirtymistään.

Lopputulos on, että toinen Aquaman-elokuva on DCEU:n vihoviimeinen ja viidestoista elokuva. Kävi lippuluukuilla ja kriitikoiden käsissä miten kävi, niin DCEU-sarja loppuu tähän, Jason Momoa eläköityy Vesimiehen eli Arthur Curryn roolista ja parin vuoden päästä käynnistyy korvaava DCU-elokuvasarja uusilla näyttelijöillä ja rebootin merkeissä.

Sitä linjaa johtaa James Gunn, jolla on ollut vakuuttava työnäyte Marvelilla Guardians of the Galaxy -sarjan parissa. DC-puolella Gunnin ohjaama The Suicide Squad: Suicide Mission sen sijaan floppasi lippuluukuilla raskaasti eikä tuottanut edes 185 miljoonan dollarin budjettiaan takaisin. Nähtäväksi jää, miten Gunnin DCU:lle käy ja onko esimerkiksi Momoan pois potkiminen Vesimiehen uikkareista raskas virhe.

Momoan henkilökohtainen panos alkuperäisen Aquamanin menestykseen oli erittäin suuri, ja sitä se on edelleen. Karismaattinen Momoa esittää Arthur Currya pilke silmäkulmassa. Momoa osaa vuorotella roolin tulkinnassa melodraaman ja parodian välillä vaivattomasti. Edelliselokuvassa Patrick Wilson tuhlattiin yksitotisemman pahiksen rooliin. Nyt hän saa näytellä monipuolisemmin. Wilsonin esittää Curryn velipuolta Ormia, joka joutuu tekemään Curryn kanssa yhteistyötä vasten tahtoaan. Vedenalaisten veljesten seikkailut ovat selkeää buddy-filmiä.

Edellinen elokuva painotti vahvasti romanssia Vesimiehen ja vedenalaisen prinsessan Meran (Amber Heard) välillä. Heard taas on viime vuosina ollut tunnettu lähinnä kohuoikeudenkäynnistään entistä puolisoaan Johnny Deppiä vastaan. Heard todettiin syylliseksi moniin paikkansapitämättömiin väitteisiin ja tuomittiin sekavassa prosessissa maksamaan Deppille isot korvaukset. Myös Depp sai maksaa, mutta vähemmän.

Heard on kertonut, että hänelle oli yritetty kohun takia antaa potkut Meran roolista. Warnerin väki kiisti tämän turhankin näyttävästi. PR-osastolle oikeudenkäyntikohut ovat silti olleet toksinen mainehaitta ja Heardin rooli uudessa elokuvassa on varsin minimoitu. Hänestä on tullut taustalla oleva äiti Vesimiehen lapselle. Muutamassa action-kohtauksessa hän heiluttelee käsiään CGI-taustan edessä ja lausuu yksisanaisia repliikkejä. Jopa Vesimiehen äiti (Nicole Kidman) on suuremmassa roolissa.

Aquaman and the Lost Kingdomin tarina on hyvin yksinkertainen ja koostuu lähinnä toisiaan seuraavista toimintajaksoista. Edelliselokuvan nemesis Black Manta eli Musta Rausku (Yahua Abdul-Mateen II) havittelee edelleen kostoa oman isänsä kuolemasta ja uhkaa Vesimiehen perhettä. Manta on saanut käsiinsä maagisen Mustan kolmikärjen, jolla saa pahaa jälkeä aikaan, jos häntä ei pysäytetä veljesten Arthurin ja Ormin toimesta.

Aquaman and the Lost Kingdom ei ole puhdas floppi elokuvallisesti, pitkälti Wilsonin ja Momoan keskinäisen kemian ja sanailun ansiosta. Sanailua olisi saanut vain olla enemmän, samoin kuin aiemman elokuvan Indy-henkistä seikkailu- ja etsintäretkifiilistä. Putkijuoksutoimintaa on paljon, mutta jättibudjetin ja kahden vuoden efektien teon huomioiden se näyttää huomattavan halvalta ja muoviselta.

Tarinaa on muokattu rajusti ja siinä on isoja aukkoja, aivan kuin kohtauksia olisi katkaistu kesken kaiken. Osa tärkeäksi oletetuista sivuhahmoista ja heidän juonikuvioistaan, kuten Atlantiksen valtakunnan valtaneuvoston juonittelut, katoavat yhtäkkiä kokonaan kuvioista. Se on myös varmasti ollut haitaksi, että James Gunn on käynyt säätämässä elokuvan rakennetta ja sekaantunut ohjaaja Wanin tontille.

Elokuvan pollein juonenkäänne on, että Black Manta on lähes yksin vastuussa ilmaston lämpenemisestä. Infantiilin idean taustalla on selitys muinaisesta orikalkumista, jonka polttaminen kuumentaa maapallon ilmakehää. Orikalkumin uskotaan oikeasti olleen muinaiskreikkalaisten kuparipohjainen metalliseos, mutta elokuva vaikuttaa ammentaneen idean suoraan Indiana Jones and the Fate of Atlantis -tietokonepeliseikkailusta (1992), jossa natsit etsivät orikalkumia ja kadonnutta Atlantista. Pelillä on klassikkoasema, ja siitä olisikin saanut paljon paremman elokuvan kuin surkeasta Indy vitosesta tai uudesta Aquamanista.