Aquaman valkokangas

Supersankarien laajassa kirjossa osa vanhimmistakin sankareista joutuu väkisin soittamaan toista viulua samalla, kun nuoremmat tulokkaat valtaavat estradin. Vesimies eli Aquaman on pitkään ollut yksi heistä.

Marvelin edeltäjä Timely Comics kehitti jo huhtikuussa 1939 syvien merien valtiaan, jonka isä oli ihminen ja äiti Atlantiksen merenalaisen kansan prinsessa. Väkivahva Namor kykeni elämään veden alla ja kestämään syvimpienkin valtamerten painetta. Namor tuskaili pitkään puoli-ihmisyytensä kanssa kunnes hänen kansansa hyväksyi hänet ja hänestä tuli Atlantiksen kuningas.

Vesimies? Tismalleen sama juttu, paitsi että hän astui estradille 2,5 vuotta myöhemmin vuonna 1941. Vesimies oli käytännössä hiilikopio Namorista lukuun ottamatta sitä, että siinä missä macholle Namorille riittivät vain niukat uikkarit, niin Vesimies sonnustautui vihreisiin kalsareihin ja oranssiin suomupaitaan.

Vesimies eli Arthur Curry ei ole jäänyt samalla tavalla sarjakuvayleisön tai suuren yleisön mieleen kuin kollegansa Oikeuden Puolustajista eli Teräsmies, Batman tai Ihmenainen. Välillä DC on yrittänyt korjata tilannetta muistuttamalla Vesimiehen monarkkitaustasta samalla, kun hänelle on luotu aiempaa synkempi taustatarina. Tästä huolimatta Vesimies on koettu pitkään jopa koomisena hahmona, joka oli sarjakuvien lisäksi esiintynyt vain piirretyissä ja satunnaisesti tv-sarjojen vierailijana.

Jotta Vesimiehestä saatiin kunnolla tehoja irti, tarvittiin lopulta sekä elokuvateollisuuden apua että Arthur Curryn rodunvaihto valkoisesta, vaaleahiuksisesta miehestä etnisesti monisävyiseksi Jason Momoaksi. Momoa esitti Arthur Currya sekä synkeässä rymistelyssä Batman v Superman: Dawn Of Justicessa että Oikeuden Puolustajien omassa tiimielokuvassa Justice League. Momoan Vesimies oli muuten valjun elokuvan valopilkkuja räyhäkkäällä asenteellaan ja hevimies-habituksellaan. Nyt Vesimies pääsee ensi kertaa irti omassa kokopitkässä elokuvassaan.

Odotettua heikommin käynnistyneen DCU-elokuvauniversumin koneisto on yskähdellyt lähes joka osassa, lukuun ottamatta Ihmenaisen omaa elokuvaa Wonder Woman. Jotain on vihdoin tajuttu kasvottomien pukumiesten joukossa, sillä mukarealistisen synkistelevä ja yltiövakava linja on Aquamanissa heivattu romukoppaan. Se on korvattu muun muassa rumpuja soittavalla mustekalalla sekä pinkkitukkaisella Dolph Lundgrenilla, joka ratsastaa jättimäisellä merihevosella. Muutos on eduksi sekä katsojille että DCU:n tulevaisuudelle. Pelkkä mattamusta ei väripaletissa riitä kovin pitkälle.

Aquaman antaa palaa täysillä ja tarjoaa puhdasverisen seikkailuleffan, ison kankaan spektaakkelin, jossa röyhkeän pöyhkeä ylöspano sekä viittaukset Jules Verneen ja H.P. Lovecraftiin sisältyvät olennaisena osana yltiöpäisen suureelliseen meriseikkailuun. Tarina on velkaa myös Indiana Jones -elokuville ja klassiselle legendalle kuningas Arthurista. Excalibur-miekka on korvattu atraimella, mutta muuten Aquamanin tarinakaari on arturiaanisen legendan mukainen kertomus nuorukaisesta, jonka kohtalona on nousta valtaistuimelle ja kohdata oma sukuperintönsä. Supersankaruudet ovat suosiolla sivuosassa, fantastisten ja eksoottisten seikkailuelokuvien perinne ansaitusti pääosassa.

Ohjaaja James Wanin linja on sulava ja visuaalisesti vakuuttava. Teos kylpee kirkkaissa väreissä ja saa vahvaa tukea vanhoista myyttisistä arkkityypeistä. Viihdyttävä, vauhdikas ja hauska Aquaman nostaa Vesimiehen hahmon vihdoin ja viimein eturiviin tunnetuimpien kollegoidensa rinnalle. Tänä vuonna on valkokankailla nähty puolen tusinaa supersankarielokuvaa. Vesimiehen vanaveteen jäävät ne kaikki.