Mainstreamiä tietyllä särmällä

Pitkän uran television ja elokuvan parissa tehnyt Janne Kuusi pyrkii jälleen yllättämään uudella Saippuaprinssi-elokuvallaan. Todellisuuden ja fiktion rajoja luotaava elokuva kertoo piskuisessa Kellariteatterissa näyttelevästä Ilonasta, joka vahingon kautta päätyy käsikirjoittamaan suosittua Tulisuudelma-saippuasarjaa. Ilona rakastuu sarjan päätähteen Kalleen, joka tosin on tuottaja Raakelin pauloissa. Saippuasarjan käsikirjoitus alkaa saada entistä erikoisempia muotoja, kun naiset alkavat käydä kilpaa Kallesta sarjan kautta. Kallella myös tuntuu kilahtavan päässä, ja hän alkaa kuvitella oikeasti olevansa Antero, Tulisuudelman päätähti.

Esimerkiksi Kuusen edellinen elokuva Kukkia ja sidontaa (2004) oli varsin erityyppinen työ Saippuaprinssiin verrattuna. Syy tähän löytyy Kuusen vaihtelunhalusta ja siitä, ettei hän halua leimautua vain tietyntyyppisen brändin, yhden ja saman jutun tekijäksi, vaan laaja-alaisesti paneutua eri tyyleihin ja lajeihin.

Kuusi myöntää, että Saippuaprinssi-elokuva on tavallaan hyvinkin mainstreamiä, mutta hän halusi kuitenkin tehdä siihen jonkinlaisen särmän, ettei elokuva ole yllätyksetöntä, vain jonkun tietyn sapluunan mukaan tehtyä.

– Helsinki-filmin filosofia menee jollain tavalla näin, että haluamme tehdä yleisöystävällistä elokuvaa, jossa on myös korkeat taiteelliset päämäärät. Näiden kahden aika vaikean asian, käytännössä katsoen kaupallisuuden ja taiteellisen sisällön yhdistäminen niin että se toimisi, on aika vaikeaa. Pyritään siihen, että tämä voi olla täysi viihdepläjäys, eli ihmiset voivat tulla pelkästään viihtymään ajattelematta mitään. Ja sitten toisaalta siitä voi löytää moniakin erilaisia tasoja. Se ei ole mitään ääliöviihdettä kuitenkaan.

Pakoa todellisuudesta

Kuusen mukaan Saippuaprinssin tarkoitus ei suinkaan ole pilkata oikeita saippuasarjoja, saati sitten Salattuja elämiä, vaikka käsikirjoittaja Aleksi Bardy onkin sarjaa kirjoittanut ja monia entisiä Salkkari-tähtiäkin elokuvassa vilahtaa. Ohjaaja Kuusi vetoaa siihen, ettei Salatut elämät ole varsinaista saippuaa, koska tämä tyylilaji ei Suomessa mene läpi ollenkaan. Elokuvan Tulisuudelma-sarja taas on juuri perinteistä, oikeaa saippuaa, vähän kuin Kauniit ja rohkeat.

– En sanoisi, että tässä kritisoidaan saippuaoopperaa, vaan että sitä käsitellään ihan lämmöllä. Se on myös väärinkäsitys, että tässä pilkattaisiin vaikkapa Salattuja elämiä. Päinvastoin, minusta tässä kerrotaan sellaisella hilpeällä meiningillä, että mistä tuollaisissa on kysymys. Kyse ei siis ole pilkasta eikä kritiikistä, vaan lempeästä käsittelystä.

Vahvasti fiktion ja todellisuuden rajoja luotaavaa Saippuaprinssiä ei myöskään ole tarkoitettu kritisoimaan nykytelevision tosi-tv -buumia, jossa todellisuudentaju tuntuu katoavan täysin. Kuusen mukaan elokuva ennemmin asettelee fiktiotason ja todellisuuden tason vastakkain, niin että nämä lähestyvät toisiaan ja sitten taas korvaavat ja kumoavat toisiaan. Kuusi puhuukin mieluummin ihmisten todellisuuden paon syistä, kuin lähtisi kritisoimaan ilmiötä. Hän näkee elokuvalle myös tilauksen, joka ei ole sidottu tiettyyn hetkeen tai paikkaan.

– Tämän päivän elämä on niin kovaa, että ihmiset pakenevat mielellään tällaiseen viihteelliseen maailmaan, fiktiiviseen satumaailmaan, koska siellä on paljon viihtyisämpää olla kuin todellisuudessa. Näin se linkittyy tämän päivän suomalaiseen elämään. Minun mielestäni tällaiselle onkin aina tilaus olemassa. Ei ehkä juuri tänään erityisesti, mutta milloin tahansa muulloinkin. Tällaista elokuvaa, jossa kahta elementtiä, yleisöystävällisyyttä ja sitä useiden tasojen sisältöä yritetään saada samaan pakettiin, ei niitä koskaan ainakaan liikaa ole.

Väärinymmärretty improvisaatio

Kukkia ja sidontaa -elokuvan yhteydessä puhuttiin paljon improvisaatiosta, ja ohjaaja Kuusi haluaakin kumota monia tähän liittyviä asenteita. Improvisaatio käsitetään Suomessa kuin vasemmalla kädellä ilman minkäänlaista vaivannäköä huvin vuoksi tehtynä, mikä ei Kuusen mukaan pidä lainkaan paikkaansa.

– Improvisaatio on täysin väärin ymmärretty sana, eli itse kutsun improvisaatioksi kaikkea hyvää näyttelemistä. Kukkia ja sidontaakin tehtiin kuin Iisakin kirkkoa, paljon huolellisemmin ja tarkemmin kuin mitään muuta elokuvaa, mitä olen tehnyt. Minä käytän improvisaatiota siinä mielessä, että improvisaatiota on kaikki läsnä oleva ja tarkkaan kontaktissa oleva näyttelijäntyö, riippumatta siitä onko vaikka repliikit ihan sellaisenaan kirjoitettuna. Näyttelemisessä ei ole kyse vain repliikkien lausumisesta.

Kuusi pestattiin mukaan Saippuaprinssi-projektiin, koska mukaan haluttiin vahvaa kokemusta ja korkeaa ammattitaitoa, koska tämänkaltaisen, monilla eri tasoilla liikkuvan elokuvan tekeminen ei ole helppoa. Toisaalta myös se vaikutti, että Kuusi pystyi palkkaamaan tuttua, ammattitaitoista väkeä myös ympärilleen, kun useat tekijät ja näyttelijät olivat tuttuja jo aiemmista töistä. Elokuvan nuoret päätähdet, Mikko Leppilampi ja Pamela Tola, valikoituvat mukaan koekuvausten kautta ja selvisivät ohjaajakonkarin mielestä erittäin hyvin haastavista rooleistaan. Vaikka odotusten rima oli korkealla, ei Kuusi joutunut pettymään.

– He pärjäsivät oikein hyvin mukana olleille vanhoille konkareille, jotka taas paiskoivat aika tyyliteltyä ja tietyllä lailla ronskia näyttelijäntyötä hyvin tarkoituksellisesti.