Tasavallan presidentti silmän tasalta kuvattuna

Dokumenttielokuvan ohjausta Taideteollisessa korkeakoulussa 1990-luvulla opiskellut Aleksi Bardy on toiminut jo vuosia tuottajana ja käsikirjoittajana sekä tuotantoyhtiö Helsinki-Filmin toimitusjohtajana. Helsinki-Filmin tuottamia elokuvia ovat olleet muiden muassa Ganes (2007) ja Napapiirin sankarit (2010). Nyt konkari on ohjannut ensimmäisen pitkän elokuvansa, Rouva Presidentin.

Tein kouluaikana muutaman lyhyen dokumenttielokuvan, mutta sitten tuli niin paljon muuta tekemistä, että ohjaaminen jäi. Ehdotus tämän elokuvan tekemisestä tuli hyvään aikaan: tuotantoyhtiömme on kymmenessä vuodessa kasvanut ja tullut sillä tavalla jaloilleen, että minun ei enää tarvitse tehdä yksin kaikkea. Firma pyörii kyllä, vaikka olisin välillä kuvauksissakin.

Dokumentissa seurataan presidentti Tarja Halosen ja hänen kansliahenkilökuntansa työskentelyä marraskuusta 2010 maaliskuuhun 2012. Elokuvan ovat tuottaneet Funny Filmsin toimitusjohtaja Osku Pajamäki ja Suomen elokuvasäätiöstä Helsinki-Filmin varatoimitusjohtajaksi siirtynyt Miia Haavisto. Bardy kertoo Halosesta kertovan dokumentin olleen alunperin Pajamäen idea. Presidentin kansliassa ehdotukseen suhtauduttiin kiinnostuneesti mutta myös huolestuneesti.

Meidän piti käydä aika paljon asioita läpi ennen kuin saimme luvan dokumentin tekemiseen. Meille ja myös rahoittajillemme oli tärkeää, että dokumentti ei ole tilaustyö. Halusimme saada täysin vapaat kädet elokuvan toteuttamiseen. Siitä sopiminen vei aikansa, mutta pääsimme kyllä yhteisymmärrykseen.

Presidenttikaravaanin kuljettaminen ympäri maailmaa on aikamoinen hulabaloo. Se vaatii paljon järjestelyjä, ajoneuvoja, lentokoneita – aika paljon on siis asioita järjestettävänä muutenkin, ilman minkään kuvausryhmän läsnäoloa. Presidentin kansliassa huolta aiheutti tietysti se, kuinka paljon meidän läsnäolomme teettäisi lisää työtä. Meidän piti vakuuttaa kanslian henkilökunta siitä, että emme häiritse instituution toimintaa vaan kuvaamme kärpäsenä katossa -metodilla.

Elokuva työelämästä

Etukäteen sovittiin myös siitä, mitä sai kuvata ja mitä ei. Kokonaan kiellettyjä aihealueita oli kolme.

Osa turvallisuusjärjestelyistä oli sellaisia, että niiden yksityiskohdat eivät saaneet näkyä. Siitä ei ollut varsinaista haittaa meille; emme olisi muutenkaan kuvanneet mitään turvakameroiden sijainteja, sellainen ei ollut meille kiinnostavaa.

Tärkeä rajaus oli, että presidentti Halosen perhe-elämää ei kuvata. Tietenkin Arajärvi on mukana dokumentissa osana työelämää, mutta Halosen ja Arajärven vapaa-ajan viettoa esimerkiksi ystäviensä kanssa ei kuvattu. Minusta tämä oli hyvä rajaus, koska kyseessä on elokuva työelämästä; yhden työpaikan kuvaus ja esimiehen muotokuva.

Sitten oli vielä sellaisia asioita, jotka liittyivät politiikan sisältöön. Mistä presidentti ja ulkoministeri tarkkaan ottaen puhuivat keskustellessaan Lähi-idästä tai mistä Halonen ja Putin neuvottelivat – niitä keskusteluja emme voineet seurata. Muuten saimme olla aika vapaasti.

Elokuvassa seurataan Halosta myös ulkomaanmatkoille.

Halusimme mukaan suuria ja tärkeitä matkakohteita, kuten Venäjän, ja toisaalta taas Namibian kaltaisia kuriositeetteja. Emme menneet Mongoliaan, vaikka sielläkin olisi voinut olla jotain mielenkiintoista. Siellä oli ilmeisesti käyty neuvotteluja suomalaisen poron sperman viemisestä Mongoliaan sikäläisten porokantojen elvyttämiseksi.

YK:n yleiskokous New Yorkissa oli jackpot-kuvausreissu, koska Tarja Halonen oli niin älyttömän innoissaan siellä. Reissu oli melko rankka, toipumisaikaa aikaerosta oli hyvin vähän ja päivät olivat 16-tuntisia. Mutta Halonen paahtoi tilaisuudesta toiseen ja oli innoissaan päästessään kokouksiin ja tapaamaan ihmisiä. Sitä oli mukava seurata.

Ei tarvetta sensuuriin

Tarja Halonen näki raakaleikkausversion dokumentista etukäteen, mutta sensuurioikeutta presidentin kanslialla ei materiaaliin ollut.

Vaikka dokumentti käsittelisi baarimikkoa, hänellä olisi mahdollisuus nähdä raakaleikkausversio ja ehdottaa muutoksia elokuvaan. Tällainen katselu pidettiin siis Halosenkin kanssa. Minusta Tarja Halonen osoitti suurta viisautta ja sivistystä pyytämällä vain muutamaa muutosta, jotka nekään eivät liittyneet häneen itseensä tai kanslian henkilökuntaan, vaan täysin sivullisiin henkilöihin. Hän ei halunnut, että kukaan politiikan ulkopuolinen henkilö joutuisi hassuun valoon.

Tietysti Halonen saattoi naureskella omille sanomisilleen tai hiuksilleen, mutta kertaakaan hän ei pyytänyt että ”Leikatkaa toi kuva pois, mä näytän kauhealta siinä!”.

Tietämättään Halonen tuli myös antaneeksi Bardylle eväitä dokumentintekoon.

Yhdessä kohtauksessa Halonen kouluttaa Suosikki-lehden valokuvaajaa: hyvät muotokuvat otetaan silmän tasalta, ei ala- tai yläviistosta. Nappasin sen itselleni ohjenuoraksi. Emme halunneet kyyristellä suuren ja mahtavan poliittisen johtajan edessä, mutta emme myöskään pilkata tyyliin ”hassunnäköinen mummo yrittää esittää presidenttiä”. Pyrimme tekemään elokuvaa silmän tasalta, katsomaan ihmistä.

Sekä Bardy että Pajamäki kuuluivat Tarja Halosen tukijoihin jo vuoden 2000 presidentinvaaleissa. Pajamäki tunnetaan myös aktiivisena kunnallispoliitikkona (sdp). Bardy ei kuitenkaan näe, että tekijöiden poliittinen orientaatio olisi juurikaan vaikuttanut elokuvaan. Hän arvelee, että olisi kyennyt ohjaamaan yhtä sympaattisen henkilökuvan myös Sauli Niinistöstä.

Kyllä minä uskon niin. Eihän tämäkään dokumentti ole niin kauhean poliittinen. Olennaista ei ole se, mitä minä elokuvantekijänä väitän Tarja Halosesta – päinvastoin, yritän väittää mahdollisimman vähän ja antaa tilanteiden ja hänen itsensä puhua puolestaan.

Dokumentaristille päähenkilön ymmärtäminen on se tärkein tavoite. Se ei silti tarkoita, että dokumenttielokuvien tarvitsisi olla myötäsukaisia tai särmättömiä.

Lue myös