Valkoinen masai kotikatsomo

Ajatusta rajat ja erot ylittävästä rakkaudesta tarjotaan etenkin naisille kohdistetussa romanttisessa kirjallisuudessa. Usko kaikkivoipaan, välimatkat ja kulttuurierot ylittävään tunteeseen lienee koitunut monen onneksi, mutta yksinkertaista kahden kulttuurin yhteensovittaminen ei ole koskaan. Hermine Huntgeburthin ohjaama, Corinne Hofmannin omaelämäkerralliseen romaaniin perustuva Valkoinen masai syventyy kiinnostavasti ja uskottavasti erään monikulttuurisen rakkaustarinan kulkuun.

Sveitsiläiskaunotar Carola (Nina Hoss) on turistimatkalla Keniassa poikaystävänsä kanssa. Lauttamatkalla naisen silmät osuvat jylhänkomeaan masai-soturiin, Lemalianiin (Jacky Ido). Sattumalta turistiparin ja soturin tiet kohtaavat lyhyesti. Hetken kohtaaminen saa Carolan vakuuttuneeksi, että Lemalian on mies juuri häntä varten. Kun naisen olisi aika palata takaisin Sveitsiin, tekee hän äkkipäätöksen seurata vaistojaan. Carola jää Keniaan, etsii Lemalianin käsiinsä ja aloittaa tämän kanssa intohimoisen mutta raastavan mutkikkaan rakkaussuhteen.

Lemalian kuuluu patriarkaaliseen samburu-heimoon, jossa nainen on arvoltaan vuohtakin vähäisempi. Tapa jolla masai-soturi perinteisesti kohtelee naista on vähintäänkin esineellistävä. Rakkaussuhteessa naisen odotetaan olevan tahdoton panopuu, jota mies lähestyy vain elimellään. Carola ei kuitenkaan nöyrry perinteiden ja sääntöjen edessä, vaan opettaa sitkeästi Lemalianille kosketuksen ja avoimuuden merkitystä. Carola itse näyttäisi oppivan samburuilta ainakin yhteisöllisyyden ja vaistojen tärkeyttä.

Jokaisessa kulttuurissa on vahvuutensa ja ongelmansa. Parhaimmillaan monikulttuurinen rakkaus voi siivittää eri kulttuureista tulevia avartamaan käsityksiään paitsi maailmasta, myös itsestään. Valkoisen masain alkupuoli on tässä suhteessa toiveikas ja valoisa. Uskomattomalta näyttänyt rakkaustarina alkaa sittenkin käydä toteen. Elokuvan toinen puolisko onkin lohduttomampi. Voimakkainkaan tunne ei riitä, kun väärinkäsitysten ja virhetulkintojen tielle on kerran jouduttu.

Valkoinen masai tarkentaa henkilöhahmoihin ja heidän monisyisiin tunteisiinsa. Elokuvan katsominen olisi läkähdyttävän raskas kokemus, ellei saksalaisohjaaja Huntgeburth rauhoittaisi kerrontaa harkiten sijoitetuilla kuvilla Kenian vehreistä, kumpuilevista maisemista.

Valkoista masaita voi hyvällä syyllä kutsua naiselokuvaksi. Harmi vain, että se korostaa naisnäkökulmaa liki yksisilmäisyyteen saakka. Naiskatsojaa kutkuttaa elokuvassa erityisesti Carolan yltiöpäinen rohkeus, neuvokkuus ja sitkeys. Nina Hoss tuntuu ujuttautuneen rooliin kaikkinensa. Sen sijaan Jacky Idon epäkiitolliseksi osaksi jää näytellä salaperäistä, uljasta unelmien soturia, joka ei lopulta kestäkään naisensa vahvuutta. Mies murtuu, pehmenee ja kadottaa identiteettinsä samalla, kun usko kaikkivoipaan rakkauteen haihtuu ilmaan kuin yökaste savannilta.