Polly tuli kuvioihin kotikatsomo

Reuben Feffer (Ben Stiller) on erittäin varovainen mies. Hänen mielestään jokaisen nurkan takana piilee toinen toistaan kammottavampia riskejä, eivätkä suolapähkinät baaritiskillä ole pienin niistä. Elämä Reubenina ei ole helppoa. Kun häämatka vastavihityn vaimon (Debra Messing) kanssa menee pahasti pieleen, mahavaivoista kärsivä sankarimme ei tiedä mitä tehdä. Kunnes eräänä päivänä kouluaikojen luokkatoveri Polly Price (Jennifer Aniston) putkahtaa Reubenin elämään. Yhtäkkiä miehen tarkasti organisoitu maailma on täynnä rankalla kädellä maustettua ruokaa, päättömästi käyttäytyviä asiakkaita ja sokeita lemmikkieläimiä.

Ben Stillerin aiempia menestyskomedioita – muun muassa Zoolander (2001), Meet the Parents (2000) ja pian ilmestyvä jatko-osa Meet the Fockers (2004) – kynäillyt John Hamburg tuntee nokkelan ja fyysisen komedian salat. Hamburgin ohjaama ja käsikirjoittama Polly tuli kuvioihin ei myöskään ole aivan tavallinen romanttinen komedia. Elokuvan nolot tilanteet ovat oikeasti arkisen noloja, päähenkilöiden neuroosit ymmärrettäviä ja hahmot rehellisesti juuri sitä mitä ovat. Onnelliseen loppusulkeumaan ei vaadita hääkellojen kilinää ja sukupuoliroolitkin ovat ajoittain kivasti vinossa. Kun vielä lisätään huolellinen äänimaailman käyttö ja tilanteita hauskasti hidastuksin korostava kuvaus, voi vain todeta, että käsissä on odotuksia parempi viihdepätkä. Tosin lopun hienovarainen "opetusosuus" olisi saanut jäädä tekemättä.

Jennifer Aniston ja Ben Stiller ovat eittämättä päteviä komedianäyttelijöitä, vaikka parin välinen kemia ei elokuvassa oikein säteilekään. Varsinaisesta vuosisadan romanssista ei siis voida puhua. Stillerin fyysisen komiikan taito on omaa luokkaansa ja vaikka miehen naama koristaakin useita viime aikojen komedioita, se ei ärsytä samalla tavalla kuin esimerkiksi kollega Jim Carreyn naamakerroin ja maneerit. Rachelin mieleenpainuva rooli jymymenestyssarja Frendeissä voi valitettavasti koitua Anistonin kohtaloksi, tosin näyttelijätär on tehnyt myös hyvin erilaisia ja onnistuneita rooleja, kuten pienibudjettisessa elokuvassa The Good Girl (2002).

Polly tuli kuvioihin jyrää katsojat onnistuneesti viimeistään sapekkaan humoristisilla sivuhahmoillaan. Keski-ikäistynyt Alec Baldwin on erinomainen patriarkaalisen yrityskulttuurin äijämäisenä johtohahmona ja Hank Azaria puolestaan naurattaa miehisyysspektrin toisessa päässä stereotyyppisen lässyttävänä ja vapautuneena rantaleijonana. Iskevimmän ja ehdottomasti huvittavimman roolisuorituksen tekee Happiness (1998) ja Talented Mr. Ripley (1999) -elokuvista muistettava Philip Seymour Hoffman, joka personifioi lyömättömästi itseriittoista ja epäonnistunutta b-tason näyttelijää. Tämä elokuva onkin hyvä esimerkki siitä, että osuvat näyttelijäsuoritukset voivat pelastaa melko keskinkertaisen ja ennalta arvattavan juonen.