Asterix ja Obelix - tehtävä Kleopatra kotikatsomo

Sarjakuvan siirtäminen elokuvaksi on aina helpommin sanottu kuin tehty. Ja tällä kertaa vauhdikas sarjakuvallinen ilmaisu ei ota taipuakseen valkokankaalle sitten millään. Allekirjoittanut ei ole ensimmäistä Asterix ja Obelix -filmatisointia nähnyt, mutta lehtijutut antoivat ymmärtää että tuotantoryhmällä oli paljon oppimista elokuvan Asterix ja Obelix vastaan Caesar (1999) jälkeen. Siksi onkin hyvin valitettavaa todeta, että opit tuntuvat vieneen ojasta allikkoon.

Alain Chabat’n (joka myös näyttelee elokuvassa Caesaria) ohjaama Asterix ja Obelix - tehtävä Kleopatra yrittää jälleen kerran noudattaa liian suoraviivaisesti Rene Goscinnyn ja Albert Uderzon luomaa anarkistisen hauskaa piirrosmaailmaa. Siinä missä sarjakuva-albumeissa yli keisarillisten lakeuksien lentävät roomalaiset sotilaat ja loputon kohkaaminen villisikapaisteista tuntuvat perustelluilta juuri ilmaisumuotonsa puolesta, elokuvassa samat asiat tuntuvat vain vastenmielisiltä ylilyönneiltä. Eivätkä minkäänlaiset erikoistehosteet pysty kuromaan umpeen näin syntyvää juopaa kahden aivan erilaisen mediumin kesken.

Tehtävä Kleopatra noudattelee suuripiirteisesti vuonna 1965 ilmestynyttä sarjakuvakirjaa Asterix ja Kleopatra. Tapahtumat saavat alkunsa Kleopatran (Monica Bellucci) kyllästyessä ylimieliseen Caesariin. Muinaisen Egyptin taruhohtoisin hallitsijatar päättää rakennuttaa Caesarille ylellisen palatsin osoitukseksi egyptiläisten suuruudesta. Ongelmana vain on se, että aikaa rakentamiseen on kolme kuukautta - ja aina varjoisilta kujilta löytyy myös niitä, jotka näkisivät mielellään tämänkaltaisten yritysten epäonnistuvan karvaasti. Niinpä hätiin kutsutaan Sen Kuuluisan gallialaisen kylän tietäjä Akvavitix (Claude Rich) taikajuomineen ja saattamaan lähtevät tietysti Asterix (Christian Clavier) ja Obelix (Gerard Depardieu).

Onhan Asterix ja Obelix - tehtävä Kleopatra tietysti hauska elokuva. Etenkin henkilöiden nimillä jaksetaan kikkailla miltei loputtomasti mutta aina myös erittäin onnistuneesti - josta osa kiitos kuuluu tietysti myös suomentajille. Elokuvan ongelma yksinkertaisesti on vain se, että se on täysin väritön, hajuton ja harmiton: se ei oikein anna mitään eikä siinä ole mitään, mistä ottaa kiinni. Ja kun Chabat lisäksi ohjaa yrittäen liian orjallisesti kopioida ilmaisunsa suoraan sarjakuvasta, gallialaisten hupiveikkojen seikkailut ontuvat välillä tahattomankin koomisesti. Näin ollen suosittelen pitäytymistä alkuperäisissä sarjakuvissa.