Kuninkaan puhe valkokangas

Kuninkaan puhe käsittelee yleistä pelkoa, joka koskee julkisesti esiintymistä. Yleensä jännittäjät voivat välttää tilaisuuksia, joissa massoille puhuminen on pakollista. Kuninkaan pojalle se kumminkin on mahdotonta. Britannian kuningatar Elisabet toisen isälle puheiden pitäminen oli vaikeaa, sillä hän kärsi pahasta änkytyksestä. Aiempien kuninkaiden kohdalla juhlava ulkomuoto olisi riittänyt, mutta massamedian – radion – vakiinnuttaessa asemaansa kuninkaan äänestä tuli kansakuntaa symboloiva ja yhdistävä asia. Toisen maailmansodan alussa sotaa pelkäävä kansa janosi kuninkaaltaan toiveikkaita sanoja ja uskoa huomiseen.

Tulevan kuninkaan, Yrjö kuudennen (Colin Firth), vaikeaa änkytystä ei ole saatu taltutettua ja kuninkaallinen perhe alkaa menettää uskoaan prinssin paranemisen suhteen. He laittavat viimeisen toivonsa omalaatuisista parannuskeinoistaan tunnettuun puheterapeuttiin Lionel Logueen (Geoffrey Rush). Prinssin ainoana lohdutuksena on toiminut tieto hurmuriveljen tulevasta kuninkuudesta, mutta veljen luopuessa kruunusta, on vastahakoisen prinssin pakko ottaa vastaan kuninkuuden tuomat velvollisuudet.

Kuninkaan puhe on raastava muotokuva miehestä, jonka pelko julkisesta häpeästä on lamauttanut kokonaan. Yrjö kuudes on opetettu piilottamaan omat heikkoutensa lapsuudesta asti ja pelko hovin odotusten pettämisestä ei anna hänelle rauhaa. Jopa tyttärien iltasadun lukeminen on haastavaa, sillä änkyttämisen peittäminen on syvälle iskostettu. Yksinkertaista elämää kaipaava prinssi ei haaveile valtaistuimesta, vaikka olisikin veljeään paremmin perehtynyt valtion asioihin. Colin Firthin Yrjö kuudennesta muodostuukin surullinen kuvaus miehestä, joka pystyisi suuriin tekoihin, jos vain ensiksi antaisi anteeksi itselleen oman inhimillisyytensä.

Ohjaaja Tom Hooperin maalaama kuva englantilaisesta monarkiasta on armoton. Hallitsija on kahlittu edustamaansa instituutioon ja etäännytetty niin itsestään kuin kansasta. Hänestä tehdään yksinäinen symboli. Ainut paikka, jonne kuningas voi paeta, ovat puheterapiatunnit. Julkisivun takana pelkoa tai katkeruutta ei tarvitse peitellä, eikä niitä tarvitse pitää heikkouksina. Loguen ja kuninkaan välillä ammottava luokkaerokin alkaa kuroutua kiinni pikku hiljaa, kun he oppivat kohtaamaan toisensa tasa-arvoisina ystävinä.

Hooper on koonnut Kuninkaan puheetta varten upean näyttelijäkaartin, joka tukee Colin Firthin loisteliasta roolityöskentelyä. Geoffrey Rushin lisäksi mielenpainuvan roolin tekee Helena Bonham Carter, jonka sisukas ja lojaali kuningatar tuo keveyttä melankoliseen elokuvaan. Kaunis kuvaus on toteutettu 15 millimetrin linssillä, joka kuului edesmenneen Stanley Kubrickin suosikkeihin. Se antaa kuvaajalle vallan leikitellä kuvan syvätarkkuudella ja tuo myös esiin hienovaraisen näyttelijätyön.

Vaikka kyseessä on taattua epookkidraamaa, löytyy Kuninkaan puheesta aimo annos samaa henkeä, mitä useissa urheiluelokuvissa on totuttu näkemään. Katsoja saadaan kannustamaan altavastaajaa vaikean koitoksen edessä. Vaikka elokuva onkin surumielinen, ei se kadota toiveikasta ja optimistista virettään missään vaiheessa.