Pikku kummitus Lapanen keppostelee valkokangas

Pikku kummitus Lapanen keppostelee on jo kolmas täyspitkä teatterielokuva ujon ystävällisestä pikku kummituspojasta sekä hänen perheestään ja ystävistään Hyvänhuomenen linnassa. Täyspitkä on toki vahva sana elokuvista, joiden pituus vaihtelee vähän yli 40 minuutista vähän yli tuntiin. Kaikki elokuvat ovat olleet luonteeltaan episodimaisia eivätkä muodosta yhtenäistä tarinaa.

Episodimaisena Lapanen on alun perin seikkaillutkin, sillä Inger ja Lasse Sandbergin lastenkirjoihin perustuva hahmo esiintyi omassa animaatiosarjassaan (2006–2009) jo kaksikymmentä vuotta sitten. Vuonna 2011 ilmestyi pikkutarinoista ja kehyskertomuksesta kertova elokuva Pikku kummitus Lapanen ja setä Riukuliini.

Setä Riukuliini nojautui kuvakirjojen alkuperäiseen, varsin pelkistettyyn kuvitusjälkeen. Myöhemmin Lapaset kokivat niin sanotun muumifikaation eli saman, mitä Tove Janssonin hieman kulmikkaille muumihahmoille tapahtui, kun niistä tuli kansainvälistä franchise-tuotantoa. Elokuvassa Pikku kummitus Lapanen kummitusperheen ulkoasu pyöristyi ja pehmeni samalla, kun hahmoista tuli tuoteperhe figuureineen ja muine tuotteineen.

Ero ei ole häiritsevä, mutta sen huomaa silti vaikkapa kummitusten ystävästä Pikku Annasta, joka tekee yhden elokuvan poissaolon jälkeen paluun. Elokuvan animaatio on tasaisen simppeliä ja kuvakirjamaista eikä lempeä kummittelu pelota perheen pienintäkään. Kaikissa episodeissa on selkeä opetus kuten, että valehtelu on rumaa tai että jokainen on hyvä jossain. Kerronta on hyvin yksinkertaistettua, mutta fokus on selkeästi lapsihahmoissa ja sävy hyväntahtoisen hyväntuulista. Se jaksoi vielä viihdyttää myös alle kouluikäistä juniorikriitikkoa, joka on jo tottunut huomattavasti monimuotoisempaan kerrontaan.

Lapasen kepposteluissa mukana ovat totutusti isä- ja äitikummitus, pirteä pikkusiskokummitus Lapaniina sekä linnassa asuva Ruotsin kuningaspari. Kuningasparin lapsista prinsessa on kadonnut tyystin, tilalla on pikku Anna. Prinssi ja Rufus-koira ovat sentään jäljellä.

Raikkaan absurdi ja todellisuudesta vapauksia ottava kuningaspari on kiinnostavampi ja inhimillisemmän oloinen kuin reaalimaailman kireästi hymyilevät vastineensa. Kunkku torkkuu ja kuolaa telkkarin edessä eikä rieku yökerhoissa alamaailman edustajien kanssa. Lisäksi kunkulla on sentään ehta kruunu päässään eikä akuankkamainen merimieslakki.

Teoksen mitta on vähän yli tunti. Paljon pidempään ei perheen pienimmille ja mahdollisesti elokuvateatterin ensikertalaisille kannata elokuvaa venyttääkään, sillä pari-kolmevuotiaille tärkeintä ei ole teoksen mitta. Ei keston pitäisi olla oleellinen suure myöskään varttuneempien katsojien elokuvissa, vaikka näin valitettavasti usein on sekä franchise-elokuvissa että myös niin sanottujen vakavampien taideohjaajien itsetietoisissa möhkäleissä.

Kokonaisuutena Pikku kummitus Lapanen keppostelee on tv-sarjamaisuudestaan huolimatta vahvan laadukasta ruotsalaista lastenanimaatiota, jolle on selkeä ja määritelty kohderyhmä pienemmissä katsojissa. Edeltäjäänsä vahvemman siitä tekee eri episodien yhteneväisyys ja tasalaatuisuus. Pikku kummitus Lapasessa eri episodien välillä oli ristiriitaisuuksia ja osa tarinoista pelotti pientä katsojaa selvästi enemmän kuin oli ehkä tarkoitus.

Pikanttina yksityiskohtana Lapas-elokuvien aivan kaikki ääniroolit on näytellyt ruotsinkielisessä originaalissa Maria Lundqvist, suomenkielisessä Katja Aakkula. Hienoa ja monipuolista äänityötä.