Laula minulle Arja valkokangas

Arja Saijonmaan (s. 1944) ura on suomalaisessa mittakaavassa poikkeuksellinen. Mikkelistä maailmalle ponnistanut Saijonmaa nousi julkisuuteen 1960-luvulla Helsingin Ylioppilasteatterista parista.

Saijonmaan uran ratkaiseva käänne oli kohtaaminen kreikkalaisen säveltäjän ja aktivisti Mikis Theodorakisin kanssa. Yhteistyö sai lähes elokuvallisen alun, kun Theodorakis nousi kesken konsertin lavalle, esiintyi Saijonmaan kanssa ja ilmoitti yleisölle Saijonmaan lähtevän mukaansa maailmankiertueelle. Yhteistyön myötä avautui maailma, joka ulottui aina Ranskasta, Kreikkaan, Chileen ja Ruotsiin.

Elokuva- ja televisiotuottajana uransa tehneelle Marko Tallille Laula minulle Arja (2026) on toinen dokumenttielokuva. Käsikirjoituksesta ovat vastanneet Talli ja Nikke Bagge.

Musiikki on dokumentissa luonnollisesti keskeisessä osassa, onhan Saijonmaa ennen kaikkea laulaja. Yhteiskunnallinen ulottuvuus kulkee rinnalla vahvana. Erityisen merkittävään asemaan nousee Ruotsi, jossa Saijonmaa on rakentanut pitkän ja näkyvän uran. Ruotsinkieliset levytykset, televisioesiintymiset ja Melodifestivalen tekivät hänestä tutun suurelle yleisölle. Saijonmaan asemaa Ruotsissa kuvaa hyvin se, että hän esiintyi salamurhatun pääministeri Olof Palmen valtiollisissa hautajaisissa vuonna 1986.

Taiteellisen työnsä rinnalla Saijonmaa on osallistunut yhteiskunnalliseen toimintaan ja toiminut vuodesta 1987 YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n hyväntahdonlähettiläänä. Merkittävästä urasta kertovat myös saadut tunnustukset: Saijonmaalle on myönnetty muun muassa taiteen saralla Pro Finlandia -mitali ja Ruotsin kuninkaallinen Litteris et Artibus -mitali sekä ihmisoikeustyöstä Chilen Pablo Neruda -kunniamerkki ja Eleanor Roosevelt -palkinto.

Dokumentissa Saijonmaa puhuu musiikista kansan sieluna ja miksi diktaattorit pyrkivät kahlitsemaan laulua. Ajatus auttaa ymmärtämään musiikin ja ihmisoikeustyön värittämää uraa.

Dokumentin vahvinta antia on arkistomateriaali, jota löytyy lapsuudesta lähtien. Erityisesti nuoremmalle katsojalle elokuva voi näyttää Saijonmaasta toisenlaisen puolen kuin myöhempien vuosikymmenten tangot ja televisioesiintymiset.

Laula minulle Arja rakentuu Saijonmaan oman kerronnan ja runsaan arkistomateriaalin varaan. Ratkaisu antaa Saijonmaalle poikkeuksellisen suuren vallan oman tarinansa kertomiseen. Äänessä on lähes yksinomaan artisti itse.

Iän jo haurastuttama Theodorakis nähdään ruudulla useaan otteeseen, ja etenkin myöhemmistä kohtaamisista kahden taiteilijan välillä välittyy lämpöä. Theodorakisin näkemyksiä yhteistyöstä olisi halunnut kuulla enemmän. Myös muiden dokumentissa vilahtavien kertojien tuomat näkökulmat tarinaan jäävät nimelliseksi. Ulkopuolisten näkökulmista dokumenttiin olisi voinut saada kaivattua särmää.

Saijonmaa on kertonut suojelevansa yksityisyyttään tarkasti. Dokumentin perusteella sama koskee Saijonmaan omaa julkisuuskuvaa. Saijonmaan ura on kiistatta pitkä ja tapahtumarikas, mutta dokumentti esittää sen lähes katkeamattomana etenemisenä voitosta toiseen. Matkalle osuu nimittäin myös säröjä: Theodorakis lähettää Saijonmaan yllättäen kotiin, ja Ruotsissa syntyy pieni julkinen kohu. Ne kuitenkin ohitetaan dokumentissa kohtuullisen nopeasti. Katse pysyy eteenpäin suunnattuna eikä menneisyyden pieniin mutkiin jäädä viipyilemään.

Dokumentin aloittava kohtaus jää siksi erityisesti mieleen. Siinä Saijonmaa yrittää löytää henkilökorttiaan käsilaukun uumenista, penkoo tavaroitaan, sadattelee ja hössöttää hetken kuin kuka tahansa. Se näyttää hetken ajan vahvasti hallitun julkisen hahmon sijasta tavallisen ihmisen. Tällaisia hetkiä olisi dokumenttiin mahtunut enemmänkin.

Laula minulle Arja ei juuri haasta päähenkilönsä kertomaa tarinaa. Se on hieman sääli, sillä särmistä syntyvät usein ne kiinnostavimmat ajatukset.

Silti dokumentti on viihdyttävä, paikoin erittäin vaikuttava ja ennen kaikkea kulttuurihistoriallisesti kiinnostava. Se muistuttaa, kuinka epätavallisen kansainvälinen Saijonmaan ura on aikanaan ollut ja edelleenkin on. Siksi dokumentille on helppo antaa katsomissuositus.