Hurricane Streets valkokangas

Hurricane Streets on hieman alle kolmekymppisen ohjaajan, Morgan J. Freemanin (ei siis SE Freeman) debyytti pitkän elokuvan saralla. Nuorisoelokuvana Freemanin tekele edustaa siinä mielessä poikkeuksellisen maltillista linjaa, että elokuva ei missään vaiheessa sorru moralisointiin tai sensaatiohakuisuuteen. Hurricane Streetsin nuoret näyttävät aivan tavallisilta lökäpöksyiltä, kadun kulmasta revityiltä teineiltä, jotka harhailevat polkupyörillään levottomasti suurkaupungin sykkeessä vailla sen suurempaa elämän tarkoitusta. Pätevänä ja elämänmakuisena nuorisokuvauksena Hurricane Streets on tervetullut lisä muutoin varsin teennäiseen tarjontaan. Ansiokkaasti Hurricane Streets napsi Sundancen festareilla viime vuonna kolme keskeisintä palkintoa.

© 1998 Posthorn Pictures

Viisitoista vuotta täyttävä Marcus Frederik (Brendan Sexton III) johtaa pientä nuorisojengiä New Yorkin East Villagessa. Pojat harrastavat pientä rötöstelyä, kuten lenkkareiden ja cd-levyjen nyysimistä saadakseen vähän taskurahaa. Astmaa sairastava ja New Mexicon ranchista haaveileva Marcus asuu isoäitinsä luona, koska hänen äitinsä lusii vankilassa autettuaan laittomia meksikolaisia maahanmuuttajia - tai niin ainakin Marcukselle on kerrottu.

Sattumalta Marcus ihastuu 14-vuotiaaseen sievään latinotyttöön, Melenaan (Isidra Vega) ja he alkavat hengailla yhdessä. Elämän auvoisuus ei kuitenkaan kestä pitkään, sillä jengitoverit haluavat Marcuksen mukaan yhä kovempaan rikolliseen toimintaan, kun taas toisaalla Melenan isä ei juurikaan ole tyytyväinen tyttärensä touhuihin. Marcus on ajautumassa umpikujaan ja hän saa kuulla poliisilta totuuden myös äidistään. Marcuksen on tehtävä päätös: alistuako kohtaloon vai lähteä pois Melena mukanaan.

Elämänmakuinen kertomus

Hurricane Streets ei missään vaiheessa sorru mässäilemään nuorten huumeiden käytöllä tai muulla kyseenalaisella käyttäytymisellä. Lajityyppinsä sisällä Hurricane Streets on paljon lähempänä Truffaut’n nuorisokuvauksia kuin viime aikaisia Hollywood-tuotoksia. Freemanin ote on nuoria ymmärtävä ja heidän tuntojaan myötäilevä. Vailla kunnon perhe-elämää pojat yrittävät keksiä jotain mielekästä tekemistä ja jokaisella on omat haaveensa kaiken suurkaupungin urbaanin toivottomuuden keskelläkin. Elämä kolhii ja etenee omaa surkuhupaista latuaan ja nuoret yrittävät aikuisten tavoin sinnitellä siinä mukana.

Elokuvan ehdoton keskus on nuorten näyttelijöiden ilmaisuvoimainen työskentely. Etenkin rakastunutta paria näyttelevä Brendan Sexton III ja Isidra Vega esittävät hienosti nuorten herkkiä tuntoja ja optimismia, vaikka elämäntilanne ei siihen aivan omiaan olisikaan. Nimekkäiden Hollywood-nuorten käyttäminen olisi kenties tyystin pilannut elokuvan ruohonjuuritasoisen rehellisyyden. Freeman on halunnut luottaa nuoriin ja tuoreisiin lahjakkuuksiin, mikä on ollut hyvä valinta.

Ohjaaja välttää hienovaraisesti myös piintyneimmät ylilyönnit kuvatessaan suurkaupunkinuorten elämää: epäamerikkalaisesti Hurricane Streets ei turhia selittele tai tuomitse. Kaikki mitä elokuvassa tapahtuu vaikuttaa erittäin tavalliselta, arkipäiväiseltä ja aidolta. Suurkaupunki kätkee sisälleen tuhat ja yksi vastaavaa tarinaa ja ihmiskohtaloa.