Asterix ja Obelix vastaan Caesar valkokangas

Kun sarjakuva siirretään elävämpään muotoon, niin yleensä keinoksi valitaan animaatioelokuva. Mutta kun tämäkään ei enää riitä, ja sarjakuvan niin maailma kuin hahmotkin halutaan herättää henkiin ihmisnäyttelijöiden ja perinteisen elokuvan keinoin, astutaan aina hyvin heikoille ja liukkaille jäille.

Amerikassa näiden kahden visuaalisen taidemuodon yhdistäminen on tuottanut vuosien saatossa todella kirjavan joukon eritasoisia elokuvia. Useimmissa tapauksissa ollaan aika heikosti onnistuttu luomaan sarjakuvan tiiviin kerronnan mukaista toimivaa elokuvaa.

Tällä kertaa ovat asialla ranskalaiset ja heidän kohteenaan omat ylpeytensä, Asterix ja hänen hiidenkiviä kanniskeleva ystävänsä Obelix. Nämä pikkukylän sankarit, joiden ikuista riemukasta taistelua roomalaisvalloittajia vastaan ollaan saatu seurata jo vuodesta 1959, sarjakuvalehtien ja kolmenkymmenen albumin sivuilla. Meillä Suomessahan tämä gallialais-sarjakuva on kääntynyt viime aikoina jopa murremuotoon suurella menestyksellä.

Asterixin seikkailuista on tehty tätä ennen jo seitsemän pitkää animaatioelokuvaa vaihtelevalla menestyksellä. Ja en todellakaan usko, että tämä aiheesta nyt tehty ns. oikea elokuva, saa aikaan mitään sen suurempaa Asterix-buumia maailmalla - jos se nyt on edes ollut tarkoituksena. Tuntuukin, että ranskalaiset ovat luottaneet hiukan liikaakin tämän sarjakuvan suosioon ja kompastuneet omaan näppäryyteensä.

Asterix ja Obelix vastaan Caesar ei mielestäni onnistu herättämään henkiin sarjakuvan värikylläistä kerrontaa tai sen hahmojen olemusta. Vaikka kovasti ollaan nähty vaivaa etsittäessä näyttelijöitä, jotka edes hieman muistuttaisivat alkuperäisiä hahmoja ulkoisesti, niin tuntuu että sielu on näiltä inkarnaatioilta jäänyt tyystin puuttumaan.

Elokuvan käsikirjoitus on sekava kooste monen eri Asterix-albumin juonista. Ymmärrettävistä syistä on yritetty koota samaan elokuvaan osia pitkästä albumisarjasta ja sen huippuhetkistä, siinä kuitenkin surkeasti epäonnistuen. Tapahtumat kun elokuvassa sijoittuvat suurilta osin pelkästään pikkukylään ja sen lähistölle. Albumisarjan seikkailut Rooman vallan aikaisen maailman eri kolkissa on heitetty syrjään liian kalliina toteutukseltaan. Tästäkö lie johtunut se, että elokuva alkoi puuduttaa yksitoikkoisuudellaan pian alkumetrien jälkeen.

Toiminnallisten jaksojen toteutus on yritetty saada sarjakuvan tyylin mukaiseksi lennättämällä nykytekniikalla gallialaisten paiskomia roomalaisia komeissa kaarissa sinne tänne. Tästäkin sinänsä hienosti toteutetusta toiminnasta oltiin hukattu sen sielu, taisteluiden tiimellyksessä sankarien heittämät lakoniset kommentit ja dialogi.

Jos elokuvaa Asterix & Obelix vastaan Caesar pitäisi kuvata yhdellä sanalla, niin se olisi "tyhjä".

Vaikka mieleeni kyllä nousee useampiakin negatiivisia superlatiiveja on ehkä parempi, että säästän ne tulevaisuuden varalle. Ja kautta Teutateksen toivon, silläkin uhalla että taivas putoaa niskaani, ettei minun tarvitse koskaan todistaa sitä päivää, kun edessäni tepastelee valkokankaalla ihmisen näyttelemä Aku Ankka.