2011: Taide-elokuvan vuosi?
Modernit auteurit juhlivat Film-O-Holicin vuosiäänestyksessä
Koskaan aiemmin eivät 2000-luvun art house -elokuvan mestarit ole juhlineet Film-O-Holicin perinteisessä vuosiäänestyksessä niin selvästi kuin nyt. Vuosilistan seitsemän parasta elokuvaa ovat isojen nimien uusimpia – ehkä tanskalaisen, edelleen enemmänkin nousevaksi tähdeksi laskettavan Nicolas Winding Refnin Drivea lukuun ottamatta.
Poikkeuksellisen tasaisen äänestyksen loppuvaiheessa yksikin toisin laadittu lista olisi voinut ratkaista ykköstilan. Paalupaikalle kuitenkin päätyi Lars von Trierin uusin työ, vaikeaselkoista Antichristia selvästi helpommin luettava masennus- ja maailmanloppuelokuva Melancholia. Mielenterveyden ongelmien kanssa painitaan myös Darren Aronofskyn parhaissa elokuvissa, kuten viime vuoden toiseksi parhaassa filmissä, Black Swanissa.
Aki Kaurismäki jäi lopulta vaille Oscar-ehdokkuutta, mutta väliäkö hällä. FOH:n kriitikot arvottivat kauniin elokuvan Coenin veljesten Kova kuin kivi -remakea paremmaksi ja lähes Terrence Malickin huuruisen maailmanvisio The Tree of Lifen veroiseksi.
Pieniä yllätyksiäkin listalta löytyy. Ehkä Driven kolmas sija on kuitenkin odotettua korkeampi ja Kuninkaan puheen hiukan matalampi. Debra Granikin Appalakeille sijoittuva synkänlohdullinen rikosdraama Winter's Bone sai kriitikot lämpenemään peräti top 10 -sijoituksen arvoisesti, muun muassa Pedro Almodovarin ja Woody Allenin uusimpien töiden yläpuolelle.
Lista on myös iranilaisempi kuin koskaan! Asghar Farhidin Nader ja Simin kiri yhdenneksitoista, Abbas Kiarostamin Iltapäivä Toscanassa sijalle 14.
Tällä kertaa kriitikoita ei pyydetty listaamaan vuoden huonoimpia elokuvia, mutta halutessaan sai mainita huonoimpana pitämänsä elokuvan tai pahimman pettymyksen. Eniten mainintoja keräsi Zack Snyderin Sucker Punch.
Vuosiäänestykseen osallistuneiden kirjoittajien listaukset julkaistaan alla.
Vuoden parhaat elokuvat 2011
1. Melancholia
2. Black Swan
3. Drive
4. The Tree of Life
5. Le Havre
6. Kova kuin kivi
7. Biutiful
8. Kuninkaan puhe
9. Vuosi elämästä
10. Winter's Bone
11. Nader ja Simin: ero
12. Iho jossa elän
13. Illusionisti
14. Iltapäivä Toscanassa
15. Super 8
Kimmo Ahonen
1. Biutiful
En vieläkään osaa sanoa, onko Malickin The Tree of Life mestariteos vai floppi, joten edelle menevät Iñárritun, Trierin ja Coenin veljesten elokuvat. Yksilön kuolemaa käsittelevä Biutiful kosketti sittenkin enemmän kuin kollektiivista kuolemaa kuvaava Melancholia.
2. Melancholia
3. Kova kuin kivi
4. The Tree of Life
5. Super 8
6. Midnight in Paris
7. Le Havre
8. Varasto
9. Hereafter
10. Black Swan
Manu Haapalainen
1. The Tree of Life
Kahdesta ”koko elämää” käsittelevästä mestariteoksesta on pakko nostaa ykköseksi Malickin suuruudenhulluudessaan pöyristyttävän kohtuuton elokuva inhimillisestä kärsimyksestä. Malickin elokuvaa on mainittu ”liian” kristilliseksi, mutta sellaista en siitä löydä: Tree of Lifessa kärsimys osoitetaan aivan selvästi turhaksi ja tarkoituksettomaksi.
2. Vuosi elämästä
3. Le Havre
4. Kova kuin kivi
5. Iho jossa elän
6. Winter´s Bone
7. Black Swan
8. Hyvä poika
9. Melancholia
10. Sovinto
Aino Harvola
1. Black Swan
Kymmenen vuotta siihen meni, mutta Black Swanilla Darren Aronofsky
ylitti vihdoin edellisen mestariteoksensa, Unelmien sielunmessun. Black
Swan on täydellinen paketti kauneutta, ahdistusta ja pelkoa sen kaikkein
synkimmän, ihmispsyyken, ympärille rakennettuna. Pikkutytön
näköinen Portman on täydellinen pienenä ja herkkänä Ninana, jonka
mielenterveyden murtumista Aronofsky kuljettaa upeasti kauhun ja
trillerin elementein aina dramaattiseen loppuunsa saakka.
2. Kuninkaan puhe
3. Kova kuin kivi
4. Tintin seikkailut: yksisarvisen salaisuus
5. Winter's Bone
6. Animal Kingdom
7. Kätkijät
8. Captain America: The First Avenger
9. Source Code
10. 50/50
Huonoin
Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä
Tarpeettoman pitkäksi venyneen elokuvasarjan toivottavasti päätösosa
on puuduttavaa katseltavaa. Elokuva ei ole tuskallisen huono tai edes
hauskan huono, se on vain niin kliseinen, mitäänsanomaton ja niin
tupaten täynnä mielenkiinnottomia hahmoja ja sivujuonia, ettei sen
seuraamiseen jaksa keskittyä pätkääkään. Vältelkää, vuoden elokuvista
löytyy ihan oikeastikin hyviä seikkailuelokuvia, kuten Tintti.
Heidi Horila
1. Black Swan
Hyytävän polanskimainen kuvaus nuoren tanssijan hajoavasta psyykestä hipoo täydellisyyttä. Darren Aronofsky teki sen taas, koskettavan ja yhtä pysäyttävän The Wrestlerin jälkeen. Natalie Portman pääosassa loistaa.
2. Iho jossa elän
3. Winter's Bone
4. Biutiful
5. Tree of Life
6. Sade kuuluu meille
7. Drive
8. Kuninkaan puhe
9. Oceans
Huonoin
Twilight - Aamunkoi: Osa 1
Jännitteetön ja matava tekele on yhtä hengetön kuin vampyyrit itse.
Jokke Ihalainen
1. Illusionisti
Hienointa eurooppalaista animaatiota vuosikausiin. Herkkyydessään vailla vertaa. Tatin henkiinherätys on kulttuuriteko.
2. Drive
3. Super 8
4. Kätkijät
5. Neds
6. Pussikaljaelokuva
7. Tuntematon emäntä
8. My week with Marilyn
9. Kohtalon valvojat
10. Captain America: The First Avenger
Huonoin
Herra Popper ja pingviinit
Kamalaa kouhkaamista ja naamanvääntelyä. Digitaalielukat eivät onneksi puhuneet, suomenkielinen dubbaus ihmisten suussa hirveää.
Janne Kahila
1. Taistelija
Mark Wahlberg omalla projektillaan sisukkaasti vaikeuksien kautta voittoon. Loistavat näyttelijäsuoritukset kautta linjan.
2. Winter's Bone
3. Midnight in Paris
4. Kuninkaan puhe
5. Hiljaisuus
6. Kova kuin kivi
7. Kotka
8. Biutiful
9. Hereafter
10. Sovinto
Huonoin
Varekset – tarvittaisiin yksityisetsivä selvittämään, miten kirjojen henki onnistutaan näin tehokkaasti hävittämään. XXL-moka.
Riina Kesänen
1. Melancholia
Ei ole von Trierin parhaimmistoa, mutta silti visuaalisesti uskomattoman kaunis ja tunnelmaltaan mieleenpainuva elokuva.
2. The Tree of Life
3. Kuninkaan puhe
4. Drive
5. Biutiful
6. Black Swan
7. 127 tuntia
8. Kova kuin kivi
9. Winter's Bone
Huonoin
The Tourist
Se on niin surullista, että lupaavasta ohjaajasta, osaavista näyttelijöistä ja isosta budjetista huolimatta saadaan aikaan jotain näin poikkeuksellisen vaivaannuttavaa.
Emilia Koivumäki
1. Black Swan
Black Swanin alati kasvava tiheä tunnelma hakee vertaistaan nykyelokuvan kentällä. Realismin rinnalle rakennetaan hienovaraisesti fantasian elementeistä maailma, jossa todellisuus ja myyttisyys sekoittuvat auttamattomasti toisiinsa.
2. Drive
3. Melancholia
4. Kuninkaan puhe
5. Nader ja Simin: ero
6. Midnight in Paris
7. Winter’s bone
8. Le Havre
9. 50/50
10. Pina
Huonoin
Rakkaus lainassa
Ontuvilla moraaliopetuksilla etenevä tarina, joka ei lopu koskaan. Huono elokuva, joka tylsyydessään voittaa jopa Burleskin kaltaiset kalkkunat.
Jussi Lahtonen
1. Drive
Nicholas Winding Refnin toinen mestariteos putkeen Valhalla Risingin jälkeen. Moottorin ärjyntä, valot peräpeilissä ja Ryan Goslingin hansikoidut kädet ratissa. Joka osa-alueeltaan loppuun asti hiottu kunnianosoitus Los Angelesin öisille kaduille sekä vaiteliaille miehille, joilla ei ole nimeä mutta joilla on kunniansa, olivat he sitten hevosen selässä tai pakoauton kuskeina. Klassikkoainesta.
2. Hanna
3. Black Swan
4. Kuninkaan puhe
5. Biutiful
6. Kova kuin kivi
7. Source Code
8. Super 8
9. Hiljaisuus
10. Taistelija
Huonoin
Sucker Punch
Elokuva ei ole konsolipeli. Yksiulotteisten tyrkkypimujen hytkyminen surkean musiikin tahdissa ei ole yhtä kuin elokuvan juoni. Halvan näköisten CGI-taustojen vaihtuminen toiseen ei tarkoita moniulotteista kerrontaa. Kertoisipa joku nämä tosiasiat Zack Snyderille, joka on langennut Watchmenin kaltaisten mestariteoksien korkeuksista alas helvettiin.
Sakari Lehtonen
1. Vuosi elämästä
Mike Leigh on takuuvarma ohjaaja, mutta siitä huolimatta tämä raapaisi yllättävän syvältä. Tragikoominen ja elämänmakuinen mestariteos.
2. Iltapäivä Toscanassa
3. Melancholia
4. Tree of Life
5. Nader ja Simin: ero
6. Kova kuin kivi
7. Black Swan
8. Midnight in Paris
9. Drive
10. Pina
Juho Liukkonen
1. Vuosi elämästä
Mike Leighin uran jalokivi, jossa myös Lesley Manville tekee elämänsä roolin. Aito kuvaus ikääntymisestä ja yksinäisyydestä jää kummittelemaan viikoiksi mielen perukoihin.
2. Iltapäivä Toscanassa
3. Melancholia
4. Klovni – Kyllä nolottaa
5. Attack the Block
6. Nader ja Simin: ero
7. Illusionisti
8. Apinatytöt
9. Iho jossa elän
10. Drive
Huonoin
Transformers 3
Michael Bayn höyrypäinen propagandaelokuva on tyrmistyttävän suoraselkäinen julistus sodan ja seksismin puolesta. Umpikieron huumorintajun omaaville tämä on viiden tähden eksploitaatiota, moralisteille puolestaan itsemurhadepressioon vajottava osoitus ihmiskunnan alhaisuudesta.
Jouko Luhtala
1. The Tree of Life
Kunnianhimoinen, henkilökohtainen ja Malickille epätyypillisesti vastauksia antava. Runollisilla kuvillaan henkilöhahmojen kokemuksia peilaava lapsuuden, ihmisyyden ja sivilisaation kuvaus lumoaa ennen muuta kivuliaalla, mutta lohdullisella koskettavuudellaan.
2. Melancholia
3. Vuosi elämästä
4. Drive
5. The Girl with the Dragon Tattoo
6. 127 tuntia
7. X-Men: First Class
8. Polisse
9. Moneyball
10. Black Swan
Tiina Myllyniemi
1. Le Havre
Kaunis ja viisas Le Havre on toiveikas, muttei hampaaton elokuva ihmisten välisen solidaarisuuden ja ystävyyden merkityksestä alati kovenevassa maailmassa. Humaani sanoma, ajankohtaiset teemat ja omaleimainen estetiikka tekevät elokuvasta vuoden parhaimman ja pakahduttavimman katselukokemuksen.
2. The Tree of Life
3. Melancholia
4. Kova kuin kivi
5. Biutful
6. Kuninkaan puhe
7. Nader ja Simin: ero
8. Sovinto
9. Winter's Bone
10. Illusionisti
Sanna Olkkonen
1. Win Win
Ei ehkä taiteellisessa mielessä vuoden hienoin elokuva, mutta suurin yllättäjä. Aidolla tavalla positiivinen olematta hymistelevä ja tekee painille mitä Lagaan teki kriketille.
2. Illusionisti
3. Le Havre
4. Pussikaljaelokuva
5. Black Swan
6. Salla – Selling the silence
Huonoin
Sucker Punch
Nättejä tyttöjä, isoja aseita ja silti kuraa. Ei edes riittävän huono ollakseen viihdyttävä.
Toni Puurtinen
1. Vuosi elämästä
Vuoden kohokohta on helppo nimetä: Vuosi elämästä on ihmisenä olemisen iloista ja suruista elokuvia tekevän Mike Leigh'n – ja samalla koko 2000-luvun – parhaita elokuvia.
2. Melancholia
3. Drive
4. Black Swan
5. Iltapäivä Toscanassa
6. Winter's Bone
7. Biutiful
8. Tree of Life
9. Le Havre
Lasse Rintakumpu
1. Drive
Tanskalaisohjaaja Nicolas Winding Refnin tarina keikkakuskista, jonka jobi menee pieleen, on rikoselokuvaa parhaimmillaan. Tarantinon tapaan Drive lainaa surutta, mutta pastissin sijaan rakentaa tiivistunnelmaista, piinaavaa ja visuaalisesti omaehtoista draamaa, jossa tiivistyy paitsi genren cool myös sen eksistentiaalinen perinne aina Melvillestä Manniin.
2. Black Swan
3. Taistelija
4. Le Havre
5. Kova kuin kivi
6. Melancholia
7. Nader ja Simin: ero
8. Source Code
9. Iltapäivä Toscanassa
10. Animal Kingdom
Huonoin
The Thing
Kauhuklassikon uudelleenfilmatisointi (älkää kutsuko leffaa esiosaksi) kopioi Carpenterin 1980-luvun elokuvan alkuasetelman, mutta korvaa vainoharhan, taiten rakennetun jännityksen sekä ensiluokkaisen body horrorin hölmöllä säikyttelyllä, ohuilla henkilöhahmoilla ja sieluttomalla cgi:llä. Toivottavasti näitä ei tehdä lisää.
Juha Rosenqvist
1. Biutiful
Keskinkertaisen elokuvavuoden ainoa todellinen mestariteos.
2. Täältä tulee Myyrä
3. Melancholia
4. The Three of Life
5. Ikuisesti sinun
6. Le Havre
7. Salla - Selling the Silence
8. Headhunters
9. Majava
10. Kova kuin kivi
Huonoin
Likainen pommi ja Risto
Näitä kotimaisia nykykomedioita katsoessa tuli ikävä jo Speden tuotoksia. Pienen maan vähäisten elokuvaresurssien tuhlaaminen ideattomaan roskaan on edesvastuutonta.
Aino Salonen
1. Iho jossa elän
Almodovar teki hienossa tuotannossaankin ainutlaatuisen elokuvan, joka on sekä kaunis että kauhea. Kaikin puolin vaikuttava kokemus.
2. Melancholia
3. Black Swan
4. Pina
5. Sovinto
6. Merelle
7. Norwegian Wood
8. Pussikaljaelokuva
9. Iltapäivä Toscanassa
10. Hyvä poika
Huonoin
Avain Italiaan
Yksinkertaisesti käsittämättömän yhdentekevää höttöä.
Lumimarja Tirronen
1. Black Swan
Paras näkemäni elokuva oli R&A:ssa esitetty Ruben Östlundin Play, mutta koska sen äänestäminen olisi sääntöjen vastaista, menee ääneni The Wrestlerin sisarteokselle. Baletin melodramaattiselle estetiikalle uskollinen Black Swan on psykologinen kauhusatu, joka puhuttelee alitajunnan arkaaisimpia kerroksia.
2. Kuninkaan puhe
3. Le Havre
4. Drive
5. Ikuisesti sinun
6. Melancholia
7. Pina
8. Sade kuuluu meille
9. Nader ja Simin: ero
10. Mama Africa
Huonoin
Sinun numerosi? – Kuinka monta on liian paljon?
Asenteiltaan aataminaikuinen, tylsä ja vieraannuttava kohellus.
Mikko Tirronen
1. Drive
Drive on hallittu, tyylikäs ja erinomaisesti rytmitetty kokonaisuus. Sen avaa yksi elokuvahistorian hienoimmista takaa-ajokohtauksista.
2. Melancholia
3. Black Swan
4. The Tree of Life
5. Kova kuin kivi
6. Biutiful
7. The Girl with the Dragon Tattoo
8. Moneyball
9. 127 tuntia
10. 50/50
Huonoin
Sucker Punch
Visuaalisesti näyttävä Sucker Punch kaikuu tyhjyyttä ja on kerronnaltaan hämmentävän epäonnistunut.
Päivi Valotie
1. Illusionisti
Kaunis ja liikuttava Tati-filmatisointi animaatiomuodossa saakoon johtopaikan vuoden parhaiden ensi-iltaelokuvien epämääräisessä fiilistelylistauksessa, joka voisi olla jonain toisena päivänä aivan
toisessa järjestyksessä.
2. Pina
3. Melancholia
4. Super 8
5. Le Havre
6. Nader ja Simin: ero
7. Kätkijät
8. Midnight in Paris
9. Winter’s Bone
10. Vuosi elämästä
Huonoin
Elokuvavuoden huonoin ja ärsyttävin tapaus voisi niin ikään olla vaikka mitä, kuten nyt esimerkiksi pahan pettymyksen aiheuttanut semimusikaali Burleski, typerä romcom Saman katon alla, löperö ja älyvapaa Vares-jännäri Huhtikuun tytöt tai karsea kokoperheen remellyskomedia Herra Popper ja pingviinit…
Seuraava:
Film-O-Holicin vuoden elokuvat 2012
Film-O-Holicin vuosiäänestyksessä Pappi lukkari talonpoika vakooja oli ylivoimainen ykkönen. Kotimaiset dokumentit yllättivät.
Edellinen: Info