Yhteiskunta on rikki

Antti J. Jokinen vaikuttaa hyväntuuliselta. Pahan kukat, hänen kolmas kotimainen elokuvansa, on hänelle erittäin henkilökohtainen. Jokinen kertoo haastatelleensa käsikirjoitustaan varten viittäsataa lähiönuorta.

Tarina on kerrottu niiden kokemusten kautta, joita ne nuoret ovat kokeneet, sanoo Jokinen.

Jokinen on yksi aikamme suosituimmista kotimaisista ohjaajista eikä hänen elokuviensa tarvitse visuaalisesti hävetä isompien kansainvälisten tuotantojen rinnalla. Jokisen elokuvista näkee, että töitä on tullut tehtyä kotimaan ulkopuolellakin. Hänen esikoisohjauksensa oli amerikkalaistuotanto The Resident (2011), jonka pääosassa nähtiin kaksinkertainen Oscar-voittaja Hillary Swank. Sitä ennen hän ehti ohjata musiikkivideoita muun muassa Beyoncélle ja Will Smithille, mutta nykyään usein esille nostettu aihe saa hänet hiukan hermostumaan.

Suomessa tykätään leimata tuolla tavalla. Tällä (Pahan kukilla) ei ole mitään tekemistä musiikkivideoiden kanssa, leikkaustyyli on erittäin rauhallinen ja siinä on kuvattu käsivaralla, mitä ei oikeastaan koskaan käytetä musiikkivideoissa. Tuo tausta on oikeastaan aika tylsä aihe.

Elokuvissaan Jokinen on tottunut käsittelemään rankkoja aiheita, mutta silti Pahan kukat onnistuu yllättämään kuin kunnon potku nivusille. Se on tyylitelty, hieman jopa inhorealistinen kuvaus lähiönuorten perhe-elämästä, jossa arkeen kuuluvat rikokset ja väkivallan uhka.

Pahan kukat tulee todennäköisesti jakamaan mielipiteitä. Se ei häiritse Jokista, päinvastoin. Pahimpana tuomiona hän pitää kolmen tähden arvioita. Tärkeintä Jokiselle on herättää katsojissa voimakkaita tunteita.

Yhteiskunnallisissa elokuvissa se on elokuvantekijän tehtävä. Viihde-elokuvat ovat asia erikseen, ja tämä ei ole sellainen.

Väkivalta, viha ja huutomerkki

Tällä hetkellä Antti J. Jokinen katsoo maailmaa synkin silmin.

Maailmassa on vielä ihmisiä, jotka uskovat oikeudenmukaisuuteen. Minä en ole yksi heistä.

Pahan kukkia tehdessään Jokinen oli vihainen, ja elokuvasta tuli hänelle kanava, johon hän pystyi vihansa purkamaan. Hän halusi kiinnittää ihmisten huomion alati kasvavaan ongelmaan, joka on nuorten syrjäytyminen.

Halusin tehdä elokuvan, joka on kuin huutomerkki. Toivottavasti joillekin ihmisille syntyy sellainen kuva, että syrjäytyminen on tällä hetkellä iso ongelma eivätkä muutkaan asiat ole hyvin. Meidän pitäisi herätä tähän.

OECD:n uuden tutkimuksen mukaan suomalaisista nuorista 25 prosenttia eli yksi neljästä ei ole töissä tai opiskelemassa. Se on todella iso, kammoksuttava luku ja kaikki radikaali käyttäytyminen syntyy, varsinkin nuorena, kun ihmisillä ei ole tekemistä. Muistan itsekin, kun olin nuori eikä ollut tekemistä. Jos en olisi tajunnut silloin, että haluan elokuvaohjaajaksi ja teen kaikkeni sen eteen, elämäni olisi ollut katastrofaalista.

Jokisen aiemmat kotimaiset elokuvat ovat olleet kirjoihin perustuvia historiallisia draamoja, joten Pahan kukkien ilmiselvin ero ohjaajan aiempiin elokuviin ovat puitteet. Jokinen korostaa, että niistä huolimatta hänen elokuvansa – ainakin kotimaiset Puhdistus, Kätilö ja Pahan kukat – ovat olleet pohjimmiltaan yhteiskunnallisia.

Jos ihmiset sanovat, etten ole tehnyt aiemmin yhteiskunnallisia elokuvia, niin se on oikeastaan paskapuhetta. Minua kiinnostavat aiheet, jotka ovat – sanotaanko keskustelua herättäviä, koska radikaali on niin ikävä sana.

Jokinen ei halua puhua elokuvan teemoista tai sisällöstä suoraan, vaan antaa teoksen puhua puolestaan. Tavoitteena oli tehdä avoin elokuva.

Kätilö ja Puhdistus ovat book end -elokuvia, joissa on alku ja loppu, ja niissä on selvästi kerrottu, mikä on niiden ihmisten tarina. Tällä kertaa halusin tehdä elokuvan, jossa tarina jää katsojalle avoimemmaksi.

Poliisi, lähiöt ja Baudelaire

Vaikka Jokinen haluaakin pitää elokuvansa avoimena tulkinnoille, hän puuttuu heti yhteen tekemistäni vakavista virhetulkinnoista. Totean, että Pahan kukat olisi mielestäni poliisivastainen elokuva. Se ei pidä paikkaansa.

Poliisi on hyvä olla olemassa. Kaikkialla on hyviä ja pahoja ihmisiä, ihminen on erehtyväinen eikä tämä elokuva ole missään tapauksessa poliisin vastainen. Minua ovat aina naurattaneet ne ihmiset, jotka sanovat, ettei poliiseja tarvita, mutta sitten kun tulee ensimmäisen kerran pesäpallomailasta kylkeen, niin kyllä jo huudetaan, missä poliisi on.

Minulle ihminen on aina hyvä, oli se sitten poliisi tai lähiönuori. Mutta mielestäni yhteiskunta on tällä hetkellä rikki.

Hän myös huomauttaa, ettei elokuvan tarkoituksena ole kritisoida lähiöitä.

Lähiöissä on todella onnellisia ihmisiä, jotka rakastavat olla siellä. Maahanmuuttovastaisuus on lähiöissä pienintä Suomessa, koska ihmiset ovat siellä tottuneet muualta tulleisiin. Elokuvassani kaikki ovat suomalaisia, syntyperäisiä suomalaisia. Ajatukseni siitä on sama kuin Baudelairen kirjassa, että ihmiskunta on mädännyt uuspopulismin myötä. Ihmiset elävät vähäisten tietojen varassa ja siitä syntyy radikalismia.

Lue myös