Valtaistuinpelin ensitahdit

Vuonna 2011 kukaan ei olisi voinut uskoa George R.R. Martinin polveilevan ja väkivaltaisen matalan fantasian kerävään maailmanlaajuista mainetta aikansa katsotuimpana sekä kopioiduimpana televisiosarjana Game of Thronesina (2011–2019). Television kulta-ajan airuena toimineelle HBO-kaapelikanavalle tiensä löytäneen tuotannon alku ei kuitenkaan vaikuttanut lupaavalta tuoreeltaan kuopatun pilottijakson myötä, mutta sen tuhkasta kuitenkin nousi voitokas lohikäärme.

Game of Thrones: The Complete First SeasonSarjan kaikki keskeisimmät elementit: tuhansia vuosia vanha myyttinen maailma, kilpailevat aatelissuvut sekä yhteiskunnallisen epätasa-arvoisuuden kommentaari olivat jo Martinin kirjojen pohjalta kasassa. Näistä showrunnerit David Benioff ja D. B. Weiss hioivat yksinkertaistetun, mutta ensimmäisillä kausillaan yllättävän uskollisen adaptaation. Sarjan ensimmäinen ja toinen tuotantokausi sovittivat kaksi ensimmäistä kirjaa: Valtainistuinpelin (A Game of Thrones, 1996) ja Kuninkaiden koitoksen (A Clash of Kings, 1999).

Westerosin mantereella, jossa kesät voivat kestää vuosia ja talvet ikuisuuden, pitkä rauhanaika on päättymässä, kun muurin suojaamasta pohjoisesta nouseva muinainen pahuus herää sekä Seitsemän kuningaskunnan hallinnasta kilpailevien aatelissukujen Starkien, Lannistereiden ja Baratheonien vihanpito kasvaa räjähtämispisteeseen. Samaan aikaan Kapeanmeren toisella puolen Essosissa syrjäytetyn kuningashuone Targaryenin viimeiset perilliset vannovat ottavansa synnyinoikeutensa, Westerosin rautavaltaistuimen, takaisin paikallisten soturien avustuksella sekä tulella ja verellä.

Game of Thrones: The Complete First SeasonGame of Thrones on mystisine elementteineen, poliittisine juonitteluineen ja verisine taisteluineen koukuttavan korkealatuista televisioviihdettä. Martinin suurimpana inspiraation lähteenä toimineeseen Taru sormusten herrasta -teossarjaan verrattuna sen maanläheisempi ja likaisen realistinen fantasiamaailma on lähempänä Euroopan myöhäiskeskiajan feodaaliyhteiskunnan epätasa-arvoisuutta, jota käsitellään yllättävän monitahoisesti. Westerosia kansoittavat harmaan kaikissa eri sävyissä kulkevat hahmot, joiden toimien moraali on usein kyseenalaista, mutta lopulta ihmismäisen ymmärrettävää.

Tapahtumiltaan nopeatempoinen ensimmäinen kausi esittelee maailman, josta taikuus on hiipunut sekä keskeisimmät valtaistuinpelin juonittelevat pelaajat. Toisella kaudella täysimittainen perimyssota viiden kuninkaan välillä on jo käynnissä, mikä lisää entisestään veristen taisteluiden ja niiden seurausten kuvausta. Suhteessa lokaatioiltaan monipuolisempaan aloitukseen toisella kaudella tarinan ja sen teemojen synkentyessä myös visuaalinen ilme on öisen musta ja varjojen täyttämä. Sarjan suosio mahdollisti tuotantoarvojen kasvamisen jokaisella kaudella, mikä näkyy entistä eeppisempänä tarinankerrontana, jossa armeijat kohtaavat ja yhä uudet fantasiaolennot ilmestyvät.

Game of Thrones: The Complete First SeasonKirjojen vahvuudet, kompleksisten hahmojen kuvaus ja näiden yhteen tuominen sekä heikkoudet pitkitettyjen tarinalinjojen muodossa ovat siirtyneet sarjaan lähes sellaisinaan. Roolitus on kauttaaltaan äärimmäisen onnistunutta lapsista nuoriksi ja aikuisiksi kasvavissa keskeisimpien sukujen lapsissa, joita tukevat brittien lisäksi monikansallinen joukko luonnenäyttelijöitä.

Vaikka kokonaisuutena Game of Thrones häviää prequel sarjalleen House of the Dragonille (2022–) ei sen pioneerimaisuutta ja ikonisuutta käy kiistäminen. Ramin Djawadin tunnusmusiikin rytmittämästä alkutekstijaksostaan aina harkitusti pohjustettuihin yllätyskäänteisiin asti. Äärimmäinen, jopa ylitsepursuavan goren puolelle lipsahtava, väkivalta sekä ensimmäisillä kausilla useasti esille pantu alastomuus eivät sovi kaikkien katsojien mieltymyksiin, mutta niilläkin on oma paikkansa teoksen brutaalissa ja himojen täyttämässä maailmassa.

Game of Thrones: The Complete First & Second Seasons -blu-ray kokoelma on esille panoltaan ja ekstroiltaan mittava. Kaksi ensimmäistä kautta pohjustavat hyvin sarjan kohokohtana olevia kolmatta ja neljättä kautta, jotka perustuvat parhaimpana pidettyyn kolmanteen kirjaan Miekkamyrskyyn (A Storm of Swords, 2000). Siinä saadaan kokea Martinin saagan kenties dramaattisimmat hetket, jotka ovat seurausta ensimmäisillä kausilla tehdyistä kohtalokkaista valinnoista.

* * * *
Arvostelukäytännöt