Puhdistus kotikatsomo

Puhdistus on raadollinen tragedia siivettömistä ihmisistä, jotka yrittävät pyristellä vapauteen mahdottomien olosuhteiden häkistä. Sota, yksipuolinen rakkaus, hyväksikäyttö ja itsepetos ovat katkoneet heidän siipensä. Ne, jotka onnistuvat pakenemaan, saavat maksaa vapaudestaan kovan hinnan. Mikään piilopaikka ei ole tarpeeksi turvallinen suojatakseen yksilöä hänen omilta virheiltään.

Sofi Oksasen Puhdistus on niittänyt mainetta ja palkintoja niin näytelmänä kuin romaaninakin. Antti Jokisen kiinnittäminen Finlandia-palkitun teoksen ohjaajaksi sai aikoinaan monet kohottelemaan kulmiaan. Yhdysvalloissa pääasiassa musiikkivideoiden ohjaajana kannuksensa hankkinut Jokinen oli vähintäänkin yllättävä valinta 2000-luvun kansallisaarteen saattajaksi valkokankaalle. Epäilyksistä huolimatta hän onnistui tehtävässään, vieläpä hyvin.

Bestseller-romaanien filmatisointien kohdalla pettyy useammin kuin ilahtuu. Marko Leinon ja Antti Jokisen käsikirjoitus on kuitenkin kiitettävän uskollinen alkuperäisteokselle. Oksasen nerokas aikakausien ja henkilöiden kudelma on siirretty kirjan kansien välistä elokuvaksi harvinaisen taitavasti. Se tekee ansaitusti oikeutta Oksasen mestariteokselle, mutta toimii samalla myös omana itsenäinenä elokuvanaan. Jokinen on onnistunut lisäämään Oksasen koruttoman runolliseen henkilökuvaukseen kohtuudella kenties Hollywoodista opittua mahtipontisuutta ja romantiikkaa.

Kuten kirjallisena teoksenakin, Puhdistus on myös elokuvana vahvasti henkilökeskeinen. Ennen kaikkea se on vahvojen naisnäyttelijöiden juhlaa. Helmikuussa parhaan naispääosan ja naissivuosan Jussi-palkinnot pokanneet Laura Birn ja Liisi Tandefelt ovat pystinsä ansainneet. Heidän näyttelijäntyönsä on huikeaa katseltavaa. Molemmat näyttelijättäret sukeltavat hahmojensa sieluun valtavalla voimalla kuitenkaan tukahduttamatta toisiaan. Häpeän ja ylpeyden päällekkäisyys tekee heidän henkilöhahmoistaan kaikessa ristiriitaisuudessaan uskottavia.

Puhdistus on kahden naisen ja kahden sukupolven kertomus häpeästä, häväistyksestä ja hyväksikäytöstä. Zara (Amanda Pilke) pakenee ihmiskauppaa Tallinnasta Viron maaseudulle. Aliide (Liisi Tandefelt) löytää riutuneen tytön makaamasta talonsa pihasta. Vanha nainen ottaa kovia kokeneen tytön hoiviinsa ja joutuu samalla kohtaamaan oman menneisyytensä kauhut. Zaran mustelmat avaavat auki Aliiden omat sydämen ja mielen ruhjeet. Elokuva kuljettaa vierekkäin kahta tarinaa: prostituution ja väkivallan loukusta pois pyristelevän Zaran kamppailua 1990-luvun itsenäistyneessä Virossa ja nuoren Aliiden (Laura Birn) painajaismaista selviytymistarinaa 1940-luvulla neuvostovallan pyörteissä.

Molemmat naiset ovat kokeneet järkyttävää väkivaltaa ja julmaa hyväksikäyttöä, minkä alleviivaamista ohjaaja ei ole arkaillut. Elokuvan raiskauskohtaukset ovat karmivaa, mutta olennaista katseltavaa elokuvan tematiikan kannalta. Paria poikkeusta lukuun ottamatta, miehet ovat elokuvassa niitä, jotka satuttavat. Elokuvan edetessä näiden kahden naisen elämät kietoutuvat yhteen ja käy ilmi, että heillä on muutakin yhteistä kuin kivulias menneisyys. Aliide saa mahdollisuuden hyvittää aikoinaan mahdottomissa olosuhteissa tekemänsä väärät valinnat suojelemalla Zaraa.

Kokomustiin pukeutunut nuori Aliide pyöräilee keskellä vehreää koivikkoa. Miljöö on suorastaan runollisen kaunis, mutta maailma sen ympärillä täynnä varjoja. Aurinko laskee viljapellon taakse ja värjää horisontin vaaleanpunaiseksi. Taustalla loimuaa tulipalo. Taivas on liekeissä sekä auringon viimeisistä säteistä että maalaistalossa riehuvasta tulipalosta. Jokisen musiikkivideoista tuttu visuaalisuus ja leikittelevä miljöökuvaus on ujutettu myös elokuvaan. Ohjaaja on onnistunut kääntämään edukseen sen, minkä takia hänen epäiltiin epäonnistuvan.