The Matrix Reloaded kotikatsomo

Bussin kyljissä komeilevat mainokset "Reloaded before Revolutions" tiivistävät tyystin kontekstittomalla ankeudellaan sen, mistä matrix-maniassakin on kysymys: toisinnon ideologiasta, jolla on helppo tehdä rahaa. Viihdehötön tuotteistuminen aikansa markkinateollisena ilmiönä aiheuttaa enää nimellistä närästystä, mutta kun kunnianhimoisia teoksia ryhdytään puleeraamaan koreiksi kulutustuotteiksi ja niitä mainostetaan samalla vetävyydellä kuin päivittäistavaroita, samarinitkaan eivät enää auta.

The Matrix (1999) oli lahjakkuudestaan tunnustettujen Wachowskin veljesten jykevä näyte cyberpunk-perinteestä ammentavan scifin elinvoimasta ja koko lajityypin ryhdistäytymisestä. Mieltä halkovia kysymyksiä mietiskelevä elokuva nivoi sisältönsä ulkoiseksi tueksi kokonaan uutta toimintaestetiikkaa. Näyttävän, suuria elämänkysymyksiä pohtivan elokuvan arvostus ja menestys oli täysin ansaittua. Taloudellisella menestyksellä on vain varjopuolensa ja se on tuottajatahojen ahneus. Kun jokin tuote menestyy, myy ja synnyttää jopa ilmiön, tulee teollisuudessa kiire alkaa sylkeä hihnalta "uutta" tavaraa kyltymättömien kuluttajien tyydyttämiseksi.

Reloaded on enää kalpea kajo alkuperäisestä. Mukaan on sudittu siirappista romanssia, tuhansia statisteja vaatineita pompöösikohtauksia, toinen toisiaan toistavia toimintajaksoja ja näyttävää takaa-ajoa sekä pari fiksua repliikkiä. Olihan ensimmäinen Matrix jo pitkälti ammennettu William Gibsonin visioista, mutta nyt tarinalankaa väännettiin jo siihen tahtiin Neuromancerista lainaten, että kunnian tekeminen perinteelleen kyseenalaistuu jo kunnolla.

Scifi-elokuvan, kuten Matrixin, voi ja pitääkin nähdä vertauksellisena. Matrixin esittämät kysymykset kokemuksien todellisuudesta ja keinotekoisuudesta tietoisuuden ja tiedottomuuden hämärillä rajoilla olivat mielenkiintoisia. Pohdinta elämän ja sen merkityksen suhteesta teknologisoituvaan kehitykseen jäi kuitenkin tyhjänpuhuvaksi. Ihmisen käsitysmaailmassa ajatus mieliämme ohjaavasta koneesta (jumalasta) on toki kutkuttava, mutta tylsän fysiikan maailmassa turhaa haihattelua. Tuntemamme energiat eivät millään muotoa kykenisi tuottamaan Matrixissa kuvattua virtuaalitodellisuutta. Vertauksellisilla ja filosofisilla mietelmillä soisi olevan jotain pohjaa todellisuuteenkin, ne ovat silloin vakuuttavampia.

Teknoajan muotiin tuoma filosofisuus ei ole vain koukeroisen kuuloista ja hilsettä pöllyttävää hyminää piirien, keinotekoisuuden ja kokemusten tuonpuoleisesta, vaan filosofiassa on ennen kaikkea kysymys ajattelusta - viisaudesta. Nippelitiedoilla nippelöivät filosofiset onelinerit ovat syvällisyydeltään samaa tasoa kuin teepussien aforismit. Scifi-elokuvien filosofisiksi tarkoitusperiksi voi mieltää sellaisten kokonaisuuksia kattavien asioiden ja kysymysten esille nostamisen, joiden pohdinta laajentaa ja haastaa katsojansa ajattelua. Montako tällaista kysymystä Reloaded nosti esille? Nähdäkseni ei ainuttakaan.

Matrix Reloaded on puhdas fanituote. Kyseessä on keinotekoisen trilogian väliosa, jolla ei vakavana science fiction -elokuvana ole juuri mitään sanottavaa. Kyseessä on harmittava puolivillaisuus, ja Wachowskin veljesten voi hyvin kuvitella ennemminkin nauraneen matkalla pankkiin kuin edes yrittäneen tehdä mitään vakavissaan. Olkoonkin kuinka komeasta viihteestä kysymys, niin kunnioitukseni todellista vakavaa ja ajattelevaa scifiä kohtaan on niin syvä, että tällainen tyhjäntäyteinen humpuuki saa todellakin suupielet alaspäin.