The Matrix Reloaded valkokangas

Wachowskin veljesten käsikirjoittama, ohjaama ja tuottama The Matrix Reloaded on jatko-osa The Matrixille (1999). Sanotaan tämä nyt heti tässä alussa, jotta päästään sitten siitä eteenpäin. Se on siis tajunnanräjäyttävän ja audiovisuaalisuutta uusille mutkille vääntäneen kyberfantasian jatkumoa. Tässä yhteydessä se toimii myös trilogian keskimmäisenä osana. Elokuvalla ei varsinaisesti ole alkua eikä loppua, koska se on rakennettu välivaiheeksi, siirtymäksi ja suvantokohdaksi ennen kolmannen ja päättävän osan todellista kliimaksia. The Matrix Reloaded on hyvä elokuva, joka kuitenkin asettunee paikoilleen vasta kun pyhää kolminaisuutta päästään tuijottamaan Alusta Loppuun, A:sta Z:aan, vanhasta kunnon Andersonista uuteen uljaaseen Zioniin.

Tällä haluan ilmiselvästi sanoa, että vaikka Reloaded tuleekin itseoikeutetusti pääsemään henkilökohtaisen kotialttarini kunniapaikalle, sillä ei valitettavasti tule olemaan omaa itsenäistä etuoikeutettua asemaansa EE:n, Elämäni Elokuvien, joukossa. Menestyvistä viihdebisneksen tuotteista tavataan tehdä jatko-osia yleensä entistä suurempien voittojen toivossa. Yleensä niihin haksahtavat pääasiassa vain ensimmäisen osan tarina- ja/tai tehostekoukkuun jääneet kuluttajarukat. Wachowskien Matrix-seikkailun toinen tuleminen poikkeaa tästä kuitenkin tieten tahtoen: tarina on jo alun perin kirjoitettu kolmelle elokuvalle, joten näin myös uusilla osilla on toivoa sanoa jotakin oikeasti uutta.

Mutta jatko-osa on paradoksi. Se on yhtäältä välttämätön, mikäli yksittäisen elokuvan esittelemää fantasiamaailmaa ja juonta halutaan viedä uusille urille; toisaalta se ei koskaan tule yltämään ensimmäisen osan alkuvoimaiseen shokkiarvoon. Temput on jo tehty, pyssyt paukkuneet ja urbaani maisema on hohkannut kylmää kalseuttaan. Mitä uusia henkilöitä, tilanteita, aseita tai tarinoita toisessa osassa voidaan esitellä? Miten ne nivotaan ensimmäisen elokuvan tyyliin ja tunnelmaan?

Pelastuskohteena Zion

Ennen The Matrix Reloadedin varsinaista tarinakerrostumaa ollaan jo käyty Zionissa (tuossa Raamatun Siionissa) ja päästy tutustumaan maanalaisen yhteisön elämään konesodan uhan alla. Kapinalliset saavat selville, että jättiläisporat ovat tunkeutumassa maankuoren uumeniin ja saavuttamassa yhteiskunnan vuorokauden kuluessa. Morpheuksen (Laurence Fishburne) mukaan lopullinen sota ja ratkaisun hetki on kohta käsillä. Uusi käynti oraakkelin (Gloria Foster) luona sysää tapahtumat varsinaisesti liikkeelle. Neo (Keanu Reeves) saa kuulla olevansa jälleen kerran välikappale tapahtumissa, joiden lopputulokset näyttävät joko ennaltamäärätyiltä tai muuten vaan huonoilta. Hänen on joka tapauksessa seurattava läheistensä kohtaloa määrääviä valintoja. Oman lisänsä tapahtumien käännepisteeseen tuo agentti Smith (Hugo Weaving), joka ei enää ole tavallinen Matrixin agentti, vaan vapaa toimija vailla isäntäohjelmaa.

Keskeisin ja tärkein Matrix-trilogiaa yhdistävistä tekijöistä on luonnollisesti messiaan, Neon, hahmo. Keanu Reeves on Valittu, monessakin mielessä, ja ilman hänen jumalaisia piirteitään, fysiikkaansa ja henkistynyttä omistautumistaan elokuvasarjasta tuskin olisi tullut globaalia uuden suunnan näyttäjää. Huomionarvoista kuitenkin on se, että Reeves on joukon johdossa hahmona eikä henkilönä. Hänen esiintymistään seuratessa tulee sellainen olo, että näyttelijänä hän on "astia", jonka ohjaajavelhot ovat saaneet vääntyilemään ja kääntyilemään mielensä mukaan. Reevesin tehtävä on olla hymytön herra, ilmeetön ikoni. Ja luoja, että sen se poika osaakin!

Keanulle tavaramerkiksi tullut pökkelöys on jalostunut Wachowskien käsissä vetoavaksi miehekkyydeksi. Hän lainaa eteerisen viileää olemustaan Matrix-maailmaan piirteittensä ja lihastensa tasolla eikä yritäkään (vieläkään) tehdä niin sanottua luonneroolia. Keanu näyttää siltä kuin mikään inhimillinen kärsimys ei voisi koskaan koskettaa häntä, vaikka hänen kerrotaankin treenanneen rooliaan varten kahden vuoden ajan seitsemän tuntia päivässä ja maanneen lihaskivuissaan jäillä täytetyssä kylpyammeessa.

Näyttelijöistä on ylipäänsä vaikea sanoa mitään, koska - myönnetään pois - The Matrix Reloadedin henkilöiden ensisijaisina tehtävinä on (a.) performoida taistelukohtauksissa käsittämättömän upeita kung fu -koreografioita, (b.) kantaa ylväänä Kym Barrettin suunnittelemia kostyymeja ja (c.) pitää ihohuokosensa supussa, vaikka ilkeä koodinpätkä ampuisi suoraan persauksille. Mutta Trinityä esittävä Carrie-Anne Moss pärjää kovispoikien seurassa mainiosti, vaikka tuokin jatkuvasti inhimillistä lisämaustetta tiukan teknotypykän rooliinsa. Reloaded esittelee myös uuden rautamimmin, tyylikkään kapteeni Nioben (Jada Pinkett Smith). Lisäksi Gloria Foster vetää oraakkelin osansa ensimmäisestä osasta tuttuun tyyliin. Vankkana isähahmona jatkaa siis Morpheus, jonka esittäjä Fishburnella jo pelkkä äänikin riittäisi koko tunnelman tiivistäjäksi.

Huolimatta siitä, että The Matrix Reloaded ei välttämättä ole parhaimmillaan omana itsenäisenä elokuvanaan, on se pullollaan kiinnostavia viittauksia, upeaa audiovisuaalista ilmaisua ja kertomisen ilosta kumpuavaa intoa. Ja monien taistelukohtausten vastapainona toimivat ajatuksia sekä hämmästystä herättävät keskustelut muun muassa valinnanvapaudesta ja Matrixin luonteesta. Tämän elokuvan arvo varmasti kasvaa, kun se loksahtaa keskimmäiseksi osaksi vuoden lopulla päättyvää trilogiaa.