Pilvikartasto kotikatsomo

Vaikka kirjoittaisi miten nerokkaan lausahduksen, on sen arvo kyseenalainen, jos sitä ei lue kukaan. Filosofioita, uskontoja ja lähtökohtiaan suurempia tarinoita syntyy, kuolee ja löydetään joka päivä. Nettiaikana jo hautautuneeksi luultu artikkeli voi nousta ilmiöksi, jos oikea ihminen jakaa sen.

Pilvikartasto (Cloud Atlas, 2012) vilisee kertojia kirjailijoista toimittajiin. Tarinaniskijöillä on avaimet luoda maailmasta omansalainen. Urbaaneja legendoja ja uskomusmyyttejä on aina saanut ja pitänyt olla. Ne voivat nojata vaikka jumalaan, avaruusolentoihin tai Steve Jobsiin.

Wachowskin sisarusten filmografiaan sopivasti myös Pilvikartasto on itsessään eräänlainen myytti, kertomus yhdenlaisen maailmankuvan synnystä, muutoksesta ja tuhosta. Tarina esitetään itsenäisten seikkailuiden kautta. Niissä kaikissa on vähän samantyyppinen, mutta kuitenkin erotettava tunnelmansa.

Kilpailevien mielipiteiden, joita totuuksiksi tupataan brändätä, kamppailu on läsnä tarinasta toiseen. Ongelma on, että jonkin totuuden muuttuminen epärelevantiksi ei ole kaikille kehitystä. Muutospelko on helpommin ymmärrettävissä, jos sitä tarkastelee etujen katoavaisuuden kautta.

Väittelyasetelmaa pidetään terveenä, jos ajatukset, eivät henkilöt, vääntävät peistä. Pilvikartasto kuitenkin huomauttaa, että vaikka tämä muuttujia rajusti poistamalla voikin pitää paikkansa, ei moisen skenaarion varaan laskeminen ole realismia. Ajatukset eivät sodi tyhjiössä.

Silti konflikti, oli se sitten kuinka epäterveellä ja -tasapainoisella pohjalla tahansa, on parempi tila kuin yhden totuuden järjestelmä, joka kieltää paitsi kilpailevat näkemykset myös omien virheidensä mahdollisuuden. Yhden oikean mielipiteen maailmassa etupiha kukkii, mutta pinta-alaltaan valtava takapiha valmistautuu lopulliseen kuolemaan.

Elokuva sekä alkaa että päättyy suullisen kertomatradition äärellä. Jääkin mysteeriksi, kuinka suuri osa nähdyistä käänteistä on mielikuvitusta. Tässä on yksi Pilvikartaston vahvuuksista. Vaikka se on pahimmillaan saarnaava, ei se hukuta leikkisyyttään ja miellyttävää itsetietoisuuttaan.

Ristiinleikatun episodipalapelin osaset kumartavat ennen muuta elokuvaperinteen suuntaan. 1970-luvulle sijoittuva jakso on paranoiaa polttava salaliittotrilleri, vanhusten pakomatka kokoperheen huumoripakkaus ja tulevaisuus laseraseiden ristikko.

Johtoajatuksena on paitsi tarinoiden myös elokuvien teho. Sieltä täältä tärppivän ajatushautomon viesti tavoittaa suuremman yleisön, kun se esitetään vetävänä audiovisuaalisena fiktiona paperisen pamfletin sijaan. Taide popularisoi tieteen saavutukset ja muovaa historiallisen ja henkisen kehityksen nopeasti sisäistettäväksi paketiksi.

David Mitchellin romaaniin pohjautuva eeppinen satu on rajoitetun positiivisuuden juhlaa. Sovitus uskoo parempaan huomiseen ja ihmisen kykyyn tehdä hyvää. Marxilaista sävyä tuo liki ikiaikainen kamppailu yhteiskunnan eri luokkien välillä. Sortajat löytävät aina sorrettavia.

Solidaarisuus ja empaattisuus ovat kantavia teemoja, mutta reaalisosialismin ihannoinnista ollaan kaukana. Vaikka yksilö ei olekaan yksilö sanan perinteisessä merkityksessä, tulee hänellä kuitenkin olla valta ja vapaus valita oma totuutensa niin kauan kuin se ei ole muiden hyvinvoinnin tiellä.

Tematiikkaa ei ole pilattu itseään toistavilla kasvutarinoilla. Jokainen ilkimys ei löydä valoa tai kadu polvet ruvella syntejään. Samojen näyttelijöiden käyttö useissa eri rooleissa toimii mainiosti. Eritoten perusjätkä Tom Hanks on hupaisaa nähdä niin öykkärikirjailijana kuin limaisena puoskarina.

Vaikka kyse ei olekaan Wachowskien itse kirjoittamasta tarinasta, on silti huomionarvoista, miten harvassa episodissa naiset ovat toimijoina. Sukupuolen käsitteen venyvyys on esillä, mutta roolit ovat varsin perinteisiä. Oraakkelimaisesti naisilla on salattua tai sellaiseksi käsitettyä tietoa, mutta monessa tarinassa he jäävät keittiöön. Miehet toimivat.

Pilvikartastoa on helppo lyödä. Jos sen mammuttimaiseen arkkiin kääritylle pseudofilosofiselle jargonille ei loksauta korvaansa, jää lopputulos herkästi tyhjiössä kaikuvaksi muminaksi. Minuun omaa pömpöösiyttään rohkeasti hyväilevä matka kaikille yhteisten tähtien alla upposi.