Tappaja sisällä, katsoja ulkona

Ohjaaja Michael Winterbottom ravisteli indie-elokuvien piirejä viemällä Jim Thompsonin noir-kulttiromaaniin perustuvan elokuvansa Tappaja sisälläni Sundance-festivaalille, yhdysvaltalaisen indie-elokuvan ytimeen. Hipsterit ja kukkahattutädit vetivät herneen nenään, kun sosiopaattisesta murhaajasheriffistä, Lou Fordista (Casey Affleck) kertovassa elokuvassa olikin odotettua rajumpaa väkivaltaa.

The Killer Inside MeVäkivallantekoja ei ole elokuvassa monta, mutta erityisesti naisten hengiltä hakkaamiset on kuvattu yksityiskohtaisen brutaalisti. Uhrit ovat kuvottavaksi ruhjottuja ja kuolemat traagisuudessaan lohduttomia kuolemanjälkeistä virtsarakon tyhjenemistä myöten. Mediakohuksi paisunut väkivaltakeskustelu hautasi alleen keskustelun elokuvan muista aspekteista. Winterbottomia syytettiin jopa misogynistiksi eriasteisten äärifeministien ja muiden yksipuolisen mustavalkoista vihapropagandaansa levittävien tahojen toimesta.

Kuten tavallista, kärkkäimmiltä arvostelijoilta meni koko väkivallan pointti ohi. Pikemminkin se olisi ollut misogynististä, jos naiset olisi viihteelliseen Hollywood-tyyliin hoideltu suit sait sukkelaan pois päiviltä ja jatkettu sitten perusjuonta antamatta uhrien kärsimyksille todellisia kasvoja ja painoarvoa. Raakuus ei ole Winterbottomille itseisarvo tai keino viihdyttää. Elokuvan rujo, luotaantyöntävä väkivalta toimii nimenomaan todellisen väkivallan vastaisena sanomana, ei päinvastoin.

The Killer Inside MeElokuva ei kuitenkaan onnistu kuin osittain, ja jää erityisesti loppua kohden vajavaiseksi. Tappaja sisälläni ei tarjoa henkilöiden suhteen juuri kiinnekohtia tai saa kiinnostumaan heistä, jonka lisäksi se hukkaa romaanin tarjoamat syvemmät ja synkemmät psykologiset pohjavirtaukset. Winterbottomin kerrontatyyli on etäännytettyä ja kolean kliinisen oloista, toisin kuin alusta loppuun minä-muodossa kerrottu romaani, jossa Lou Fordin häiriintyneet tunnetilat hiipivät sitä enemmän ihon alle, mitä pidemmälle kirja eteni.

Elokuvan dramaturgiselta kannalta ei ole sinänsä ongelma, että sheriffi Ford on sekä päähenkilö että tappaja. Lukemattomissa elokuvissa ja tv-sarjoissa katsojat jännittävät, miten omatuntoa vailla oleva antisankari selviää teoistaan. Tosielämässä aniharva toivoisi muuta kuin mokomien välitöntä kiinnijäämistä, mutta erityisesti trillerien rakenne edellyttää, että katsojalla on tarttumapintaa esimerkiksi Tom Ripleyn, Hannibal Lecterin tai Dexterin tyyppisiin henkilöhahmoihin. Tämä tarttumapinta on Fordin kohdalla vähissä.

The Killer Inside MeVaikka Affleck tekeekin parhaansa, niin elokuvan Ford on melko yksiulotteinen hahmo, joka kuvittelee olevansa fiksumpi kuin mitä hän on, ja jonka veriteot ovat lähinnä tilanteisiin reagoimista uudella, väkisinkin kiinnijäämiseen johtavalla väkivallalla. Näitä tunnehäiriöistä kärsiviä väkivaltarikollisia on niin paljon valkokankaan kummallakin puolen, että he tarvitsevat jäntevämmän elokuvanäkökulman kuin mitä Winterbottomilla on tarjota. Tosielämässä Suomenkin loufordit pääsevät linnasta rivakasti vapaaksi riehumaan uudestaan, joten on sinänsä sääli, että paha saa palkkansa ja oikeus toteutuu nykyisin vain fiktiossa.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,7 / 6 henkilöä


Film trailers by Filmtrailer.com