Tristram Shandy: Herrasmiehen paljastukset valkokangas

Nimihirviöllä Tristram Shandy: Herrasmiehen paljastukset varustetun elokuvan päähenkilö Steve Coogan (Steve Coogan) väittää haastattelussa, että Laurence Sternen teos Tristram Shandy – Elämä ja mielipiteet (ilmestyi vuosina 1759–1767) oli postmoderni romaani jo ennen modernismia. Hän on väärässä, mutta haastattelun idea ei olekaan sisällössä, vaan siinä, että Coogania haastattelee Tony Wilson, jonka nuorempaa laitosta Coogan esitti elokuvassa 24 Hour Party People (2002). Party Peoplen taas ohjasi Michael Winterbottom, joka on ohjannut myös Herrasmiehen paljastukset.

Vaikka Tristram Shandy – Elämä ja mielipiteet ei olekaan postmoderni romaani, on se silti yhtä metafiktiivinen kuin Winterbottomin elokuvakin. Tristram Shandyn aikatasoissa hyppivät ja jopa typografisesti kokeilevat kerrontatekniikat olivat huomattavasti aikaansa edellä, mutta muuten aatelismiehen koominen omaelämäkerta on lähinnä 1700-luvun tapojen, ilmiöiden ja filosofioiden koomista käsittelyä. Elämän täydellisen kuvaamisen mahdottomuus on toki romaanin teemoja, mutta ei postmodernin vakaata identiteettiä horjuttavassa merkityksessä.

Myöhemmät sukupolvet ovat kuitenkin tulkinneet Sterneä miten huvittaa ja niin tekee myös Herrasmiehen paljastukset. Se on jälleen yksi elokuva elokuvan kuvaamisesta, mutta muista vastaavista elokuvaelokuvista se erottuu sotkemalla eri fiktiotasoja ja materiaaleja lähes täydellisesti toisiinsa. Metafiktion levittäytyessä markkinoinnin kautta lähes kaikkialle, on Tristram Shandyn kerronnan itseironinen ja jopa epämääräinen monitasoisuus ehdottoman raikasta, eikä tunnu missään vaiheessa itsetarkoitukselliselta.

Tristram Shandyn ideana on ollut siirtää lähinnä romaanin henki valkokankaalle. Elokuvan alkupuolisko on tästä huolimatta yllättävän uskollinen tulkinta Sternen alkuperäistekstistä. Tristram (Steve Coogan) on elokuvan kameralle puhuva, anakronismeja viljelevä kertoja, joka elämäänsä luetteloidessaan ajautuu aina alullepanonsa hetkeen ja siten myös pois omasta elämästään. Kun Tristram viimein ehtii syntyä, henkilöt astuvat lopullisesti ulos sisäiselokuvansa roolihahmoista ja elokuvan juoni siirtyy seuraavan kuvauspäivän suunnitteluun.

Kulissien takana Steve Coogan näyttelee edelleen pääosaa, nyt lievästi egoistisena näyttelijänä, joka yrittää selvitä halujensa, elokuvakiireidensä sekä erityisesti perheensä puristuksissa. Samalla tietysti käydään läpi kaikki kuvitteellisen elokuvan kuvitteelliset tuotantovastoinkäymiset. Tyylilajina on kevyt, mutta aidosti hauska improvisaationoloinen sanailu, joka on parhaimmillaan Cooganin ja Tristramin setää Tobya esittävän Rob Brydonin (Rob Brydon) välisessä statustaistelussa. Samalla voi bongailla liki loputtomasti brittikoomikoita, elokuvavitsejä sekä muita intertekstuaalisia ja metaviihteellisiä viitteitä.

Tristam Shandy: Herrasmiehen paljastukset on elokuvana väistämättä kaksijakoinen, yhtäältä se on elokuvasovitus Sternen romaanista, mutta toisaalta myös kertomus elokuvan filmaamisesta sekä kuvitteellisen elokuvanäyttelijän kamppailusta itsensä kanssa. Oman aikansa ilmiöiden koomista käsittelyä siis tämäkin. Vaikka punainen lanka paikoitellen katoaakin, pitävät erinomaiset näyttelijät sekä ohjaaja elokuvan hyvin kasassa. Winterbottomin onnistuu myös sekoittaa tyylejä pukudraamasta puolidokumenttiin niin, ettei lopputulos muutu missään vaiheessa sekavaksi. Romaanin alaviitteet julkaistaan luonnollisesti elokuvan dvd-ekstroina.