Taipumaton on ihmissydän
Ajankohtaisen dokumenttidraaman Tie Guantanamoon (2006) jälkeen brittiohjaaja Michael Winterbottom jatkoi poliittisella linjalla tositapahtumiin pohjaavassa draamatrillerissä A Mighty Heart, joka sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla viime vuonna. Mariane Pearlin omaelämäkerralliseen teokseen perustuva, tehokas ja järkyttävä elokuva kertoo Wall Street Journal -lehden toimittajan, Daniel Pearlin, katoamisesta ja neljä viikkoa kestäneistä etsinnöistä Pakistanissa vuoden 2002 alkupuolella.
Keskittyneesti näyttelevä Angelina Jolie nähdään esikoistaan odottavana toimittaja Mariane Pearlina. Mariane on työskennellyt ääriryhmittymien terrorisoimassa, levottomuuksien repimässä Karachin kaupungissa muutaman kuukauden ajan miehensä Danielin (Dan Futterman) kanssa, mutta on aikeissa lentää synnytyksen lähestyessä Yhdysvaltoihin.
Kun Danielia ei eräänä iltana kuulu haastattelumatkalta kotiin, arvaa Mariane heti huolestua. Yhdysvaltain ja Pakistanin viranomaiset käynnistävät yhteistyössä mittavan, kansainvälistä huomiota saavan etsintäoperaation. Elokuva seuraa etsintöjen etenemistä intensiivisellä, dokumentaarisuutta lähestyvällä otteella, jota käsivaraisen HD-kameran käyttö korostaa.
Winterbottom kuvasi A Mighty Heartin turvallisuussyistä pääosin Punen kaupungissa, Intiassa. Vain Danielin kidnappaukseen keskittyvä jakso kuvattiin Pakistanissa. Takautumat Marianen ja Danielin onnenhetkiin tallennettiin aidoilla tapahtumapaikoilla Intian Mumbaissa.
Vaikka elokuvan naturalistiset visuaaliset ratkaisut palvelevat usein liikettä ja tapahtumista, luo Winterbottom samalla keskeisille henkilöhahmoille tilaa pysähtyä ja tuntea. Tasapaino satuttavan henkilödraaman ja painavan aiheen välillä säilyy hienosti. Kamera pysyttelee kunnioittavan välimatkan päässä Marianen kasvoista, jotka avautuvat itkuun ja huutoon ainoastaan varjojen turvassa.
A Mighty Heart tullaan muistamaan vedenjakajana Angelina Jolien uralla. Jolie on nähty aiemmin niin sopeutumattomana huippumallina (Gia), voimakastahtoisena ongelmanuorena (Vuosi nuoruudestani) kuin uhkeana toimintasankarittarenakin (Lara Croft -elokuvat), mutta ennen Marianen osaa 32-vuotias Jolie ei ole päässyt todentamaan taitojaan hienovaraisissa aikuisen naisen pääosarooleissa.
Winterbottomin ohjauksessa aikamme superjulkkiksiin lukeutuva Jolie saa todistaa, ettei ole vain äitiyteen seestynyt, jälkikasvua haaliva rouva Pitt. Jolie tekee perustellun, sisäänpäin kääntyneen mutta hiljaista peräänantamattomuutta huokuvan roolityön ranskalaiskuubalaista syntyperää olevana, buddhalaista elämänkatsomusta toteuttavana Mariane Pearlina. Hillityssä mutta syvästi tuntevassa Marianessa sykkiikin elokuvan koeteltu, taipumaton sydän.
Toimituskunnan keskiarvo: 2,7 / 3 henkilöä
Seuraava:
Good Night, The
Arvostelu elokuvasta Good Night, The.
Edellinen: Good Night, The
Arvostelu elokuvasta Good Night, The.