Loppuun kaluttu kalkkuna

Focker vastaan Byrnes -maaottelu saa jatkoa kolmannella osallaan Pienin painajainen perheessä. Kahden ensimmäisen osan ohjanneen Jay Roachin on korvannut Paul Weitz, jonka meriitteihin kuuluu nyt jo klassikon asemaan kohonnut teinikohellus American Pie (1999). Kun tähtiä sädehtivä näyttelijäluettelokin on vain entisestään komistunut, pitäisi tällä piparimuotilla pystyä leipomaan jos ei maailman paras, niin ainakin maistuva ja muotovalio joulunpyhien kassamagneetti-pipari.

Little FockersElokuvasarjan aloittaneessa mainiossa Perhe on painajainen -elokuvassa (2000) Greg alias Gaylord Focker (Ben Stiller) kohtasi ensimmäisen kerran tulevan appiukkonsa Jack Byrnesin (Robert De Niro). Huumori rakentui pitkälti patologisen epäilevästi uuteen vävykokelaaseen suhtautuvan entisen CIA-agentin Jackin ja toilailevan Gregin välisen kyräilyn ja kitkan varaan. Nyt kun jää näiden kahden väliltä on hieman alkanut sulaa, on keitto samalla pahasti laimentunut ja kaipaisi uutta potkua.

Kymmenen vuotta on ehtinyt vierähtää, ja Greg ja Pam (Terri Polo) ovat jo naimisissa ja kahden pikku-Fockerin onnellisia vanhempia. Uuteen elokuvaan on ympätty mukaan myös kakkososasta tutut Gregin vanhemmat sekä ikuisesti Pamille rakkauttaan vannova Kevin (Owen Wilson), jonka hahmo oli vielä ensimmäisessä osassa tuore ja hauska. Nyt Kevin häärii mukana pelkkänä outona tyhjänpanttina, joka ei enää ole uhka kuin korkeintaan itselleen. Kirsikaksi kakun päälle on heitetty Jessica Alba esittämään taas yhtä turhaa sivuhahmoa.

Uusinta osaa vaivaa pahasti totisuus. Hahmoista ei saada puristettua enää mitään uutta, saati hauskaa. Tässä elokuvassa vitsit ovat vähissä. Kuvaavaa on, että veteraaninäyttelijä Dustin Hoffman kieltäytyi ensin näyttelemästä enää Gregin isää, koska oli pettynyt käsikirjoitukseen. Mies suostui sentään tekemään muutaman irtokohtauksen, jotka sitten liitettiin elokuvaan. Olisi hauska tietää paljonko hänelle ja Harvey Keitelille maksettiin siitä hyvästä, että he heiluvat elokuvassa pari minuuttia tyhjän panttina?

Little FockersVaikka Pienin painajainen on komediana epäonnistunut, voi sen silti katsoa sujuvasti läpi jo pelkästään näyttelijöiden vuoksi. Hetkittäin elokuva tavoittaa jotain ensimmäisen osan miltei klaustrofobisesta tunnelmasta, mutta nauru jää pinnan alle odottamaan laukaisevaa tekijää; kaikki on liian laskelmoidun tuntuista, jopa vaivaannuttavaa. Yksi hauskimmista kohtauksista on sijoitettu jostain syystä vasta elokuvan lopputeksteihin.

Niin, se raha. Rahallahan saa hyvän ja näyttävän elokuvan, jos on makua, taitoa ja tahtoa. Rahalla saa myös lisää rahaa, mikä onkin pelin henki tämän elokuvan kohdalla. Tarkkaa budjettia ei ole paljastettu, mutta sen huhutaan olevan noin 100 miljoonaa dollaria. Voi vain mielessään arvuutella, paljonko siitä on mennyt näyttelijöiden palkkioihin, jotta nämä luovuttaisivat arvokkaan nimensä elokuvan markkinointiin.

Pienin painajainen perheessä on tuote, Yhdysvaltain joulumarkkinoille suunnattu muovinen tekokuusi-täsmäohjus, jonka ainoa tarkoitus on tuottaa näyttelijöille ja kaikille elokuvan tekoon osallistuneille hyvä joulumieli muhkean tilipussin muodossa. Hyvin tehty elokuva on yleensä aina samalla myös rahaa tekijöilleen tuottava laskelmoitu tuote, mutta komedia, joka ei naurata, ei ole hyvä tuote. Se on inhottavaa rahastusta, johon ei kannata roposiaan tuhlata.

Little FockersOn sinällään harmi, että ahneus pilaa aina kaiken hyvän ja hauskan. Ensimmäinen osa appiukon ja vävypojan mittelyä oli nautittavaa katsottavaa, vaikka kriitikot eivät voinetkaan antaa anteeksi De Nirolle sitä, että tämä myi itsensä komediaan. Toinen osa oli jo täysin turha, ja kolmas maksavan yleisön törkeää pettämistä ja aliarviointia. Käsikirjoitusta muokkaamalla ja aimo ripauksella huonoa makua ja anarkiaa elokuvasta olisi voinut tulla oikeasti hauska.

Olen silti miltei varma, että neljättä osaa jo suunnitellaan, sillä yksi tärkeä elementti sukusaagasta vielä puuttuu, nimittäin yhteinen joulunvietto. Ehkäpä jo ensi jouluksi liukuhihnalta putkahtaa uusin Focker–Byrnes-episodi? Toivottavasti käsikirjoittajat ovat siihen mennessä ehtineet katsoa opetustarkoituksessa vaikkapa kutkuttavan anarkistisen ja omituisen huonon huumorin sävyttämän Chevy Chase -hupailun Joulupuu on kärvennetty (National Lampoon’s Christmas Vacation, 1989). Kas siinäpä kunnon jouluelokuva.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1 / 2 henkilöä


Film trailers by Filmtrailer.com