Sokeaa säikyttelyä

Espanjalainen kauhu, vai sanoisiko paremmin latinalaisesta kulttuuripiiristä ammentava kauhuelokuva on viime vuosina ollut varsin ansiokasta, kiitos niin meksikolaisen Guillermo del Toron kuin Espanjassa varttuneen Alejandro Amenábarin. Omien ohjaustöidensä ohella del Toro on ahkeroinut myös tuottajana, mistä Orpokoti (2007) on hyvä ja laadukas esimerkki.

Julian silmissä onkin paperilla potentiaalia, sillä tuottajana on häärinyt del Toro ja ohjaaja Guillem Morales on Barcelonan elokuvakoulun kasvatti, kuten Orpokodin ohjannut Juan Antonio Bayonakin. Tarinassa on myös tasoja, sillä sokeutumisen tematiikka kätkee sisälleen paljon psykologisia jännitteitä ja pelkotiloja.

Julian silmätValitettavasti hyvistäkään lähtökohdista ei automaattisesti tule hyvää lopputulosta. Julian silmät luo lähinnä mielikuvan umpisokeista elokuvantekijöistä, jotka ummikkoina penkovat kauhun aarrelaaria haalien käsiinsä mitä sattuu. Lopputulemana on sekava kooste kauhun kliseitä. On ukkosmyrskyä, salamointia ja sadetta, pimeitä käytäviä ja huoneita, kaunis nainen ja hiippari sekä masentavan alleviivaavaa viulun vingutusta. Kokeneempi kauhun katselija väsyy haukotteluunsa ja tuskastelee sitä, miten Psykon (1960) jippoja jaksetaan edelleen toistaa. Tylsä tosiasia on, että valtaosa kauhuelokuvista on kaavoihin kangistunutta säikyttelyä, eikä Julian silmät tee asiassa poikkeusta.

Päähenkilön sokeutumisesta, harhanäyistä ja pelkotiloista olisi voinut luoda selkäpiitä kutkuttavia jännitteitä, mutta pelimerkit pelataan selviksi jo varhain ja loppu on täysin ennakoitua ja ylettömän paljon pitkitettyä laskettelua kohti huipennustaan, joka tällä kertaa on lopputekstien alkaminen. Lopputekstit kun vihdoin vapauttavat parituntisesta piinasta.

Julian silmätKunnollisen ja omaperäisen kauhun tekeminen vaatii tekijöiltään niin näkemistä kuin näkemyksellisyyttä. Lajityypin peruselementtien sokea kertaaminen luo jahnaavaa ja yllätyksetöntä kerrontaa, mitä ei pelasteta millään muullakaan elokuvan osa-alueella. Julian silmissä näyttelijätyö on kauttaaltaan latteaa, vaikka Belén Rueda elehtiikin koko rahan edestä ja syvällä kaula-aukolla. Visuaalisuudeltaan elokuva on valojen ja varjojen itsetarkoituksellista leikittelyä, mikä tekee estetiikasta täysin yliampuvaa. Ylilyönnit vaivaavat myös musiikkia ja koko ääniraitaa. Selkeästi aikuisempaan makuun suunnatussa elokuvassa kauhun tarkoituksellinen alleviivaaminen on lähinnä katsojan elokuvantajua vähättelevä emämunaus.

Jos Julian silmät on kauhunsa katsoneille pettymys, niin draaman ystävät saattavat löytää elokuvasta piristävänkin katselupoikkeuksen. Verellä ei lutrata ja kaikki päähenkilöt ovat aikuisia, joihin voi joissain kohdissa jopa yrittää samaistua, jos kykenee jättämään huomiotta päähahmojen epäloogisen käytöksen. Vai mitä pitäisi tuumata esimerkiksi siitä, että ison silmäleikkauksen jälkeen Julia ei side silmillään halua jäädä toipumaan sairaalaan vaan menee väkisin asustelemaan yksikseen siskonsa sokkeloiseen taloon, jossa sisko on vastikään tehnyt itsemurhan. Mikä onkaan huonon kauhuelokuvan selkeämpi tunnusmerkki kuin päähenkilön suorastaan typerän epälooginen käytös! Kun hahmot eivät ole uskottavia, ei heidän puolestaan jaksa pelätäkään. Tulkoon noutaja.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1 / 2 henkilöä


Film trailers by Filmtrailer.com