Puuta, heinää & muutama vesiperä valkokangas

Brittiläisen Guy Ritchien esikoisohjaus on saarivaltakunnan napakka vastaveto rapakon takaiselle Elmore Leonard -buumille. Elokuvassa tyhmyys todellakin tiivistyy jo pienemmässäkin porukassa eikä hämäräperäisiä projekteja puuhastelevien tomppeleiden toheloinnille näy edes loppua. Parhaimmatkin Leonard-filmatisoinnit kykenevät hädin tuskin pitämään puoliaan elokuvan yhteiskunnan laitapuolta edustavalle, värikkäälle konnakavalkadille. Toki Puuta, heinää & muutama vesiperä ammentaa kunniakkaasti esikuvansa Tarantinon ja kumppaneiden tekeleistä, mutta vielä selkeämmin se jatkaa sysimustan brittikomedian surkuhupaisan riemukkaasti ontuvaa vatkaamista elämän ja kuoleman sekametelisopassa.

Jutun varsinainen juoni lähtee rullaamaan, kun neljä pikkurötöksiä työstävää kaveria päättää tienata hyvät voitot paikallisen gangsterijehun, Hatchet Harryn (P.H. Moriarty) järjestämässä korttipelissä, johon pääsee mukaan vaatimattomalla sadan tuhannen punnan pääomalla. Kaverisakin pelimies, Eddy (Nick Moran), lupaa hoitaa voittopotin kotiin, mutta onkin lopulta sellainen korttihai, että jää Hatchet Harrylle velkaa vielä "vaatimattomamman" summan eli puolen miljoonaa puntaa, jonka maksamiseen mafiapomo antaa viikon aikaa tai muuten Eddyltä ja kumppaneilta alkaa sormien jälkeen putoilla muitakin ruumiinosia. Tom (Jason Flemyng), Bacon (Jason Statham) ja Soap (Dexter Fletcher) eivät odotetusti ole tyytyväisiä korttihainsa esitykseen, mutta Eddy saakin uuden idean rahasumman kasaamiseksi: pälkähästä päästään ryöstämällä naapurissa asustelevat pikkurikolliset!

Puuta, heinää & muutama vesiperä on kyllästetty nasevasti vyöryvän vuoropuhelun, visuaalisen leikittelyn ja kuvakulmakikkailun sekä trendikkäästi rönsyilevän kerronnan ja iskevän soundtrack-svengin ristitulella. Oikeastaan näitä seikkoja on painotettu liiankin tarkoitushakuisesti, mistä on sellainen seuraus, että esimerkiksi elokuvan musta huumori ei pure tarpeeksi terävillä hampailla ja ironiset painotukset jäävät monta kertaa puolitiehen visuaalisen lumovoiman kustannuksella. Elokuvan rujoilla miehenroikaleilla menee pieleen niin, että paukkuu, mikä kuitenkin saa korkeintaan aikaan vain hymyn häivettä, ei kunnon räkä poskella tyrskähtelyjä.

Jos et ole nähnyt elokuvia Shallow Grave - murhaleikki (1994), Trainspotting (1995), Shooting Fish - huijareita kuten me (1997), The Full Monty - Housut pois! (1997) tai "leonardisointeja" Jackie Brown (1997), Mieletön juttu (1998), niin Puuta, heinää & muutama vesiperä kolahtaa takuulla ja kovaa. Omaa katsomiskokemustani taas rassasi se tunne, että olen nauranut elokuvan vitseille ja karikatyyrisille henkilöhahmoille jo monta kertaa aiemmin. Varsinkin päättymättömien yhteensattumien tehtailu alkoi jo lopussa kyllästyttää, kun koko keitoksen finaalikohellukset alkoivat olla enemmän tai vähemmän ennalta-arvattavia. Mutta se lienee kuitenkin makuasia, miten tähän pointtiin haluaa suhtautua. Joka tapauksessa Puuta, heinää & muutama vesiperä on hiton hyvä elokuva - vaikka kasvisrasvassa paistaisi. Se todistaa, että saarivaltakunnasta löytyy nuoria lahjakkaita elokuvan tekijöitä, kunhan eivät hetimiten mene Hollywoodiin iskemään päätään seinään suurien seteleiden houkuttelemina.