Avaruusseksiä
Alien-tyyppiset erikoisefektit tuodaan taas tykö, kun hirviömäiset kasvustot pomppaavat esiin turvonneista vatsoista ja rintakehistä. Hieman yllättäen tehty jatko-osa vuoden 1995 pikkuhitistä Peto (Species, 1995) keskittyy jälleen kuvaamaan seksipommi Natasha Henstridgen suloja ja elokuvan kattava teema on parittelu. Ainekset kunnolliseen elokuvaan ovat siis varsin vähissä. Mielenkiintoista olikin havaita, että jatko-osa on parempi kuin edeltäjänsä.
26. helmikuuta Suomen ensi-iltansa saavan Peto 2:n ensimmäinen puoli tuntia sujuu rattoisasti, kun Yhdysvaltain ensimmäinen Mars-astronautti Patrick Ross (Justin Lazard) keräilee maanäytteitä kuolleelta planeetalta. Maaperä sisältää kuitenkin samaa paholaismaista DNA:ta, josta kehittyi ensimmäisen osan petollinen puoli-ihminen, Sil (Natasha Henstridge). Ross saa tartunnan ja palaa maahan himokkaana miehenä, kuten kai kuka tahansa pitkään yksin suljetussa tilassa ollut uussinkku.
Naiset, joiden kanssa Ross puuhastelee, turpoavat kuitenkin luonnottomiksi ja heidän ruumiinsa toimivat avaruusmömmöjen kasvualustoina. Alien-vaikutusta siis komeasti kopioituna. Hassua kyllä, tämä ei kuitenkaan juuri haitannut. Vaihteeksi mukavaa nähdä vanhan ajan vahanukke-efektejä eikä aina niitä superdigitaalihirviöitä.
Kaikista kulmista
Henstridge kirjoitettiin täkyksi uudelleen mukaan, kun Yhdysvaltain hallitus puuhastelee myös tahollaan oman DNA-kokeilunsa parissa, jonka lopputuloksena Silin seuraaja Eve (!, se alkuperäinen seksinmakuinen nimi) syntyy. Kun astronautti ja Eve kohtaavat, alkaa tapahtua ja nimenomaan makuuhuoneen puolella. Henstridgen runsaan vartalon näyttäminen kaikista mahdollisista kulmista onkin Peto 2:n tärkein tehtävä. Se, ja itselleen nauraminen.
Huumori kukkii, kun elokuvan alussa yksinäinen astronautti yrittää saada nimensä historiaan esittämällä hyvin harjoitellun lipunpystytyspuheen Marsin kamaralla Neil Armstrongin tyyliin. En saata uskoa, että ohjaaja Peter Medak tarkoitti vakavasti otettavaksi viittauksen John Kennedyn visioon avaruuden valloittamiseksi.
Reservoir Dogsin loistava Michael Madsen ja China Beach -televisiosarjan Marg Helgenberger toistavat rutiinilla roolinsa astronauttina ja tiedenaisena. He, kuten koko elokuva, eivät esittele mitään tavallisuudesta poikkeavaa, mutta katsoja ainakin tietää, mitä saa, kun formulaa ei liikaa muuteta: paljasta pintaa, lievää jännitystä – ja lupauksen kolmannesta osasta.
Toimituskunnan keskiarvo: 1,5 / 4 henkilöä
Seuraava:
8 MM
Arvostelu elokuvasta 8 MM / 8 mm - kahdeksan millimetriä.
Edellinen: Rakastunut Shakespeare
Arvostelu elokuvasta Shakespeare In Love / Rakastunut Shakespeare.