Kasvukipuja valkokangas

Vanhan kunnon komedianäyttelijän Goldie Hawnin tytär Kate Hudson on oikein söpö tyttö, ja hyvännäköistä hupakkoa hän näyttelee myös tässä komediassa, josta on yritetty tehdä kasvukertomusta kaavalla "villistä typykästä vastuuntuntoiseksi äidiksi". Hudson esittää Helen Harrisia, nousujohteiselle mallitoimisto-uralleen omistautuvaa citysinkkua, jonka sisar miehineen kuolee yllättäen auto-onnettomuudessa. Paljastuu, että Lindsay-sisko (Felicity Huffman) onkin testamentannut kolmen lapsensa huoltajuuden Helenille, eikä kolmannelle sisarelle, täydellistä esikaupunkielämää viettävälle kotiäidille Jennylle (Joan Cusack).

Helen päättää nikottelun jälkeen ottaa haasteen vastaan ja vuokraa uusperheelleen asunnon New Yorkin Queensista. Sitten etsitäänkin lapsille sopivaa koulua ja lastentarhaa ja yritetään sovittaa epäsäännöllistä työtä lapsista huolehtimiseen. Lasten koulun rehtori, pastori Dan (John Corbett), kiinnostuu Helenistä ja sitten yritellään virittää romanssinpoikasta. Kaikenlaista pientä sattuu ja tapahtuu, mutta kokonaisuus ei ota missään vaiheessa tuulta alleen. Ongelma on siinä, ettei tässä komediassa ole mitään hauskaa tai huvittavaa. Elokuva on lähinnä hampaaton draama, joka kilpistyy yhdentekevien juonenkäänteiden pyörittelyyn ja epäkiinnostavien henkilöhahmojen sielunelämän alleviivaamiseen.

Elokuvan lapsia näyttelevät Hayden Panettiere (Audrey), Spencer Breslin (Henry) ja Abigail Breslin (Sarah) tuovat kukin mukaan yhden erityispiirteen, jonka avulla Helen pääsee "kasvamaan ihmisenä". Sarah ei osaa sitoa kengännauhoja, Henryn koripalloharrastus ei enää suju entiseen malliin ja Audrey teinikapinoi deittailemalla koulun pahamaineista kovanaamaa. Lapset tarvitsevat siis opastusta ja rajoja, joita Helen ei pysty asettamaan, sillä hän käyttäytyy itsekin aivan hulvattomasti: tupakoi, käy ravintoloissa, pukeutuu säädyttömästi ja harrastaa yhden yön suhteita. Kun Helen lopussa oppii, että vanhemmuus vaatii vastuuntuntoa, tinkimättömyyttä ja huolehtivaa asennetta, muuttuu kaikki kuin taikaiskusta. Helenin ja Jenny-sisaren välit korjaantuvat, Dan-pastorin lähentelyt alkavat maistua ja suhteet lapsiin paranevat itsestään.

Mikä on tämän elokuvan sanoma? Siitä ei hevin ota selkoa, sillä sen käsikirjoituksesta puuttuu sellainen ryhti, jonka varaan jokin viesti voisi rakentua. Mukaan on roiskittu vähän kaikenlaisia aineksia, joita sitten käsitellään löpsösti varoen loukkaamasta ketään. Tilannetta pahentaa se, että pääosassa on Hollywood-kaunotar, jolle ei voida rakentaa liian ongelmaista tai ristiriitaista roolia, vaan jonka on näytettävä hyvältä ja kivalta joka kohtauksessa (erityisesti hiukset ovat upeasti stailatut). Kasvukipuja on niin sanottu palapelielokuva, eli vaikuttaa siltä, kuin elokuvan yksittäiset hahmot ja tapahtumat olisi ensin koottu tuottajien työpöydälle ja sitten paloja olisi alettu sovitella yhteen. Tämä saattaa olla standardikäytäntö elokuvanteossa, mutta ikävä kyllä tässä elokuvassa lopputulos jää jopa alle osiensa summan.