Ystävänpäivä (Arvostelu)
Tuskanpäivä
Muutaman vuoden takainen brittikomedia Rakkautta vain (2003) kertoi usean henkilön kautta rakkauden ihmeestä. Joulunaikaan sijoitettua elokuvaa tähdittivät suunnilleen kaikki tunnetuimmat brittinäyttelijät ja ohjauksesta vastasi menestyskomedioita kynäillyt Richard Curtis. Nyt lähes täysin sama konsepti on Hollywoodissa pyöräytetty ystävänpäivän ympärille. Näennäisesti elokuvilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, mutta tuskinpa tv-työläisenä häärinyt käsikirjoittaja Katherine Fugate on usean henkilön varaan rakennettua rakkaudenjulistusta ihan omasta päästään keksinyt. Yhtäläisyyksiä on aivan liikaa.
Jos Rakkautta vain oli puuduttava niminaamojen kavalkadi, niin Ystävänpäivä rynnii suoraan oksennusosastolle. Kaikki unelmatehtaan olevinaan nätit rimppakintut on valjastettu sievistellen hymyilemään estradille ja heidän käsikynkkäänsä on tuupattu b-sarjan komediajannuja. Ja ilmeisesti rahanpuutteessa muutama takavuosien oikea tähtikin on erehtynyt mukaan.
Hahmoja on aivan liikaa, eikä kenessäkään ole mitään särmää. Vähän jokaisella tulee rakkauteen ryppyjä tänä pinkkiin käärittynä läpikaupallisuuden tuomionpäivänä, mutta ennen kuin viisari värähtää seuraavan vuorokauden puolelle on Amor onnistunut sohimaan taas nuolensa oikeisiin sydämiin. Ja tähän vähään saadaan kulutettua kaksi tuntia aikaa.
Kenties 75-vuotiaan Garry Marshallin olisi aika antaa ohjaaminen vetreämpiin hyppysiin, kun kokemus ei tuo enää varmuutta, ainakaan jouhevaan ja sujuvaan elokuvakerrontaan. Tosin mies on parin viime vuosikymmenen aikana ehtinyt Pretty Womanin (1990) maineellaan ohjata jo tukun epäkiinnostavia komedioita, kuten selkäpiitä karmivat Morsian karkuteillä (1999) ja Prinsessapäiväkirjat (2001 & 2004).
Ystävänpäivä on pelkkä kaupallinen täsmätuote suomalaiseenkin kulttuuriin lähes maanisella vimmalla markkinoidulle ystävänpäivälle. Romantiikan ja komedian kannalta elokuva on kuin katsoisi maalin kuivumista seinällä. Deittileffaksi tästä saattaa olla, sillä jos sali sattuu olemaan puolityhjä, voi pimeässä tehdä jotain aivan muuta kuin katsoa kankaalle.
Juha Rosenqvist
Toimituskunnan keskiarvo:
1 / 5 henkilöä
© Film-O-Holic.com
Samalta kirjoittajalta

- Valentine's Day (2010)
- Ystävänpäivä
- Ohjaus: Garry Marshall
- Pääosissa: Ashton Kutcher, Jennifer Garner, Julia Roberts, Bradley Cooper, Jessica Biel, Anne Hathaway, Jessica Alba, Emma Roberts, Topher Grace, Jamie Foxx, Patrick Dempsey, Eric Dane, Queen Latifah, Hector Elizondo, Shirley MacLaine, George Lopez
- Ensi-ilta: 12.02.2010
- Ikäraja: S
- Kesto: 126 min
- Kopiot: 45
- Tuotanto: Karz Entertainment, New Line Cinema, Rice Films
- Tuotantomaat: Yhdysvallat
Ohjaajaan liittyviä artikkeleita
Uusimmat julkaisut Film-O-Holic.comissa
Viimeisimmät kommentit
- Spirit - villi ja vapaa
Todella hyvä elokuva ooon katsonut sen 100kertaa =))... - Leijat Helsingin yllä
Elokuva oli loistava, tykkäsin kyllä! Kirjaa en ole lukenut, joten vertaami... - Kanuunakuularalli
1970-80 lukujen taiteessa ilmestyi myös autoleffa autohuijarit.... - Espoo Ciné 2010 -esittely
Itse asiassa lyhytelokuvien sarjassa kilpailee NELJÄ kotimaista ehdokasta. ...
