Kolmin aina kaunihimpi
Minkä tahansa sukupolven elokuvahullun voi taata jännittyvän istuimensa reunalle Bernardo Bertoluccin uuden elokuvan muutaman ensimmäisen minuutin aikana. Gilbert Adairin omasta romaanistaan käsikirjoittaman The Dreamersin alkuasetelma on elokuvasaleissa uniaan katselevalle suorastaan liikaa. Ollaan 1960-luvun lopun Pariisissa, sikäläisen elokuva-arkistoa vastaavan cinemateekin näytöksissä, omaksumassa Fullereita ja Marx-veljeksiä yhtä lailla todellisuudesta vieraantuneiden tuntemattomien seurassa. Francois Truffaut´n elokuvista repäistyn oloiselle nuorisolle tärkeintä on valkokangas. Se on niin tärkeä, että on istuttava eturivissä, "jotta kohtaisi kuvat ensimmäisenä".
Huumaavan alun jälkeen selviää, että The Dreamersin maailmassa on muutakin. Cinematheque Francaisen legendaarinen johtaja Henri Langlois potkitaan pellolle. Nuorison raivokas protestointi sekoittuu samaan aikaan vellovaan länsimaiden laajuiseen opiskelijaradikalismiin. Maailma tunkeutuu väkisin elokuva-uneksijoiden hellimiin fiktioihin. The Dreamers päätyy kertomaan oman yksityisen maailman ja "oikean" todellisuuden vääjäämättömästä kohtaamisesta.
The Dreamers kerrotaan amerikkalaisen Matthew´n (Michael Pitt) kautta. Nuori mies on Pariisissa ulkopuolinen, kunnes tutustuu filmihulluihin sisaruksiin Theoon (Louis Garrell) ja Isabelleen (Eva Green). Matthew tempautuu näiden outoon maailmaan viattomana ulkopuolisena, siis katsojalle oivana samaistumiskohteena. Boheemien vanhempien kauhukakarat nukkuvat samassa sängyssä ja piinaavat toisiaan elokuvavisailuilla, joissa tietämättömyydestä rangaistaan sadomasokistisin tavoin. Theo ja Isabelle eivät tunne oikein ketään muuta. He ovat sisko ja veli, mutta käyttäytyvät usein kuin kiihkeät rakastavaiset.
Taidekirjojen ja salaisten soppien valtava asunto jää nuorisolle kesäksi. Matthew muuttaa sisarusten seuraksi, ja boheemihelvetti on valmis. Vapaa rakkaus sekoittuu sadistiseen alistamiseen. Kolmikon maailma on enemmän ja enemmän neljän seinän sisällä – onhan cinemateekkikin Langlois-protestien vuoksi kiinni. Filmin otsikon haaveilu ei enää tarkoitakaan ainoastaan filmihulluutta. Yhtä lailla haaveilua on Theon, Isabellen ja Matthew´n omalakinen tasapainoilu lapsuuden ja aikuisuuden välillä. Kolmikon emotionaalis-seksuaalisissa suhteissa ei tunnu olevan ennalta määrättyjä lakeja.
Ulkomaailman poliittinen kuohunta unohtuu elokuvan pitkän keskivaiheen ajaksi kokonaan jonnekin Pariisin kaduille, kunnes sen kohtaaminen filmin loppua kohti muuttuu yhä vääjäämättömämmäksi. Seuraa jonkinlainen lopullinen aikuistuminen, astuminen maailmaan.
Bertoluccia on viimeistään Koskemattomasta kauneudesta (1996) saakka pidetty vanhana pervona, tirkistelijäsetänä. Eksplisiittisine seksikohtauksineen The Dreamers saattaa pinnalta katsoen vahvistaa tätä ikävää taiteilijakuvaa. Kuitenkin Bertolucci kuvaa nuoriaan tällä kertaa ihailtavalla herkkyydellä. Alastomuus tukee elokuvan tematiikkaa. Seksikohtausten tarkoitus ei ole tirkistellä tai kiihottaa. Ne ovat paljolti Theon, Isabellen ja Matthew´n ahdistavaa valtapeliä, sen tiivistynein ja äärimmäisin muoto. Näyttelijäkolmikolle haaste lienee ollut rankka, mutta he suoriutuvat uskottavasti.
Toimituskunnan keskiarvo: 3,2 / 6 henkilöä
Seuraava:
Kasvukipuja
Arvostelu elokuvasta Raising Helen / Kasvukipuja.
Edellinen: Stepfordin naiset
Arvostelu elokuvasta Stepford Wives, The / Stepfordin naiset.